Olen Timo Heinonen, perheen isä Hämeestä Lopelta. Tärkeimpänä luottamustehtävänäni pidänkin ehdottomasti sitä, että olen saanut olla kahdelle lapselleni isä.

Politiikkaan tulin aikanaan heti ensimmäisissä kuntavaaleissa joihin pystyin osallistumaan täytettyäni 18 vuotta. Olin kotikunnassani jo nuorena aktiivinen toimija ja monessa mukana. Se varmasti oli myös syy siihen, että minua mukaan päättämään kotikuntani asioista aikanaan pyydettiin. Tänä päivänä olen toiminut kunnanvaltuutettuna jo lähes puolet elämästäni, vuoden 1997 alusta lähtien. Kuntatasolla olen saanut toimia niin sivistyslautakunnan varapuheenjohtajana, pitkään kunnanhallituksessa ja myös kunnanhallituksen puheenjohtajana, nykyisin valtuuston puheenjohtajana ja aiemmin niin maakunnan, seutukunnan, talousalueen kuin ammattikoulummekin hallinnossa. Tällä vaalikaudella olen saanut myös johtaa Hämeen maakuntavaltuustoa.

Mutta en kuitenkaan aikanaan haaveillut politiikasta ammattina vaikka tänä päivänä olenkin saanut tehdä kansanedustajan työtä työkseni jo kahdentoista vuoden ajan.

Lukion ja armeijan jälkeen tieni vei Tampereen Yliopiston Hämeenlinnan Opettajankoulutuslaitokseen. Opettajaksi valmistuin alkuvuodesta 1999 ja sain toimia opettajana niin yläkouluissa, erityiskoulussa kuin sitten virassa alakoulussa luokanopettajananakin. Näiltä vuosilta sain paljon ja olen ikuisesti kiitollinen. Tänäänkin kun tapaan entisiä oppilaitani tai työkavereitani niin mieleen tulee lämpimät muistot ja kaihot muistotkin. Seuraan muuten varsin tarkkaan edelleen mitä entisille oppilailleni kuuluu ja missä he menevät. Heidän onnensa ja myös murheet ja surunsakin koskettavat.

Opettajana toimiessani ryhdyin myös yrittäjäksi. Pian oma yritykseni täyttää jo 20 vuotta ja osan tästä ajasta sain toimia myös kokopäiväisenä yrittäjänä. Yritykseni vei minut mukaan urheilun ja erityisesti moottoriurheilun pariin. Sain tehdä satoja ja satoja juttuja MTV3:lle mm. Motorforumiin ja toimin myös tuottajana Enduro-TV:ssä ja myöhemmin myös eri rallisarjojen parissa. Tänäkin päivänä yritykseni toimii ja itsekin edelleen saa jotain sen parissa tehdä. Pian olen saanut mm. toimia kuuluttajana ja selostajana Suomen MM-rallissa Neste Rallissa kahdenkymmenen vuoden ajan.

Valtakunnan politiikkaan tulin mukaan vuoden 2007 eduskuntavaaleissa. Sen jälkeen olen saanut toimia eduskunnassa mm. Sivistysvaliokunnassa, ympäristövaliokunnassa, suuressa valiokunnassa, liikenne- ja viestintävaliokunnassa ja viime vuosina valtiovarainvaliokunnassa sekä ulkoasiainvaliokunnassa ja puolustusvaliokunnassa. Tänä päivänä työssäni isossa roolissa onkin nimenomaan ulko- ja turvallisuuspolitiikka, turvallisuus, talous ja veroasiat sekä koulutus- ja liikenneasiat.

Kansanedustajavuosina olen saanut toimia myös mm. RAY:n varapuheenjohtajana, Veikkauksen hallintoneuvoston puheenjohtajana ja koko 12 vuoden ajan Valtion Liikuntaneuvostossa, viimeiset neljä vuotta sen varapuheenjohtajana. Urheilun ja liikunnan parissa olenkin saanut tehdä koko ajan yhä enemmän työtä. Sportti on vienyt mennessään.

Mutta eihän elämä ole täynnä vain työtä. Perhe millä tämän jo aloitin on minulle ykkönen. Rakkaimmat harrastukseni sitten löytyvät hevosvoimien parista. Parisenkymmentä vuotta olen harrastanut ratsastusta ja hevosia, ja tuon yritykseni kautta moottoriurheilusta tuli myös minulle tärkeä ja rakas harrastus.

Näiden rinnalla luonto on ollut minulle aina se paikka missä viihdyn ja missä haluan rauhoittua. Hevosen selässä murheet haihtuvat, mutta metsässä akut lataantuvat. Pekkalan mökki on varmasti kaikille minua seuraaville tuttu ja sen läheiset metsät satoine linnunpönttöineen ja kymmenine erilaisine puineen omassa pienessä arboretumissani. Ja kun metsässä viihdyn niin myös metsästys on tullut mukaan tärkeäksi harrastukseksi.

Olen kirjoittanut blogia täällä kotisivuillani joka päivä helmikuusta 2006 lähtien. Sitä lukemalla teistäkin monille olen tullut varmasti enemmänkin tutuksi. Olen myös aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja muutenkin olen yrittänyt olla liikkeellä myös vaalien välilläkin.

Eduskunnan istuntosalissa

31.1.2019

Timo

Etusivu