Ensimmäinen Lopen Hallien rakennus alkaa nousta ensi viikolla. Ojajoenkaaren alueelta ostimme kaveri- ja pienellä muullakin porukalla yritystontin ja nyt kunnan varikon lähelle rakentuu ensimmäinen varastohallimme. Halliin tulee useampia erillisen varasto ja tuotantokäyttöönkin sopivia loosseja ja osa niistä jää osakaiden omaan käyttöön ja osa menee vuokralla.
Tänään pohjia putsattiin lumesta ja miehet mittasivat vielä anturoiden paikat kohdalleen. Ensi viikolla sitten perustukset ja niiden perään seiniä jne. Tavoitteena, että kevään aikana uusi halli on valmis ja täynnä toimintaa ja tohinaa.
Muutama 105 m2 palanen on vielä vuokralaista vailla. Mahdollisuuus muten myös vielä yhdistää vaikkapa kaksi yhteenskin reilun 200 m2 tilaksi. Eli ei muuta kuin viestiä tulemaan, jos varastotilalle tai vaikkapa harrastetilaksi tai yritystilalle on tarvetta. Ja tontillemme mahtuu myös lisääkin halleja eli katsotaan millä tavalla kiinnostusta ilmenee ja tehdäänkö tänne tai johonkin muualle vielä lisääkin?
Kaunis talvipäivä tänäänkin. Täällä Lopella nyt latuverkosto erinomaisessa kunnossa ja myös luistelualueet alkavat olla taajamien lisäksi myös kylissä luistelukunnossa. Valtavan työn ovat kunnanmiehet tehneet jäiden ja latujen kanssa, mutta myös kyläkouluille talkoolaiset ja kylien aktiivit. Luutasuon ja -harjun latuja sitten taasen kuntoon ovat laittaneet Lopen Samojaat ja tulossa vielä muitakin latuja. Nyt ei siis muuta kuin ylös, ulos ja nauttimaan.