Arkisto: marraskuu 2012

Blogi, perjantaina 30.11.12

Älä osta mitään.

Tämä viikko päättyi Helsingissä Presidentinlinnaan. En enää edes muita kuinka mones kerta tänä vuonna kun uusi presidenttimme on ottanut aivan uudenlaisen tavan toimia tässäkin. Nyt kun itse istun ympäristövaliokunnassa, puolustusvaliokunnassa… [ Lue lisää ]

Blogi, torstaina 29.11.12

Torstai, 29.11.2012

Lunta tuiskuttaa aikalailla… Ikkuna eduskunnan hytissä aivan lumen peitossa aamuvarhaisella. Viime aikoina on jälleen keskusteltu paljon perhe-elämän ja työn yhteensovittamisesta. Keskustelu on ajoittain saanut surullisia vastakkainasettelunkin piirteitä. Esimerkiksi pääministeri Jyrki… [ Lue lisää ]

Viime aikoina on jälleen keskusteltu paljon perhe-elämän ja työn yhteensovittamisesta. Keskustelu on ajoittain saanut surullisia vastakkainasettelunkin piirteitä. Esimerkiksi pääministeri Jyrki Kataisen yritysten patistelu perheystävällisemmälle linjalle haluttiin tulkita joillain tahoilla äitien… [ Lue lisää ]

Blogi, keskiviikkona 28.11.12

Olisikohan se aika nyt?

Yksikään lehti ei ole kysynyt miten edustaja Heinonen pukeutuu Linnanjuhliin. Joten kerronpa sen kysymättäkin. Näin :)Mutta mitä on taskussani Linnanjuhlissa? Se olkoot vielä salaisuus. Jare Tiihonen kävi tänään lounastamassa kanssani… [ Lue lisää ]

Lopen Kokoomuksen syyskokous valitsi kansanedustaja Timo Heinosen jatkamaan puheenjohtajanaan myös vuonna 2013. Heinonen on johtanut kokoomusta jo 2000-luvun alusta lähtien ja alkava puheenjohtajavuosi on Heinoselle kolmastoista. Muuten kokoomuksen hallitus uudistui… [ Lue lisää ]

Blogi, tiistaina 27.11.12

Loppiaisen kauppojen aukiolo?

Aluehallintovirastot ovat tehneet omat päätöksensä loppiaisen kauppojen aukiolosta. Vuosi vuodelta yhä useampi alue ja kaupunki hakee kaupoilleen oikeutta halutessaan pitää ovensa auki myös loppiaisena. Hämeessäkin kauppakamari haki aukiolo-oikeutta omilleen, mutta… [ Lue lisää ]

Blogi, maanantaina 26.11.12

Maakuntapäivää.

Hämeen Maakuntavaltuusto kokoontui tänään Riihimäen Hyrialla. Valtuuston puheenjohtaja kiitti Juhani Honkaa hyvästä työstä maakuntamme hyväksi. Nyt Jussin siirtyessä eläkkeelle vetovastuu ottaa oikealla istuva Timo Reina. Timo Saviniemi on hyvin johtanut… [ Lue lisää ]

Etusivu