Muistan syksyn 1999, kun nuorena juuri valmistuneena opettajana aloitin työni Lopen koulukeskuksessa. Lapsuuden kaverini Marjo Friman tuli avustajakseni ja luokkaan vauhdikas ja erityinen ryhmä oppilaita. Mikke Neuvonen oli yksi heistä.… [ Lue lisää ]
Arkisto: maaliskuu 2019
Timo Heinonen: Nyt keskityttävä lääkäripalveluiden kuntoon saamiseen
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen pitää välttämättömänä, että sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamista jatketaan. Heinonen kuitenkin palastelisi työtä ja keskittyisi ensin perusterveydenhoitoon ja erityisesti lääkäriin pääsyn varmistamiseen. -On järkevä aloittaa työ sieltä… [ Lue lisää ]
Yle julkaisi tuoreimman gallupinsa loppuviikosta. Mielenkiintoiseksi tuon gallupin tekee se, että kyseisellä mittausjaksolla kärjen kannatuksissa tapahtuikin lopulta merkittävä käänne ja muutos. Tutkimuksessa siis haastateltiin ihmisiä 6.2.-5.3.2019 välisenä aikana. Paljastus löytyy… [ Lue lisää ]
Mitä ihmettä? – Samaa pohdin minäkin
Tänään kiertueeni vei Lounais-Hämeeseen. Munkkikahvikiertue pysähtyi Forssan ja Jokioisten kahviloissa ja paikallisten asioiden lisäksi puhutti ja ihmetytti pääministeri Juha Sipilän eropäätös. Yllättävä eroilmoitus perjantaina 8.3.2019 ja siirtyminen päätösvaltaisesta hallituksesta toimitusministeriöön… [ Lue lisää ]
Kokoomuksen kansanedustaja ja Valtiovarainvaliokunnan ympärisyöjaoston puheenjohtaja Timo Heinonen kiersi lauantaina 9. maaliskuuta 2019 Lounais-Hämettä. Edellispäivän hallituksen hajoaminen puhutti kiertueella, mutta myös monet muut ajankohtaiset asiat. Heinoselle kiitosta annettiin Forssassa mm.… [ Lue lisää ]
Kansanedustaja Timo Heinonen: Uhanalaisten kalakantojen suojelemista vahvistetaan
Kokoomuksen kansanedustaja ja Valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaoston puheenjohtaja Timo Heinonen kiittelee hallitusta toimista uhanalaisten kalakantojen pelastamiseksi. Maaliskuun alussa hyväksytyllä uudella kalastuslailla mm. tehostetaan uhanalaisten ja taantuneiden kalalajien suojelua tiukentamalla niiden… [ Lue lisää ]
Tänään eduskunnassa oli pakko todeta, että näin laajana ei sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistaminen onnistu. Ongelmaksi muodostui lopulta mm. maakuntahallinto ja maakunnille suunnitellut muut palvelut. Niiden osalta aikataulu loppui vain kesken.… [ Lue lisää ]
YLE Gallup luo jännitettä – Vihervasemmisto vai Keskustaoikeisto
Aamunavaus ei tänään ollut sellainen mitä odotin. Tätä toki osasi pelätä ja pelonmukainen tulos sieltä tulikin. Suomi on saamassa tätä vauhtia SDP:n Antti Rinteen johtaman vihervasemmiston hallituksen. Rinnehän jo hetki… [ Lue lisää ]
…mietin, että mitäs tässä enää keksiikään luvata. Päätin olla lupaamatta, muuta kuin, että teen jatkossakin parhaani ja jatkan työtäni ihan kohtuu hyvin tuloksiakin tuottaneella tavallani. …mutta siis vaalikojuilla oli luvattu… [ Lue lisää ]
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen osallistui aurinkoisessa säässä, mutta kipakassa pakkasessa Lahden maaliskuun kuukausimarkkinoille. Eduskuntavaalit näkyivät torilla ja väkeäkin oli paljon liikkeellä. Vaaliteltoilla oli jaossa monenlaista ja myös vaalilupauksia jaettiin kilpaan.… [ Lue lisää ]