Yhä usemapi eläkelleelle jäävä tai pääsevä on valmis ja halukaskin jatkamaan töitä. Vuositasolla töissä käy 100 000–150 000 eläkeläistä. Työhaluisia eläkeläisiä on kuitenkin tätäkin enemmän ja koko ajan enemmän. Tilastokeskuksen… [ Lue lisää ]
Tagi: verot
Tänään se tapahtuu – Keskustan esittelystä ja nykyisen vasemmistohallituksen päätöksellä bensan ja dieselin hinnat nousevat ennätys paljon. Polttoaineverojen korotukset astuivat voimaan keskellä pahinta koronakriisiä. Bensan vero nousi tänään 5,71 senttiä… [ Lue lisää ]
Kantatie 54:llä tehdään riista-aitaa hyvää vauhtia. Hankkeen rahoitus siis päätettiin jo 2018 joulukuussa esityksestäni eduskunnassa ja nyt vasta aita nousee. Syynä tähän se, että kyseiselle tieosuudelle ei ELY ollut riista-aitaa… [ Lue lisää ]
Uutissuomalaisen uutinen kertoi kesäkuun lopulla, että ensi vuonna kaikkien palkansaajien verotusta uhkaa kiristyminen. Eniten veroprosentti on nousemassa pienituloisimmilla. Syynä työnverotuksen kiristymiseen olisi palkoista perittävän veroluonteisen työttömyysvakuutusmaksun ja sairausvakuutuksen päivärahamaksun nousu,… [ Lue lisää ]
Jos korkeat verot olisivat ratkaisu maamme ongelmiin, niin ne olisi ratkaistu jo
Eilen illalla sain osallistua Ylen A-Astudion A-Talkin isoon verokeskusteluun. Aiheena oli siis ensi vuoden Antti Rinteen (sd) hallituksen veroratkaisut ja niiden vaikutus ihmisten arkeen ja myös isommassa kuvassa maamme talouteen.… [ Lue lisää ]
Saimme toisen lapsemme tasan 7 vuotta sitten. Miten onnekkaita olimme silloin ja olemme tänäänkin. Oli ihana herätä tämän kaverin vierestä tänäänkin. ❤️ Tärkein ja arvokkain luottamustehtäväni ja sen lupaan hoitaa… [ Lue lisää ]
Kokoomuksen kansanedustaja ja Valtiovarainvaliokunnan vastaava Timo Heinonen hämmästelee SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen esityksiä lisäveroista lihalle ja maidolle. Heinosen mukaan uudet verot olisivat myrkkyä kotimaiselle ruuantuotannolle, mutta ne myös kohdistuisivat tasaveroina… [ Lue lisää ]
”Kyl mää sen ymmärrän et joku voi nätei flikoi rakastaa, mut et joku rakastaa veroi, sitä mää en ymmärrä”. Tämä tuli mieleeni ensimmäisenä kun kuulin SDP:n johtavan vero- ja talousasiantuntijan… [ Lue lisää ]
Vihreitä eduskuntavaaleissa edustanut Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo esitti raportissaan, että perintöveroa pitäisi korottaa 65%. Tämä korkein luokka kuulemma vähentäisi eriarvoistumista ja vahvistaisi mahdollisuuksien tasa-arvoa. Yksi älyttömimpiä kesähörinöitä mitä näissä säissä on… [ Lue lisää ]
Tämän viikon ensimmäinen eduskunnan täysistunto oli varattu tulevan vuoden tuloveroasteikkojen käsittelylle. Valtiovarainministeri Petteri Orpo esitteli eduskunnalle ensimmäisen budjettivuotensa tuloveroratkaisut. Ratkaisuissa näkyy vahvasti Orpon jo kokoomuksen puheenjohtajakilvassakin esillä pitämänsä ”työn linja”… [ Lue lisää ]