Vierailulla Hälvälän Ampumauheilukeskuksessa – Alueella uudistetaan nyt myös ampumahiihdon harjoitteluolosuhteita

Blogi, maanantaina 12.10.2026
[cresta-social-share]

Hälvälän ampumarata on Päijät-Hämeessä Hollolassa sijaitseva useammasta ampumaradasta koostuva ampumaurheilun ja maanpuolustuksen alue. Mene ja tiedä, mutta pelkäänpä, että ilman tätä sinänsä huolestuttavaa ja valitettavaa Venäjän agressiota ja sotaa Ukrainaa vastaan tämän radan kohtalo olisi voinut olla toisenlainenkin? Aika isot voimat ajoivat ja osa ajaa edelleen maamme ampumaratoja kiinni, mutta onneksi nyt kuitenkin on löytynyt myös tukea ja tahtoa näitä pelastaa ja kehittääkin. Hälvälän Ampumaurheilukeskus on tästä yksi nyt onneksi lopulta hyvä esimerkki. Muistan kuinka aikanaan juurikin puolustusministeri Jussi Niinistö radan tärkeyden näki ja uskallan sanoa, että hänen kaukoviisautensa ja päättäväisyytensä vielä silloin monien sinisilmäisyyden aikaan koitui tämänkin alueen pelastukseksi. Toki muitakin vaikuttimia siinä oli ja tahtotekijöitäkin, mutta puolustusvoimien ratkaisu jatkaa myös Hälvälässä oli tässä varmasti yksi ratkaisevimmista.

Tänään vierailulla eduskunnan hallinto- ja turvallisuusjaoston puheenjohtajan Jari Ronkaisen kanssa Hälvälän Ampumaurheilukeskuksessa. Radalla on isoja uudistus- ja kehittämistöitä käynnissä ja myös edelleen jonkin verran huoliakin mm. haulikkoratojen massiivisten äänivallien kanssa. Mutta työt kuitenkin etenevät ja nyt jälleen neljän vuoden tauon jälkeen alkuun kahdella haulikkoradallakin päästään ampumaan. Isona hankkeena nyt Hälvälässä ollaan uudistamassa myös 90-luvulla tehtyä ampumahiihdon rullahiihtorataa ja sen asfaltointeja ja myös tekniikkaa.

Puolustusvoimien toiminnan lisäksi Hälvälässä on historian aikana järjestetty lukuisia ammunnan arvokisojakin. Paikan historiasta muisteen vuoden 1995 haulikko- ja riistalajien EM-kilpailut, vuoden 2001 sotilaiden MM-kilpailut ja sitten 2002 haulikkolajien ja 300 metrin kiväärilajien MM-kilpailut 2002 ja monet SM-ammuntakilpailut. Ja sitten 2019 ISSF:n haulikkolajien maailmancup. Sen jälkeen haulikkopuolella olikin edessä synkemmät vuodet ja monta vuotta haulikkoradat olivat kokonaan kiinni.

Rataa on nyt kehitetty viime vuosina kuitenkin määrätietoisesti ja se oli myös yksi ensimmäisistä minkä nostimme valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja turvallisuusjaostossa Jari Ronkaisen (ps) kanssa aloittamamme erillisrahoituksen piiriin. Hälvälälle osoitettiin 300 000 euron kehittämisrahoitus. Tänään saimme hyvän läpikäynnin siitä mitä kaikkea tällä eduskunnan erillisrahoituksella Hälvälässä saatiin aikaan. Ja paljon saatiinkin ja hyvin ja huolella tehtynä.

Hälvälässä on siis laajakattaus erilaisia ampumaratoja useille eri ampuma-asetyypeille kuten pistooleille, haulikoille, kivääreille, mutta myös rynnäkkökivääreille. Ja uusimpana nyt todella hienosti toteutettu 600 metrin ampumarata. Alueella järjestetäänkin myös sotaharjoituksia ja kasvavassa määrin myös maanpuolustuskursseja. Hälvälän ainutlaatuiseen kokonaisuuteen kuuluu myös  kesähiihtorata ja tätä halutaan nyt perus parantaa ja uudistaa niin, että radalle saataisiin uusi asfaltti ja kokonaisuus palvelemaan myös ampumahiihdon ympärivuotista harjoittelua.

Hälvälän alueella on siis myös pitkä historia mm. sotilaallisessa ampumatoiminnassa. Alue on kokenut muutoksia ja uudistuksiakin. Vanhalla radalla ammunnat päättyivät 80-90-luvun taitteessa ja samoihin aikoihin Lahden Ampumaseura perusti alueelle siviilipuolen haulikkoradan. Puolustusvoimat suunnitteli siis jopa jossain vaiheessa luopuvansa kokonaan Hälvälän alueesta, kuten edellä kirjoitin.

”Vaikka alueen supistamisesta on ajoittain käyty keskustelua, Puolustusvoimat päätti jatkaa alueen käyttöä toistaiseksi sen suuren logistisen ja maanpuolustuksellisen merkityksen vuoksi.”

Eli muuttuneen turvallisuustilanteen ja lisääntyneen harjoitustarpeen vuoksi Puolustusvoimat kuitenkin onneksemme suostui pyörtämään päätöksensä. Hälvälän harjoitusaluetta käyttää siis nyt edelleen aluetta nykyisin hallinnoiva Panssariprikaati, mutta myös mm. Kaartin jääkärirykmentti sekä reserviläiset. PV jatkaa nyt siis alueen käyttämistä ja sinne on siis nyt myös lisensoitu tuo uusi, erityisesti tarkka-ampujakoulutukseen tarkoitettu 600 metrin kiväärirata. Puolustusvoimien, reserviläisten ja urheiluampujien lisäksi aluetta käyttää myös Hämeen Poliisi omaan harjoitteluunsa.

Nykyisin siviilipuolen toimintaa ja radan kehittämistä hallinnoi siis alueen seurojen vuonna 2016 perustama kattoyhdistys Hälvälän Ampumaurheilukeskus ry:n.  Lahden Ampumaseura ry:n, Special Weapon Clubin, Lahden Varuskunnan Metsästysyhdistyksen, Lahden Reserviupseerikerhon, Hollolan Urheilijat -46 ry:n ja Lahden Hiihtoseuran perustama HAUK otti tuolloin vastuun luoti- ja ampumahiihtoradoista sekä hallinnoi siviilien ratavuoroja. Toimi oli merkittävä koko maamme vapaaehtoisen maanpuolustustyön näkökulmasta ja vuonna 2019 Reserviupseeriliitto myönsikin HAUK:lle arvokkaan Vuoden maanpuolustusteko -tunnustuksen. Lahden Ampumaseura puolestaan vastaa alueen haulikkoradoista ja PV luonnollisesti omistaan.

Oman haasteensa alueen kehittämisessä ja myös koko toiminnassa on tuonut kiristyneet äänienhallinnan vaateet. Jos oikein muistan niin juuri vuonna 2022 Hälvälän haulikkoammuntaradat jouduttiinkin sulkemaan kokonaan ääntenhallinnan takia. Työtä ääntenhallinnan eteen on Hollolassa kuitenkin tehty määrätietoisesti aina vuodesta 2018 lähtien, mutta nyt haulikkoratojen äänivallille on jouduttu hakemaan jatkorakentamisaikaa, sillä hiljaiselo rakennuspuolella on hidastanut maa-ainesten saantia penkkoihin. Viime keväänä vallityömaalle haettiinkin jatkoaikaa sillä tuolloin maata tarvittiin arvioiden mukaan vielä noin 120 000 tonnia, ennen kuin äänivallit olisivat harjakorkeudessaan ja kokonaan valmis.

Tänään yhdistyksen johdon kanssa pääsinkin tutustumaan radan kehittämiseen ja tehtyihin hankkeisiin. Kävimme neuvotteluita Hälvälässä alueen jatkokehittämisestä ja rahoitustarpeista. Itse olen tällä vaalikaudella pyrkinyt aktiivisesti näiden ratojen rahoituksia turvaamaan ja myös kehittämään lainsäädäntöämme niin, että olemassa olevien ampumaratojen toiminnat voidaan jatkossakin turvata. Itseasiassa juuri Ronkaisen Jallun kanssa keväällä 2023 hallitusneuvotteluissa Säätytalolla kirjasimmekin hallitusohjelmaamme kovan 1000 ampumaradan tavoitteen vuoteen 2030 mennessä. Ja heti seuraavana syksynä päätimme Jallun kanssa käynnistää myös hallinto- ja turvallisuusjaostossamme rahoitusohjelman ampumaratojen kehittämiseksi. Ensimmäisenä vuonna osoitimme radoille isoja 300 000 euron kehittämisrahoituksia ja yksi saajista oli silloin juurikin Hälvälä ja nyt sitten olemme ottaneet isojen tukien rinnalle myös pienemmät 50 000 euron kehittämistuet. Olemmekin vuosittain nyt ohjanneet olemassa olevien ja rakentamisvalmiiden ampumaratojen investointeihin erillisrahoitusta noin 1,5 miljoonaa euroa. Tätä rahoitusta tulemme jatkamaan myös ensi vuodelle 2027 ja itse toivon, että myös seuraava ensi kesänä aloittava maamme hallitus kirjaa hallitusohjelmaan pääministeri Petteri Orpon (kok) hallituksen hallitusohjelmakirjauksen tuhannen ampumaradan tavoitteesta ja sitoutuu samalla meidän tapaan myös jatkamaan tätä ratojen rahoittamista ja tukemista. Itse olen tähän työhön sitoutunut nyt ja tulevaisuudessakin.

Blogi 7.10.2026: Ampumaratojen luvitusta sujuvoitetaan – Suomi tarvitsee vähintään tuhat ampumarataa

Ja tämä Hälvälän rullahiihtoradan perusparantaminen on tässä kokonaisuudessa mitä mainioin hanke. Saamme radoillemme laajasti erilaista toimintaa ja eikä tässä maailmanajassa ole lainkaan hullumpaa, että sotilaamme ja reserviläisemme harjoittelevat myös suksin liikkumista.

Lämmin kiitos erittäin hyvästä ja perusteellisesta esittelystä. Kiitos antoisasta vierailusta. Lähtiessämme totesimme Jallun kanssa, että katsomme tämän kuntoon.