Jos olet sellainen iloinen veronmaksaja, niin sitten sinulla on aihetta iloon – Eniten verotus kiristyy pienipalkkaisilla

Blogi, perjantaina 01.01.2021

Tänä vuonna palkansaajien verotus kiristyy kaikissa tuloluokissa. Eniten verotus kiristyy kuitenkin pienipalkkasilla.

Alkanutta vuotta 2021 voisikin hyvin kuvata verotuksen riemuvoitoksi. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus nimittäin kiristi tälle vuodelle käytännössä lähes kaikki ihmisten arkeen vaikuttavia veroja. Työnverotuksen kiristämisestä on tullut vasemmistohallituksen tunnus. Nyt alkaneena vuonna kaikkien työtä tekevien verotus kiristyy, mutta siis kaikista eniten kaikista pienituloisimpien eli vain noin 1 250 euroa bruttona tienaavien. Näin siis vasemmistohallitus päättää pitkään jatkunut pienituloisia suosivan veropolitiikan linja. Myös keskituloisen palkansaajan palkansaajan tuliveroaste nousee ja myös korkeimmalla ansiotasoillakin työntekoa verotetaan päättynyttä vuotta enemmän. Suurituloisten veronkorotus on kuitenkin pieni- ja keskituloisia kolmanneksen tai jopa puolet pienempi.

Kuntatalouden vaikea tilanne näkyy myös ihmisten rahapussissa. Peräti 39 kuntaa nosti veroprosenttiaan alkaneella vuodelle ja se näkyy suoraa ihmisten käytössä olevassa rahamäärässä.

Mutta veronkorotukset eivät jää tähän. Marinin hallitus kiristi viime elokuussa koko 2000-luvun suurimmalla korotuksella bensa- ja dieselin polttoaineveroa. Tämä korotus jätettiin voimaan myös alkaneelle vuodelle 2021 ja lisäksi puhtaimpien uusiutuvien polttoaineiden mm. MyDieselin -verotusta kiristettiin vuoden alusta. Myös lämmityspolttoaineiden verotus kiristyi. Veronmaksajien laskelmien mukaan esimerkiksi 2 200 litran vuosikulutuksellisen öljylämmitteisen omakotitalon lämmitys kallistuu noin 74 euroa ja kaukolämmitteisen arviolta keskimäärin 38 euroa.

Veronkorotuksia tuli voimaan myös mm. alkoholiveroon ja tupakkaveroon. Jäin oikein miettimään, että kevenikö mikään tavallisten ihmisten arjessa näkyvä vero? Mietin edelleen.

Vain siis iloiset veronmaksajat voivat kiittää.

Rauhaisa vuodenvaihde täällä Pekkalassa. Lunta tuli paljon lisää ja nyt ollaankin meidän omassa rakkaassa ihmemaassa. Niin kaunista lunta ja luontoa.

Tänään nautitaan pulkkamäessä ja ulkona muutenkin. Ihmisen parasta aikaa. Hyvää uutta vuotta teille kaikille!

 

Kommentit