Eilen ensi-iltansa sai ohjaaja ja käsikirjoittaja Aku Louhimiehen Lapin Sota -elokuva. Luukas Niskasen, Peter Franzénin, Volker Bruchin, Sannah Nedergårdin, Dominic Raacken ja Frits Soetmannin tähdittämä elokuva ei ole perinteinen sotaelokuva, vaan oikeastaan paljon muutakin. Elokuva alkaa Karjalan Kannakselta ja viimeiset taistelut sieltä sitovatkin elokuvan taidokkaalla ja koukuttavalla tavalla Louhimiehen toiseen suurteokseen, vuoden 2017, Tuntemattomaan sotilaaseen.
Louhimies on itsekin kuvannut Lapin Sota -elokuvaa henkiseksi jatko-osaksi Tuntemattomalle sotilaalle ja sitähän tämä sota myös tosiasiallisesti oli. Lapin Sota elokuvan teemana on kuitenkin ennen muuta anteeksianto sekä henkilökohtaisella että kansallisella tasolla. Anteeksianto viekin tarinaa koskettavalla, pysäyttävällä ja yllättävälläkin, tavalla eteenpäin. Tämän myös nosti yksi elokuvan ensi-illassa nähnyt kuusitoistavuotiaskin esille, kun hänen kanssaan Tennispalatsissa nähdystämme keskustelin. Toivonkin, että kaikki suomalaiset ja miksi ei muutkin näkisivät tämän elokuvan ja sen traagisuuden ja viestin.
Louhimies tekeekin elokuvillaan mitä parhainta veteraanien perinnetyötäkin. Olen monet kerrat todennutkin, että tarvitsemme tällaisia modernisti toteutettuja elokuvia osaltaan huolehtimaan siitä, että muistot eivät himmene. Louhimies ansaitsisikin tästä työstään jotain poikkeuksellista tunnustusta ja kiitosta.
Historialliseksi draamaksi kuvailtu Lapin sota -elokuva kertoo siis maamme ja Saksan välisestä Lapin sodasta. Sodasta mikä oli jatkumoa jatkosodalle, kun Neuvostoliitto vaati meitä ajamaan saksalaiset pois Lapista. Sota käytiin syksystä 1944 kevääseen 1945 ja tässä elokuvassa seurataan Lapissa saksalaissotilaiden perässä eteneviä varusmiehiä, ja isolta osin myös saksalaisille työskennelleitä, mutta heille myös sydämensä menettäneitä naisia. Elokuva perustuu Antti Tuurin romaaniin Rauta-antura (2012).
Teimme Ville Kolehmaisen kanssa elokuvaan myös pienet avustavat roolit. Hauska kokemus jälleen kerran ja tärkeä asia saada olla tällaisen tarinan kerronnassa mukana.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Lappiin syksyllä 1944. Suomen ja Saksan välinen konflikti, siis tosiasiallisesti sota, oli maamme viimeinen sota toisen maailmansodan loppuvaiheessa. Nuori sotamies Heikki taistelee Karjalan kannaksella ystävänsä Paulin kanssa. Komppaniaan liittyy vankilasta vapautunut Arvo, jonka maailmankuva haastaa muiden käsitykset sodasta ja velvollisuudesta. Aselepo herättää toivon kotiinpaluusta, mutta pian selviää, että Suomen on käännyttävä entisiä saksalaisia liittolaisiaan vastaan Lapissa. Samaan aikaan Rovaniemellä saksalaisten tulkkina työskentelevä Saara joutuu valitsemaan tulevaisuutensa: jäädä Suomeen vai paeta Saksaan rakastettunsa, majuri Duisbergin, kanssa. Lapin sota on vahvasti hahmojensa inhimillisiin kokemuksiin nojaava kertomus ihmisistä, jotka ajautuvat historiallisten mullistusten keskelle. Sodan kauheuksien keskeltä he etsivät merkitystä, inhimillisyyttä ja anteeksiantoa – ja kysyvät, miten armottomassa ympäristössä voidaan löytää armollisuutta.
Yhden elokuvan pääosista, sotamies Heikki Ojalan roolin tekevä, nuori Luukas Niskanen on roolissaan puhutteleva. Pelkkä katse ja ilmeet riittävät monessa paikassa ja Niskanen osoittaakin ensimmäisessä koko illan elokuvaroolissaan olevansa halutessaan maamme tulevia suuria valkokankaan nimiä. Louhimies ansaitsee myös tässä arvostusta. Hän on rohkeasti valinnut nuorten sotamiesten rooleihin nuoria näyttelijöitä ja tekeekin heidän kanssaan valkokankaalleen mestariteoksen. Niskasen kanssa keskeisen tärkeissä nuorten sotilaiden päärooleissa nähdään myös mm. Pyry Kähkönen Arvo Ketolana.
Mutta mikä Lapin Sota -elokuvassa on myös ainutlaatuista on naisten suuri rooli. Elokuvan yksi iso juoni kietoutuukin suomalaisnaisten tapahtumiin työskentelystä saksalaisille ja aina saksalaisiin rakastumiseen asti. Myös seksuaalinen väkivalta on elokuvassa sodan tositapahtumien tapaan koruttoman rujosti esillä. Ahdistavallakin tavalla. Hyvä niin. Näinkin valitettavasti tapahtui.
Hilma Kotkaniemi Irenenä, Ronja Orasta Eva Strenginä, Amelie Blauberg Kaarinana, Emma Kilpimaa Hilkkana ja naisten ryhmää täydentävä Aino Louhimies ovat rooleissaan vakuuttavia. Naisten pääosan Saarana näyttelevä Sannah Nedergård tekee Luukas Niskasen kanssa täydellisyyttä hipovan roolisuorituksen. Nedergård on aiemmin tuttu mm. Koodinimi: Annika -sarjan pääroolista. Ohjaaja Aku Louhimies nostaa näin myös lahjakkaat naisnäyttelijät tärkeästi esille tärkeän ja pitkään vaietun aiheen myötä.
Saksalainen Volker Bruch, joka tunnetaan mm. Babylon Berlin -sarjan pääosasta näyttelee elokuvassa keskeisimmän saksalaisroolin. Bruch majuri Duisberginä tuokin, ison toisen pääosan näyttelevälle Peter Franzenille, uskottavan vastinparin. Franzen kuuluu Louhimiehen suosikkinäyttelijöihin ja ymmärrettävästi. Tälläkin kertaa Franzen on tekemässään vakuuttava ja elokuvan keskeisin hahmo sotilaspastorina. Mutta isojen tähtien yli kuitenkin nostan tässä elokuvassa nuorten sotilaiden roolit tehneet ja myös nuorten naisten roolit tehneet näyttelijämme.
He nousivat tähdiksi ilman valmista suurta nimeä kuin sotilaamme rintamalla aikanaan.
Yhden minkä haluan Louhimiehen loistavan visuaalisen kerron rinnalla nostaa esille on tämän elokuvan äänimaisema. Se hipoo myös täydellisyyttä. Elokuvan äänittäjä Elisa Räsänen ja äänisuunnittelija Tuukka Nikkilä ovat tehneet loistavan näkymättömän, mutta korvaat hurmaavan työn. Ja äänen osalta isoon rooliin nousee myös elokuvan musiikit säveltänyt Lasse Enersen. Harvoin minkään elokuvan kohdalla olen kiinnittänyt näin suuresti huomiota ja ajatuksiani musiikkiin ja koko äänimaailmaan. Ja se osaltaan kertoo myös Louhimiehestä tekijänä. Täydellisyyttä tavoitellaan kaikilta aisteilta. No, tuoksut joutui toki vain kuvittelemaan.
Louhimiehen Lapin Sota nousee saman tien suurten suomalaisten elokuvaklassikkojen joukkoon. Taidokas ja upeasti toteutettu elokuva, missä ei jätetä mitään huomiotta. Haluankin tässä vielä kiittää Aku Louhimiestä ja Andrei Alenia suuresta kulttuuri- ja historiateosta. Teitte Klassikon.
Lämmin kiitos myös tuotannosta vastanneelle Backmann & Hoderoffille sekä NordiskFilmille.
Tämä elokuva piti tehdä. Ja tämä elokuva on tärkeä nähdä.
…
Kello 22.19 ja ensi-illan jälkeen tiukka ja pitkä työpäivä. Palataan huomenna muihin aiheisiin.