Blogi

Historiaa ei tule salata. Jollain voi olla syytä hävetä. Mutta sekään ei ole syy tietoa salata. Entisen Suojelupoliisin johtajan Seppo Tiitisen mukaan nimetyssä listassa on Suopon vuonna 1990 saamia nimiä… [ Lue lisää ]

Valtiovarainministeriön verojohtaja Terhi Järvikare arvioi muutama päivä sitten, että työn verotusta joudutaan ensi kaudella kiristämään. Olen verojohtajan kanssa eri mieltä. Meillä on jo nyt yksi maailman korkeimpia verotuksia ja työn… [ Lue lisää ]

”Suomen talous on kääntynyt viime aikoina merkittävään kasvuun. Vienti jälleen vetää, yritysten tilauskanta vahvistuu, tuotanto kasvaa, yritysten tulokset kohenevat ja investoinnit lähtevät liikkeelle.” Näin kirjoitti Verkkouutiset tänään 11.8.2026 aamulla. Uutisen… [ Lue lisää ]

Urheilun eri lajiliittojen rähmällään olo Venäjää kohtaan on ollut surullista seurattavaa. Venäjän ja se liittolaisvaltioiden vaikuttamistoimet ovat avanneet venäläisurheilijoille ovia eri lajien arvokisoihin. Vaikuttimina on ollut milloin mikäkin faselilaisuus. Esimerkiksi… [ Lue lisää ]

Heinosen talon vanha omenapuu. Isäni lapsuuden kotitalo Lopen kirkolla on tulossa elämänsä päähän. Myös sen pihassa kasvavat vanhat omenapuut ovat jo elämänsä ehtoopuolella. Jossain vaiheessa minulle syntyi idea pelastaa nämä… [ Lue lisää ]

Ben & Timo Kesäkiertue – perinteinen. No, onhan siitä tullut jo ainakin perinne ja melkeinpä sellainen varma kesänmerkki. Tänään ystäväni Ben Zyskowiczin kanssa kiersimme jälleen Hämettä ja ajellessamme mm. Asikkalasta… [ Lue lisää ]

”Valtiolle kertyy veroja rapsakalla vauhdilla” Näin otsikoi Yleisradio 3.8.2026 oman uutisensa taloutemme poikkeuksellisen vahvasta vireestä. Kolmen tärkeimmän valtion veron tuotot ovatkin olleet alkuvuodesta reippaassa kasvussa. Vihdoin käynnistynyt talouskasvu sataa nyt… [ Lue lisää ]

”Kivisaaren mukaan Heinonen saa liikuntaneuvostolta puhtaat paperit.” Näin kirjoitti Ilta-Sanomat 3.8.2026 uutisoidessaan Valtion Liikuntaneuvostomme kokouksesta, missä käsittelimme Helsinki Garden -tapahtumia. Minulle tärkeä kommentti ja tärkeää myös se, että Valtion Liikuntaneuvosto… [ Lue lisää ]

Tällä kaudella olen vastannut liikenneinvestointiemme ja myös korjausvelka ja asfaltointitöiden rahoituksia käsittelevän eduskunnan valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston toiminnasta. Liikennejaoston puheenjohtajana olen halunnut korostaa tällä kaudella myös erityisesti valtion alemman tieverkon korjausvelkaa ja… [ Lue lisää ]

Tänään oli elokuun ensimmäinen tiistai ja se tarkoitti siis Hämeenlinnan kuukausimarkkinoita. Kuukauden ensimmäisenä tiistaina kaunis Hämeenlinnan tori täyttyy aina markkinamyyjistä ja myös näin ihmisistäkin ja itse olen pyrkinyt töiden vain… [ Lue lisää ]

Etusivu