”On hyvä, että tällainen korkea osaaminen on säilynyt Suomessa” – Forssalainen C.P.E. Production valmistaa 7 miljoonalla luotisuojaliivejä puolustusvoimille

Uutiset, perjantaina 02.09.2022

Puolustusvoimat kertoi syyskuun alussa hankkivansa 20 miljoonalla eurolla lisää M17-luotisuojaliivejä ja varustetaskusarjoja. Hankinnasta luotisuojaliivien osuus tehdään forssalaisen C.P.E. Productionin toimesta ja kaupan arvo on lähes 7 miljoonaa euroa. Taskusarjat hankitaan noin 13 miljoonan euron kaupalla toiselta suomalaisyritykseltä Finn-Savotta Oy:ltä. Rahoitus hankkeille osoitettiin valtion lisätalousarvion ja Puolustusvoimien kehittämisohjelman rahoituksen kautta.

-Näillä hankinnoilla parannetaan merkittävästi omien joukkojemme suojaa. On tärkeä varautua isojen hankintojen lisäksi myös yksittäisten taistelijoiden osalta, että kaikki on kunnossa pahimmankin varalle, kommentoi puolustusvaliokunnan jäsen Timo Heinonen kauppaa.

Heinonen nosti hankintojen tärkeyden esille jo aiemmin mm. siinä vaiheessa, kun maamme lahjoitti materiaaliapua Ukrainalle puolustussotaan hyökkäävää Venäjää vastaan.

-Muistutin jo silloin, että tätä materiaalia ei meillä ole ns. ylimääräiseksi varastoissa ja, että avustuspakettien kanssa rintarinnan on välttämätöntä täydentää myös omien joukkojen varastoja. Ja pitää muistaa, että ei meillä ole moderneinta varustusta omallekaan reseviläisarmeijalle riittämiin varastoissa eli tätä työtä ja hankintoja on syytä jatkaa. Samaan aikaan kannustan kyllä aina tilaamaan materiaalia hieman enemmän ja ohjaamaan tämän osan sitten joka hankinnasta ukrainalaisten käyttöön, jatkoi Heinonen.

Puolustusministeriön hallinnonalalle on lisätty Venäjän hyökkäyssodan alettua merkittävästi lisää määrärahoja. Ensi vuoden talousarviossa on noin miljardi euroa enemmän määrärahoja, joista 765 miljoonaa ohjataan materiaalihankintoihin ja vajaa 140 miljoonaa toimintamenoihin.

Forssalaisen C.P.E. Production Oy:n valmistamat suojaliivit suojaavat käyttäjäänsä erilaisilta ulkoisilta uhkilta, erityisesti luodeilta ja sirpaleilta. Toimivat ja tarkoituksenmukaiset suojavarusteet parantavat palvelusturvallisuutta niin koulutuksessa kuin kriisitilanteessakin. Näin kehitetään myös joukkojen suorituskykyä ja taistelunkestävyyttä.
Suojaliivissä on huomioitu taistelijan varustuksen tarpeet ja vaatimukset. Liiviin voidaan kiinnittää varustetaskuja ja reppupaneeli, joihin voidaan pakata ja sijoittaa tehtävän edellyttämää henkilökohtaista varustusta ja välineitä.

Finn-Savotta Oy:ltä hankittavia varustetaskusarjoja käytetään taasen kaikissa nauhakujallisissa kantolaitteissa ja suojaliiveissä. Ne mahdollistavat taistelijan henkilökohtaisen taisteluvarustuksen kiinnittämisen suojaliiveihin (mm. lippaat, heitteet, ensiapuvälineet). Taskusarjan M05-kuvioidut taskut lisäävät taistelijan varustuksen häiveominaisuuksia.

-On tärkeää, että tällainenkin osaaminen on säilynyt Suomessa. Itseasiassa nykyinen tilanne ja materiaalien saatavuus ongelmat alleviivaavat entisestään sitä, että tiukassa paikassa paras materiaali kiinnostaa yhtä aikaa kaikkia. Silloin on tärkeää, että oman maan huoltovarmuus on kunnossa, kiitteli Heinonen ja antoi avoimesti tunnustusta puolustusministeriölle ja puolustusministeri Antti Kaikkoselle (kesk.) tehdyistä ratkaisuista.

C.P.E. Production Oy:ltä ja Finn-Savotta Oy:ltä tehtävien hankintojen kotimainen työllisyysvaikutus on puolustusvoimien mukaan arviolta 70 henkilötyövuotta.

Puolustusvaliokunnassa jo pian 12 vuoden ajan vaikuttanut kokoomuksen Timo Heinonen vieraili C.P.E. Productionilla vuonna 2018.

Kommentit