Eilen illalla sain osallistua Ylen A-Astudion A-Talkin isoon verokeskusteluun. Aiheena oli siis ensi vuoden Antti Rinteen (sd) hallituksen veroratkaisut ja niiden vaikutus ihmisten arkeen ja myös isommassa kuvassa maamme talouteen. Omana isona kokonaisuutena keskustelimme myös yrittäjien ja yritysten verotuksesta. Mukana pyöreässä Sakari Sirkkasen isännöimässä pöydässä kanssani olivat keskustelemassa SDP:n verojaoston puheenjohtaja Pia Viitanen, Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja keskustan Antti Rantakangas sekä perussuomalaisten Vilhelm Junnila.
Keskustelusta sain ennätysmäärän palautetta. Varmasti lähes 100 viestiä ja monia puheluita ja sähköpostejakin. Kaksi taisi olla negatiivistä ja kaikki muut enemmän tai vähemmän kiitteleviä. Yritin kyllä hyvin tuodakin esille sen kuinka ensi vuonna ihmisten verotus tulee rajusti muuttumaan. Esimerkkinä käytin perhettä missä on esimerkiksi opettaja-isä ja sairaanhoitaja-äiti. Tällaisen perheen arkeen Rinteen hallitus tekee ensi vuonna lisää verotaakkaa jopa noin 1000 euroa, kun ensin työnverotus kiristyy noin 320 euroa ja sitten oman auton käyttö noin 150 euroa ja kotitalousvähennystä leikataan tällaiselta perheeltä noin 500 euroa. Ja alleviivasin myös sitä, että työnverotus tulee kiristymään ensi vuonna jo kaikilla jotka tienaavat 2301 euroa. Tällaiseen palkkaan pääsevät mm. tarjoilijat ja eilenkin SDP:stä kehdattiin väittää, että verotus kiristyy vain suurituloisilla.
Iso muutos aiempaan on siis se, että työnverotus tulee kiristymään ja samaan aikaan tehdään iso määrä korotuksia myös moniin välillisiin ns. tasaveroihin. Aiemmin näiden korotuksia on aina totuttu kompensoimaan vähintään vastaavalla työnverotuksen keventämisellä. Nyt siis työnverotus kiristyy eli palkasta jää vähemmän käteen kaikille joiden palkka on yli 2300 euroa ja sen päälle tulevat bensa- ja diesel-veron korotukset, tupakkaveron korotukset jne.
Ratkaisuksi Rinteen hallitus näyttää hakevan kaikkeen siis veronkiristyksiä. Ja olen aivan varma, että jos korkea verotus olisi ratkaisu maamme ongelmiin niin ei meidän maalla kuulkaa olisi mitään ongelmia talouden kanssa. Mutta kun korkeat verot eivät ole se ratkaisu vaan nimenomaan se, että verotuksella kannustettaisiin työn tekemiseen ja yrityksiä kasvuun ja työllistämiseen. Tällaista veropolitiikkaa me olemme aina niin hallituksessa kuin nyt oppositiossakin tukeneet. Emme siis tule hyväksymään ostovoimaa leikkaavaa veropolitiikkaa, emmekä työnverotuksen kiristyksiä, emmekä myöskään hallituspuolueiden koko ajan esillä pitämiä veronkiristyksiä suomalaisille yrityksille.
Nyt takana jo eduskunnan valiokunnat ja jaostot. Päivällä lounastapaaminen liittyen autourheiluun Neste Rallin promoottorin Jani Backmanin kanssa ja sitten perään lyhyt perjantain täysistunto. Motorsportista puheenollen. Facebookissa olen mukana nyt moottoriurheilun kuvahaasteessa missä julkaisen joka päivä yhden kuvan liittyen uraani motorsportin parissa. Haastan myös aina yhden kaverini mukaan kuvapeliin. Käykääpä kurkkaamassa.
Nyt kodin kautta Hämeenlinnaan. Tänään Salibandyliiton vieraana Suomen maajoukkueen matsissa Elenia Areenalla. Boksissa myös loppilaislähtöinen Ville Lastikka. Verkot tötterölle vaan!