Blogi

Tänään oli rauhallinen aamu ja rauhalliseen aamuun sopii hidas aamupuuro. Hauduttelin siis ihan rauhassa aamupuuroa, kun ulkona vihmoi sade ja sinnekään ei ollut kiire. Ja kun kattilassa oli aitoa hyvää… [ Lue lisää ]

Mukava kesätyö. Aikanaan tein ainakin puoliksi töikseni moottoriurheilun selostajan ja tv-toimittajan töitä. Homma alkoi 2000-luvun alussa, kun ystäväni Pentti Tarkkala oli minua ehdottanut apumieheksi Timo Pulkkiselle ja Tomi Tuomiselle Sport… [ Lue lisää ]

Eilen minulla oli ilo saada pitää juhlapuhe päiväkoti Pellavan väelle. Muistan, kun Läyliäisten päiväkotia aikanaan suunniteltiin ja muistan, kun se 20 vuotta sitten otettiin käyttöön. Ja muistan myös sen kuinka… [ Lue lisää ]

”Suomessa datakeskukset kuluttavat tällä hetkellä hieman alle kaksi prosenttia maan kokonaissähköstä. Kasvu on kuitenkin erittäin nopeaa: vuoteen 2030 mennessä kulutuksen arvioidaan nousevan 5–6 terawattituntiin tai jopa enemmän tekoälyn ja uusien… [ Lue lisää ]

Ministeriryhmän kanssa Lahdessa ja lentokenttävierailu Lahti-Vesivehmaalle. Sellaisella kalenterilla mentiin tänään. Aamusta siis aikainen herätys ja lähtö Lahteen. Ministeriryhmämme kokoontui kesäkokoukseen ja pidimme aamusta yleisötilaisuuden Lanunaukiolla. Pääministeri Petteri Orpo (kok) oli… [ Lue lisää ]

Pyhtään Redstonen lentokenttä, Redstone Aero, joka tunnetaan myös nimellä Helsinki-East Aerodrome, on Pyhtäällä sijaitseva ammatillista yleisilmailua palveleva lentopaikka. Tälle päivälle olin saanut kutsun tutustumaan maamme uusimman – pian siis vahvistettavan… [ Lue lisää ]

Suomi elää tapahtumista. Tapahtuma-ala työllistää kaiken kaikkiaan jopa noin 200 000 ihmistä. Suoraan tapahtumateollisuus työllistää vakinaisesti noin 25 000 henkeä ja loput työllisyysvaikutuksista syntyvät välillisesti sitten mm. matkailu-, ravintola- ja… [ Lue lisää ]

Ilmailupäivä, 2 gun ja Riihimäki Grand Prix! Ai, oliko hieno päivä? No voin sanoa, että oli ja vauhtiakin riitti. Aamusta ensin Räyskälän lentokentälle. Räyskälän Ilmailupäivää vietettiin perinteiseen tapaan ja tyyliin… [ Lue lisää ]

Schengen-sopimus tuo oikeuksia, mutta jäsenvaltioille myös velvollisuuksia Espanjaan kuuluvan Ceutan tapahtumat osoittivat, että EU:n ulkorajalla tarvitaan nopeaa reagointikykyä. Ceutaan rantautui yllättäen Marokosta yli 70 000 ihmistä. Julkisuudessa on kerrottu Espanjan kansallisen… [ Lue lisää ]

Ekonimistit ja kaikki talouden asiantuntijat, uutiset ja lehdet, kolumnistit ja media ja kaikki muut… …paitsi demarit ja puheenjohtaja Antti Lindtman (sd)… ovat ehtineet kommentoimaan ja jopa hehkuttamaan maamme poikkeuksellisen komeaksi… [ Lue lisää ]

Etusivu