Slovakia ja Suomi sekä Patria allekirjoittivat elokuun lopussa hallitusten välisen kaupan 76 panssaroidusta AMVxp 8×9 -taisteluajoneuvosta. Kauppa on merkittävä Patrian lippulaivatuotteelle ja varmistaa myös yrityksen jatkoa ja kehittymistä alansa edelläkävijänä.
-Vierailin itse Patrialla juuri ennen kaupan virallista julkistamista. Tämä kauppa sinetöi pitkään jatkuneet neuvottelut Slovakian kanssa ja on tärkeää, että myös lippulaivatuotteena tunnettu AMV 8×8 -herättää nyt kasvavaa mielenkiintoa. Kaikilla vierailuillani ei tilanne tehdashalleissa ole ollut sama ja onhan koko tuotannon jatkuminenkin Suomessa ollut aivan viime aikoina jopa uhattuna, totesi puolustusvaliokunnassa pian jo 12 vuoden ajan toiminut kansanedustaja Timo Heinonen.

Kuvassa oleva 6×6 on uusi ja kevyempi, mutta myös edullisempi mm. miehistön nopeaan kuljetukseen suunniteltu auto Patrian tuoteperheessä AMV 8×8 -rinnalle.
Slovakian BOV 8×8 -hankkeen puitteissa Patria osallistuu Slovakian teknologia- ja puolustusalan kehittämiseen viemällä huippuluokan panssaroitujen modulaaristen ajoneuvojärjestelmien tekniikkaa ja innovaatioita. Teollinen yhteistyö kattaa maantieteellisesti laajasti koko Slovakian alueen.
-Näillä kaupoilla on todella laajat ja pitkävaikutteisetkin vaikutukset mm. alueemme työllisyyteen Hämeessä. Slovakian kauppa tuo kouluttautumismahdollisuuksia ja merkittävästi lisää työpaikkoja mukaan lukien myös ohjelman jälkeiset jatkuvat elinkaaripalvelut. Sopimus tulee tarjoamaan töitä vuosikymmenien ajaksi ja itse kyllä alleviivaan tässä myös oman maamme huoltovarmuuspuolta. Olemme tällä saralla olleet edelläkävijöitä pitkään Pasin tarinasta alkaen. Nyt tehty AMVxp 8×9 -kauppa vahvistaa sitä nostetta mitä nyt on saanut Parian uusi 6×6-ajoneuvokin, kiitteli Heinonen.

Puolustusvaliokunnan jäsen, kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen kävi elokuussa koeajamassa uutta Patrian 6×6 -ajoneuvoa yrityksen tehtaalla Hämeenlinnassa ja Parolan harjoitusalueella Hattulassa.
Patria kertoi tiedotteessaan miten Slovakian puolustusministeriö valitsi Suomen ja Patria AMVxp 8×8 -taisteluajoneuvon BOV 8×8 -tarjouskilpailun voittajaksi maaliskuussa 2022. Suomi ja Patria AMVxp 8×8 nousivat kilpailun kärkeen järjestelmätestien ja soveltuvuusselvitysten jälkeen. Maaliskuun lopussa Slovakian hallitus hyväksyi Slovakian puolustusministeriölle sopimusneuvotteluiden aloittamisen Suomen ja Patrian kanssa. Nyt sovittu hankinta koostuu 76 panssaroidun taisteluajoneuvon ostamisesta Patrialta, kolmella ajoneuvojärjestelmän variantilla.
-Totta kai tämä vahvistaa ja varmistaa myös omaa huoltovarmuuttamme. On tärkeää, että meillä on tällaisia tukijalkoja puolustusteollisuudessa kuin mitä Patria kaikkineen mukaan lukien Millog on, lisäsi Heinonen.