Kokoomuksen valtiovarainvaliokuntavastaava, kansanedustaja Timo Heinonen muistuttaa valtiovarainministeri Annika Saarikkoa (kesk.) tämän vuosi sitten tekemästä ehdotuksesta keventää ansiotuloverotusta kaikilta kahdella prosenttiyksiköllä. Valtiovarainministeriön talousarvion julkistuksen yhteydessä ministeri Saarikko on kääntynyt vastustamaan veronkevennyksiä.… [ Lue lisää ]
Tagi: verot
Aika-ajoin huolestuneena kuuntelen keskustan puheenjohtaja Annika Saarikon puheenvuoroja verotuksesta ja taloudesta. Viimeksi maamme valtionvaroista, tai oikeastaan nykyhallituksen kaudella valtionveloista, vastaava ministeri totesi, että kokoomuksen esittämä työverotuksen ja eläkkeiden verotuksen kevennys… [ Lue lisää ]
”Suomessa verotus on kireää, se ei ole kenellekään yllätys. Mutta onko se jo niin kireää, että suurimpien tulojen hieman löysempi verotus toisi jopa enemmän verotuloja? Näin väittää mm. Kansainvälinen valuuttarahasto… [ Lue lisää ]
Kiitos paljon viesteistänne liittyen eiliseen liikenteen verotusta ja muutakin liikennepolitiikkaa arvostelleeseen Torviprotesti -mielenilmaukseen. Totta kai halusin olla ja myös olin paikalla. Yli 60 000 suomalaisen adressi ja yli 286 000… [ Lue lisää ]
Keskustan johdolla valmisteltu maakuntavero sai tyrmäävän vastaanoton. Parlamentaariseen maakuntaverokomiteaan keskustalaisen kansanedustaja Esko Kivirannan johdolla valmisteltavaksi annettu maakuntavero törmäsi jo esiselvitysvaiheessa rajuun arvosteluun. Voisikin hyvin todeta, että… Maakuntavero on syytä haudata… [ Lue lisää ]
Tänä vuonna palkansaajien verotus kiristyy kaikissa tuloluokissa. Eniten verotus kiristyy kuitenkin pienipalkkasilla. Alkanutta vuotta 2021 voisikin hyvin kuvata verotuksen riemuvoitoksi. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus nimittäin kiristi tälle vuodelle käytännössä… [ Lue lisää ]
Noin 700 000 suomalaisen kunnallisveroprosentti nousee ensi vuonna
Suomen Kuntaliitto julkaisi kuluvalla viikolla yhteenvedon kuntien ensi vuoden kunnallisveroprosenteista. Moni kunta selviää rakentellisista ongelmistaan ainakin tämän ja ensi vuoden massiivisten koronatukien avulla. Ongelmat siis monessa kunnassa ja kaupungissa sysätään… [ Lue lisää ]
”Kun entisen sotamiehen asentoa ei voinut korjata, piti ottaa kokonaan uusi”
”Kun entisen sotamiehen asentoa ei voinut korjata, piti ottaa kokonaan uusi” Puolustusvoimien kiinteistöjä ei tule minusta alistaa pääministeri Sanna Marinin vasemmistohallituksen esityksen mukaisesti enää jatkossa Senaattikiinteistöjen alle. Puolustukseen käytettävät kiinteistöt… [ Lue lisää ]
Olen täällä blogissanikin jo useamman kerran käsitellyt ensi vuoden talousarvioesitystä. Sen suurimmat huolet ja kritiikkimme kärki ei kohdennu yksin suuriin menoihin ja valtavaan velanottoon vaan ennen kaikkea vielä kiivaammin siihen,… [ Lue lisää ]
Jos korkeilla veroilla tämän maan ongelmat olisi ratkaistavissa, niin ei meillä olisi edes ongelmia. Näin se todella onkin, mutta tästä huolimatta, että pääministeri Sanna Marinin vasemmistohallituksen ja keskustan ratkaisu kaikkeen… [ Lue lisää ]