Suomen Olympiakomitea ja iso joukko eri urheilulajien lajiliittoja nostivat avoimessa ministeri Annika Saarikolle (kesk.) lähettämässään kirjeessään esille huolensa liikkumattomuuden merkittävistä negatiivisista vaikutuksista ennen muuta lapsiin ja nuoriin. Kahdeksan lajiliittoa Olympiakomitean… [ Lue lisää ]
Arkisto: tammikuu 2021
Oliko oikein, että Twitter päätti sulkea yhden maailman vaikutusvaltaisimman henkilön ulos palvelustaan? Tätä on maailmalla pohdittu viime päivinä. Eikä muuten vastaus ole aivan yksinkertainen. Yhdysvaltain presidentiltä otettiin siis sormet pois… [ Lue lisää ]
Tammikuun ensimmäisellä viikolla maamme entinen pääministeri Juha Sipilä joutui väkivaltaisen iskun kohteeksi eduskunnan edustalla. Sipilä halusi ensin salata henkilöllisyytensä iskun kohteena, mutta päivän mittaan media kertoi väkivallan kohdistuneen nimenomaan kansanedustaja… [ Lue lisää ]
Riihimäkeläinen Jessica Sonko kansanedustaja Timo Heinosen avustajaksi
Riihimäkeläinen Jessica Sonko aloittaa helmikuun alussa kansanedustaja Timo Heinosen eduskunta-avustajana. Itä-Suomen yliopistossa opiskeleva Sonko aloittaa Suomen eduskunnassa 1.2.2021. -Uuden avustajan haku osui keskelle koronakriisiä ja päädyin lopulta valitsemaan tehtävään laajasta… [ Lue lisää ]
Suomen Hypoteekkiyhdistys ennustaa alkaneella vuodelle peräti 3,2 prosentin talouskasvua. Pääekonomisti Juhana Brotherus arvioi, että koronarokotuksen myötä kulutus jälleen kasvaa. HyPo:n arvio perustuu olettamalle, että koronan riskiryhmiin kuuluvat saataisiin jo kevään… [ Lue lisää ]
Helsingin Sanomat kertoi 8.1.2021, että Malmin Lentokentän ilmailijoille on annettu lähtökäsky, että lentokentän tyhjennyttävä tammikuun loppuun mennessä. HS:n mukaan Helsingin kaupunki on ”on pyytänyt ulosottoviranomaista häätämään ilmailijat”. Kyseessä on siis… [ Lue lisää ]
Lopen Hallit ykkönen – Uutta tuotanta- ja varastotilaa Lopelle
Ensimmäinen Lopen Hallien rakennus alkaa nousta ensi viikolla. Ojajoenkaaren alueelta ostimme kaveri- ja pienellä muullakin porukalla yritystontin ja nyt kunnan varikon lähelle rakentuu ensimmäinen varastohallimme. Halliin tulee useampia erillisen varasto… [ Lue lisää ]
Lopen Uupuneiden Jänisjahti – Lunta ja enon jäljissä jäniksen jäljissä
Tänään järjestin toisen Loppiaisen Lopen Uupuneiden Jänisjahdin. Muutama vuosi sitten rakensin Niittumäen kalliolle laavun ja siitä syntyi ystäväni Santeri Nousiaisen kanssa sitten idea järjestää pieni oma jänisjahti. Ajankohdaksi valikoitui meille… [ Lue lisää ]
”Hiljaa pysyneiden tolkun ihmisten on astuttava esiin” Näin kirjoittaa IlkkaPohjalainen 8.1.2021 pääkirjoituksessaan. ”Tolkun ihmisten on astuttava esiin myös Suomessa ennen kuin salaliittoteorioiden hurmaama huligaanilauma tunkeutuu meilläkin eduskuntaan”. Lukemisen ja pohtimisen… [ Lue lisää ]
Yhdysvaltain Senaatti kertoi juuri vahvistaneensa Joe Bidenin valinnan maan seuraavaksi presidentiksi. Bidenista tulee näin Yhdysvaltain 46. presidentti. Päätöksenteko pitkittyi ja sai järkyttiviä piirteitä, kun eilen vaalit hävinnyt presidentti Donald Trump… [ Lue lisää ]