Kokoomuksen Timo Heinonen: “Veroja voidaan alentaa, kun se parantaa kasvua ja työllisyyttä”

Uutiset, lauantaina 27.08.2022

Kokoomuksen valtiovarainvaliokuntavastaava, kansanedustaja Timo Heinonen muistuttaa valtiovarainministeri Annika Saarikkoa (kesk.) tämän vuosi sitten tekemästä ehdotuksesta keventää ansiotuloverotusta kaikilta kahdella prosenttiyksiköllä. Valtiovarainministeriön talousarvion julkistuksen yhteydessä ministeri Saarikko on kääntynyt vastustamaan veronkevennyksiä.

—Olen pettynyt ministeri Saarikon perääntymiseen. Odotin rohkeita työllisyyttä ja kasvua tukevia uudistuksia. Niiden avulla voitaisiin vahvistaa talouskasvua ja parantaa työllisyyttä, toteaa Timo Heinonen.

Heinonen muistuttaa, että veronkevennyksiä on pystytty tekemään ennenkin samalla, kun julkista taloutta on onnistuttu vahvistamaan.

-Edellisen Juha Sipilän (kesk) hallituksen talouspolitiikkaa ei turhaan haukuttu kokoomuslaiseksi. Keskituloisen verotus keveni lähes prosenttiyksiköllä ja sen myötä työllisyyden ja talouskasvun parantuessa verotulot kasvoivat ja köyhyys väheni. Työn verotuksen keventämisen ja työllisyyden linjalla pitäisi nyt jatkaa. Vasemmistohallituksessa Keskustan takki on kääntynyt ja kädet ovat syvällä veronmaksajien taskuissa – oli inflaatiota tai ei”, Heinonen sanoo ja muistuttaa miten edellisellä vaalilauseella syntyi 140 000 uutta työpaikkaa ja kevyemmällä työn verotuksella kertyi kuitenkin enemmän verotuloja.

Hiipuvan kasvun ja nousevien hintojen edessä tulisi Heinosen mukaan tehdä selkeitä valintoja. Heinonen kuitenkin muistuttaa, että valintojen tekeminen on ollut hallituksen suurin heikkous.

-Velkarahaa on kaadettu jokaisen eteen tulleen ongelman päälle. Veronmaksajien turvana olleita menokehyksiä on rikottu toistuvasti. Hallitus on saanut sapiskaa Valtiontalouden tarkastusvirastoa myöten löperöstä talouspolitiikasta. Työllisyystoimet ovat kaukana jopa vasemmistohallituksen omasta vesitetystä tavoitteesta, eikä uusia ei ole tulossa”, Heinonen huomauttaa.

-Kokoomus tekisi toisin ja toteuttaisi työmiljardin tasaisesti kaikkiin tuloluokkiin. Jokaisen työtä tekevän ja myös eläkeläisten verotus kevenisi. Rahaa jäisi enemmän kasvaneisiin elämisen kustannuksiin. Meille on tärkeää, että edes osa ihmisten ostovoimasta saadaan palautettua laajenevan hintojen nousun edessä. Muitakin täsmätoimia tarvitaan, mutta veronkevennyksille on erityisen hyvät perusteet juuri tulevaan budjettiin. Veronkevennykset ovat hiipuvaa kasvua tukeva rakenteellinen uudistus”, Heinonen sanoo.

Heinosen mukaan Saarikko vääristelee Kokoomuksenehdotuksia veronkevennysten vaikutuksesta inflaatioon. Lähtökohta Heinosen mukaan on se, että julkista taloutta tulee samalla vahvistaa erityisesti kasvua ja työllisyyttä parantamalla.

-Kokoomus on esittänyt lukuisia reformeja veronkevennysten rahoittamiseksi joka vuosi. Yhteiskunnan rakenteiden uudistamisen pohjalta budjetti pitäisi rakentaa erityisesti tänä vuonna. Inflaatio ei kiihdy, jos kokonaiskysyntä ei muutu. Inflaatiota itseasiassa kiihdyttää julkisten menojen raju paisuttaminen, jota hallitus tekee, Heinonen huomauttaa.

-Vaalibudjettiriihen lähestyessä hallituspuolueet ovat intoutuneet tekemään toinen toistaan suurempia ehdotuksia menojen kasvattamiseksi. Muiden vasemmistopuolueiden tapaan Keskustan valtiovarainministeri Saarikko teki kenties isoimman virheensä, kun hän käynnisti tämän lupausten huutokaupan. Sääliksi käy tulevaisuuden veronmaksajia, Heinonen päättää.

Tagit: talous, verot, verotus,

Kommentit