Liikunnan, urheilun ja huippu-urheilun puolustajat ovat olleet vähissä. Itse lupaan näitä puolustaa tänään ja huomennakin.
Suomi tarvitsee nimittäin lisää liikettä. Maassamme on vajaa 50 000 erilaista virallista ja ylläpidettyä liikunta- ja ulkoilupaikkaa. Viralliseen kansalliseen Lipas-liikuntapaikkatietokantaan on rekisteröity yli 47 000 kohdetta eikä siellä varmasti ihan kaikkia ole. Näistä rekisteröidyistä lähes kolme neljästä – noin 70–72 prosenttia – on kuntien tai kuntayhtymien omistamia ja ylläpitämiä. Loput liikunta- ja urheilupaikoista on muiden toimijoiden, kuten urheiluseurojen, yksityisten maanomistajien tai yhdistysten hallussa ja myös osa 
yritysten omistamia. Nämä kaikki ovat paikkoja – iso osa seiniäkin, mitkä saavat aikaan liikettä. Mahdollistavat liikkeen, liikunnan ja urheilun.
Määrä pitää sisällään siis todella monipuolisen verkoston perinteisistä sisäliikuntatiloista erilaisiin luonto- ja ulkoilualueisiin. Mukana on ulkoilureitit, ladut ja luontopolut, lähiliikuntapaikat, leikkipaikat ja kuntoradat, palloilu- ja monitoimihallit sekä urheilukentät, uimahallit ja jäähallit ja sitten uudet suositut lajipaikat, kuten frisbeegolfradat ja padel-kentä. Paljon muitakin ratsastusmaneeseista karting-ratoihin ja tenniskentistä ulkokuntosaleihin ja golf-kenttiin ja muihin.
Seuroja on sitten reilu 8000, mitkä näitä urheilu- ja liikuntapaikkoja hyödyntävät ja tietysti liikettä on paljon myös ilman seuroja ja ohjattuakin toimintaa.
Muutama vuosi sitten Opetus- ja kulttuuriministeriö arvioi, että maamme liikuntapaikkojen yhteinen korjausvelka on noin 680–1 335 miljoonaa euroa. Haitari on suuri, mutta koko luokkaa ja ennen muuta kasvavaa tarvetta se kertoo. Uimahalleista, palloiluhalleista ja muista iso osa on rakennettu jo 1970- ja 1980-luvuilla ja ne ovat luonnollisesti jo isojen ja kalliiden peruskorjausten iässä. Ja kun tiedämme sen, että kuntatalous on kovassa paineessa ja myös valtionkin liikuntapaikkarakentamisen (mukaan lukien peruskorjaamisen) rahoitus on vähennetty, niin tämä haastaa jo yhdenvertaisia liikuntamahdollisuuksiamme. Ja totta kai tätä yhtälöä haastaa muuten myös vähenevä väestö isossa osassa maatamme.
Yle uutisoi jo muutama vuosi sitten, että esimerkiksi ”maamme noin 190 uimahallista miltei 130 on rakennettu ennen vuotta 1980, ja niiden talotekniikka sekä rakenteet lähestyvät elinkaarensa loppua”.
Olemme johtamassani Valtion Liikuntaneuvostossa tilanteen myös tunnistaneet ja valtiontuen merkityksestä ja välttämättömyydestä myös lausuneet. Itse lupaan siis jatkossakin puolustaa liikuntapaikkarakentamista ja myös siihen valtion osallistumista.
Ja lupaan myös osaltani olla eteenpäin viemässä jatkossakin isompiakin liikunnan ja urheilun hankkeita. Julkisuudessa eilenkin pyöritettiin näistä yhtä eli Helsingin uutta kulttuuri ja urheiluareenaa Gardenia. Kokouksessamme 14.12.2023 ”Liikuntaneuvosto puoltaa valtakunnallisiksi hankkeiksi rahoitussuunnitelmaan ehdotettujen kohteiden (Garden Helsinki; Kontiolahden ampumahiihtokeskuksen valaistus, Kontiolahti; Puijon hyppyri-mäen peruskorjaus, Kuopio; Hakametsän Sport Campus, Tampere; Turun ratapiha, Turku) valtakunnallista statusta.” Eteneekö näistä tai muista jo aiemmin valtakunnallisiksi tunnistetuiksi hankkeista jotkut nyt tai tulevaisuudessa niin sen aika näyttää. Itse ajattelen tämän kaiken keskustelunkin jälkeen, että maamme tarvitsee, ja suomalaiset urheilijat ja fanitkin, sen, että maassamme on erilaisiin lajeihin myös arvokisaolosuhteita ja suurten tapahtumien ja osakilpailuidenkin areenoita. Puolustan niitä jatkossakin.
Ja lupaan puolustaa myös kaikkea liikuntarakentamista. Kuten edellä kirjoitin, niin meillä on kasvava ja jo nyt massiivinen korjausvelka liikuntapaikoissamme ja samaan aikaan tarvitaan myös uusia paikkoja. Olen vahvasti sitä mieltä, että nykyinen rahoitustaso ei ole kestävä ja se pitkittyessään tarkoittaa lukuisten liikuntapaikkojen, uimahallien ja muidenkin, sulkemisia.
Ja kyllä, minusta tämä maa, meidän urheilijat ja myös me penkkiurheilun ystävätkin ansaitsemme kotikisojakin. Innolla jo odotankin Nokia Areenan salibandyn MM-kisoja ja tulevien talvilajienkin arvokisoja. Ja kuten täällä olen monet kerrat kesän aikana hehkuttanut myös Ahveniston Moottoriradan Drift Masters -tapahtumaakin niin sellaisiakin maamme tarvitsee.
Minulta taidettiin keväällä Tampereen Huippu-urheiluviikon paneelissa kysyä jotenkin myös näistä huippu-urheilun panostuksista. Totesin silloin ja totean nytkin, että tärkeimpiä panostuksiamme huippu-urheiluunkin on pitää kunnostaa, kehittää ja parantaa kaikkia liikkumisen ja urheilun olosuhteita. Sieltä paikalliselta kentältä, pienestä jäähallista tai urheilukentältä yleensä ne menestystarinatkin saavat alkunsa.
Ja mikä arvokasta, samaisessa kohua herättäneessäkin, kehysriihipäätöksessään maamme hallitus päätti huhtikuun 2025 osoittaa 2,5 miljoonan euron tuen Tampereen Teatterin investoinnin tukemiseen osana laajempaa kasvu- ja investointiohjelman täydennystä. Kulttuurikin tarvitsee puolustajia ja olen mukana tässäkin.
Eläköön liikunta ja kulttuuri!
….
Kello 22.37
Illalla vielä pieni lenkki. Olipas happirikas ilma juosta ja vain tuo uimarin syndrooma kiusasi, kun ei oikein tiennyt, että sadeko kasteli vai hiki 🙂 Mukavaa hommaa.
Tänään oli kalenterissa lomapäivä ja ihan vähän vain töitä ja enemmän sitten aikaa perheen kanssa Hämeenlinnassa ja vähän Pekkalan siivouspuuhissakin.