Taas täällä! Tai oikeastaan eilen jo palattiin ja jatkettiin. Se on rallin juhlaviikonloppu ja sitä vietetään aina täällä rallin pääkaupungissa. Aikanaan keväällä 2001 aloitin selostajan ja myös tv-työn moottoriurheilun parissa.… [ Lue lisää ]
Arkisto: heinäkuu 2026
Aina valmis! – Ilves 26 leiriin Evolla tutustumassa
Hämeen Partiopiirin kesän pääleiri Ilves26 keräsi jälleen kaikki alueemme partiolaiset alle kouluikäisistä osallistujista aikuisiin yhteen Evolle. Kesän pääleiri kokosi yhteen eri-ikäiset partiolaiset yhteisen seikkailun äärelle ja mukaan oli kutsuttu myös… [ Lue lisää ]
Lindsey Grahamin pakotepaketti eteneni senaattorin omana hautajaispäivänä
Edesmenneen senaattori Lindsey Grahamin hautajaisia vietettiin eilen Yhdysvalloissa. Unkrainan tiukkana puolustajana tunnettu republikaanisenaattori Graham menehtyi äkillisesti heinäkuun alussa. Julkisuudessa on kerrottu, että kuolinsyy olisi ollut aortan sisäkalvon repeämä. Graham oli… [ Lue lisää ]
Vielä on kesää jäljellä – Katuruokaa ja kotikunnan kiveen hakattua historiaa
Yön sateet takana. Heinäkuu kääntyy näin jo kohti viimeisiään. Viimeistä viikkoa siis viedään ja se tarkoittaa, että meillä Lopella vietetään kotiseutuviikkoa, mutta se tietää myös sitä, että Keski-Suomen sorateillä ajetaan… [ Lue lisää ]
Pienistä ja isommistakin tapahtumista Suomi elää
”Pienistä popuop-kahviloista MM-ralliin, latotansseista Wanaja Festivaleille.” Itse tykkään Suomen suvessa erilaisista tapahtumista. Kukapa ei. Tänäkin kesänä olen kiertänyt kymmenissä tapahtumissa niin yksin, perheen kuin ystävienkin kanssa. Pieniä tunnelmaisia kesäkahviloita ja… [ Lue lisää ]
Liikunnan, urheilun ja huippu-urheilun puolustajat ovat olleet vähissä. Itse lupaan näitä puolustaa tänään ja huomennakin. Suomi tarvitsee nimittäin lisää liikettä. Maassamme on vajaa 50 000 erilaista virallista ja ylläpidettyä liikunta-… [ Lue lisää ]
Elävien kylien kesistä – elävien kylien Suomeksi. Moni aikanaan vilkaskin kylä elää Suomessa nykyisin lähinnä kesistään, mutta myös monipaikkaisuuden nosteesta ja etätöiden tekemisen yleistymisestä. Moni työ ei ole enää tiettyyn… [ Lue lisää ]
Kaksien markkinoiden lauantai. Tänään heinäkuun 25. päivänä kesäkiertueeni jatkui ja vei ensin Renkoon perinteisille Jaakon Markkinoille. Rengon suuret kesämarkkinat ja Renko-viikkoa vietettiin jo 40. kertaa ja en edes muista kuinka… [ Lue lisää ]
”Thanks to Uncle Vova for the beautiful sunrise.” Näin väitettiin twitterissä venäläisten pilkkaavan nyt jo jopa julkisesti Vladimir Putinia. Videon taustalla näkyi savuavat ja liekehtivät rauniot Ukrainan väitetyn drooni-iskun jälkeen… [ Lue lisää ]
Nyt meni kesän kesäteattereiden kärkeen tämä! Erittäin hyvä ellei täydellinen. Eilen kävimme katsomassa nimittäin Riihimäen Kesäteatterin Allinnan montussa ja täytyy heti alkuun todeta, että… OPEHUONE -komediamusikaali on täydellinen ja naurettava… [ Lue lisää ]