Älä osta mitään.

Blogi, perjantaina 30.11.2012

Tänään jälleen vietetään jokavuotista Älä osta mitään päivää. Ja tällä kertaa hyvin meille epätäydellisillekin sopivalla teemalla eli Koe, älä osta. Tämän vuoden teema haluaa laittaa itse kunkin pohtimaan kulutustottumuksiamme ja ennen muuta teema haluaa kyseenalaistaa sen ostamisen tuoman hetkellisen tyydytyksen tunteen verrattuna muihin kokemuksiin.

Minusta tällainen päivä on hyvä. Se herättelee hieman meitä tähän päivään. Minä lupaan tänään viettää ÄOM:ää.

Tänään perjantaina talvikin kuulemma taas yllätti kaikki. No ainakin VR:n. Eilen jo pelkkä säätiedotus eli ennustus tulevasta lumisateesta sai junat myöhästelemään ja tänään sitten tavan mukaan VR:mme on täysin sekaisin. Siellä siis tämä ihan tavallinen ja jokavuotinen talvi vaan jaksaa yllättää vuosi toisensa jälkeen. Eikä aiemmasta näytetä opittavan yhtään mitään.

Liikenne sen sijaan tänään ainakin Hämeestä tänne pääkaupunkiin sujui ihan hyvin. Itseasiassa paremmin kuin ns. normaaleina aamuina. Tiet hyvässä kunnossa ja kun kaksi tuntia matkaan varasin niin perille ehdin eduskuntaan ihan normaalissa ajassa.

Nyt ympäristövaliokuntaan ja sitten UAV ja iltapäivällä Presidentinlinnaan kahvikeskusteluun. Tänään aiheenamme ympäristöpolitiikka eli mm. Itämeri ja Pietarin ydinvoimalakysymykset. Ainakin ne.

….

Kello 16.55 ja hissunkissun takaisin Lopella. Näin muuten usein käy. Tänäänkin hyvä ja pitkä keskustelu Presidentinlinnassa ilmastonmuutoksesta ja sen lämpenemisestä ja uskoisin, että tuo linnan vartiossa seissyt varusmiehemme olisi ehkä lyönyt jos olisi keskustelumme kuullut.

Mutta vakavasti ottaen olen erittäin tyytyväinen, että Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on nyt ottanut aktiivisen roolin ja otteen eduskuntaankin päin. Tällaista keskustelua on kaivattu ja ajatusten vaihtoakin ja tänään vuorostaan hyvä kahvipöytäkeskustelu ympäristövaliokunnan kanssa linnassa. En sen syvemmälle luottamukselliseen keskusteluumme mene, mutta sen totean, että tutut aiheet esillä Itämerestä Pietarin vedenpuhdistukseen ja ydinvoimasta kaivostoimintaan. 

Viikko sai siis asipitoisen ja arvoisensa päätöksen presidentin tapaamisella ja sitten tuiskun keskellä takaisin tänne Hämeeseen.

Tänään vapaailta ja huomenna sitten aamuvarhaisella Marsalkka Mannerheimin Metsästysmajalle. Aloitamme uuden perinteen Marskin jalanjäljissä.

 

 

Kommentit