”Se on kuin entisen alokkaan asento. Sitä ei voi korjata. Pitää tehdä kokonaan uusi” Eduskunnassa aloitamme tänään kevätistuntokauden. Töitä tulee riittämään sillä pöydillämme on vielä eri valiokunnissa yhteensä yli 100… [ Lue lisää ]
All posts by admin@timoheinonen.fi
Riihimäen Hämeenkadun varren ainoa vanha puutalo, itseasiassa tänä vuonna juuri 100 vuotta täyttävä talo – sai tänään seinäänsä upean lasitaideteoksen. Riihimäkeläinen yrittäjä ja kiinteistöomistaja Jyrki Sasi on tehnyt pitkään arvokasta… [ Lue lisää ]
Kansanedustaja Timo Heinonen Suomen Metsästysmuseon hallitukseen
Suomen Metsästysmuseon hallitus sai uusia jäseniä. Uutena varsinaisena jäsenenä aloittaa kansanedustaja Timo Heinonen. Hän seuraa tehtävässä porvoolaista Eino Korhosta, joka ehti toimia museon luottamustoimessa 26-vuotta. Tehtävänsä hallitustyössä jätti myös Riihimäen… [ Lue lisää ]
Esapekka Lappi ja Janne Ferm ovat Vuoden Autourheilijat 2014!
Eilinen ilta Jyväskylän Paviljongissa huipentui hetkeen kun julkistettiin päättyneen vuoden Vuoden Autourheilija! Kattaus oli ehdokkaissa jälleen todella kova aivan kansainvälisestikin ajatellen, mutta ei kuitenkaan ehkä aivan päivän selvä. Useammallekin ehdokkaalle… [ Lue lisää ]
Tänään on jälleen se päivä kun kokoonnumme moottoriurheiluväen kanssa yhteen. Tai useinhan me kokoonnumme, mutta yleensä ajohaalarit päällä ja bensankatkua ilmassa. Mutta tällä kertaa jälleen smokit päällä ja rusetit kaulassa.… [ Lue lisää ]
Eilen illalla sain elää yhden upean hetken lisää. On hienoa nähdä ja saada olla mukana kun joku tekee unelmistaan totta. Sen eilen teki Apulanta, joka nousi suurelle jäähallilavalle 24 keikkavuoden… [ Lue lisää ]
Hyvää Suomesta -kampanja tulee jälleen – Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa.
Maaliskuun alussa on jälleen aika suomalaisen ruuan kampanjamme. Jo kahtena edellisenä vuotena olemme yhdessä tempaisseet suomalaisen ruuan puolesta. Meistä monet toki syömme ympäri vuoden pääasiassa tai jopa yksinomaan kotimaista ruokaa,… [ Lue lisää ]
Euroopassa katseet ovat kääntyneet jälleen Kreikkaa. Talouttaan huonosti hoitanutta maata on yritetty auttaa polviltaan ylös ja osittain siinä on onnistuttukin. Tammikuun lopussa 25.1.2015 pidettävä Kreikan vaalit voivat kuitenkin kääntää tämän… [ Lue lisää ]
Niin ne lomapäivät sitten menivät ja joulunpyhiä lukuunottamatta kipeänä, mutta hyvähän oli hiljaisina päivinä sairastaa. Tänään sitten taas arki täydellä tempolla käyntiin. Aamusta autonnokka Riihimäen ja Hollolan kautta Lahteen. Siellä… [ Lue lisää ]
Kansanedustaja Timo Heinonen avasi alkaneen vuoden yritysvierailujen sarjansa Päijät-Hämeestä. Lahtelainen KalusteMuovi Virtala oli kohteena loppiaisen jälkeen keskiviikona ja yrityksen omistaja ja perustaja Jouko Virtala esitteli perinteikästä yritystään ja sen alkaneen… [ Lue lisää ]