Valkoposkihanhet tekevät valtavaa tuhoa Suomen pelloilla matkallaan Jäämeren pesimäalueilleen. Pääministeri Sanna Marinin hallitus ei asian edessä näytä kykenevän päätöksiin ja ideologitse ristivedot ovat pakottaneet hallituksen jälleen kerran siirtämään akuutin asian… [ Lue lisää ]
Tagi: eu
Valkohäntöpeurakanta on ennätyksellisen suuri. Luonnonvarakeskuksen keväällä 2019 tekemän arvion mukaan kannankasvu on kuitenkin nyt hieman hidastunut. Koko maan peurakanta-arvio oli ennen jahtikautta noin 111 500 eläintä. Meillä Etelä-Hämeessä noin 20 000… [ Lue lisää ]
Euroopan Unioni on esittämässä lyijyhaulien ja -ammusten laajaa kieltämistä. Esitys koskee erityisesti kosteikkoalueita, mutta sen määritelmä on niin lavean, että se käytännössä kieltäisi käytän isossa osassa Suomea. EU:n määritelmä pitäisi… [ Lue lisää ]
Vaalipäivä. Tänään valitaan viideksi seuraavaksi vuodeksi europarlamentaarikot Euroopanparlamenttiin. Vaalit ovat tärkeämmät kuin mies muistiin. Voimat hajottavat Eurooppaa ja siksi tänään on tärkeä äänestää yhtenäisen ja vanhan Euroopan ja EU:n puolesta.… [ Lue lisää ]
Brexit peruuntumassa? – Iso-Britanniassa moni pohtii jo koko eron järjettömyyttä
Maaliskuun 12. päivänä 2019 Britannian parlamentti äänesti jo toista kertaa Brexit-sopimuksesta ja pääministeri Theresa Mayb hallitus hävisi jälleen murskaluvuin 242-391 äänestyksen. Tappio oli nyt toki ensimmäistä äänestystä pienempi eli 149… [ Lue lisää ]
Ruotsissa mielenkiintoinen ja vaikea vaalitulos – Kotikunnasta kohti Frankfurtia
Ruotsissa vaaleissa tuli aikamoinen myrsky. Nykyinen hallituspohja Demarien johdolla hävisi keskustaoikeistolaiselle kokoomusjohtoiselle blokille. Demarit kuitenkin säilyttivät suurimman puolueen kärkipaikan. Pääministeri Stefan Löven ei kuitenkaan ole ilmoittautunut eroavansa vaan etsivänsä jatkoa… [ Lue lisää ]
Ukrainan sotaan on syytä löytää ratkaisu, vaikka se onkin vaikeaa
Euroopassa on virinnyt nyt lopultakin keskustelu siitä millaisella tiekartalla Ukrainan sotaan ja kriisiin olisi mahdollista löytää ratkaisu. Venäjän vallattua Ukrainalta Krimin tilanne ajautui umpikujaan, mistä toki on erittäin vaikea löytää… [ Lue lisää ]
Tein muistaakseni ensimmäistä kertaa vuonna 2003 esityksen koululaisten kesälomien siirtämiseksi ns. eurooppalaiseen rytmiin. Tämä itseasiassa tarkoittaisi koko suomalaisen kesälomakauden siirtämistä eurooppalaiseen rytmiin. Silloin asia ei edennyt ja olen asiaa pitänyt… [ Lue lisää ]
Britannian parlamenttivaalien tulos yllätti ainakin konservatiivien puheenjohtaja pääministeri Theresa Mayn. May yritti käyttää korkeita gallup-lukuja hieman kyseenalaisella tavalla valtapyrkimyksiensä pönkittämiseen, mutta tätä britit eivät sulattaneet. Vaaleissa voiton sijaan May ja… [ Lue lisää ]
Eilen EU esitteli komissaari Jyrki Kataisen johdolla oman puolustuksen työpaperinsa, missä komissio esitteli vaihtoehtoiset mallit EU-maiden puolustusyhteistyön tiivistämiseksi. EU:ssa tätä työtä johti siis komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen yhdessä ulko- ja turvallisuuspolitiikan… [ Lue lisää ]