Mielenkiintoinen huomio Ylen Gallupissa – Maaliskuun alussa Kokoomus nousi ja SDP menetti kannatustaan

Blogi, sunnuntaina 10.03.2019

Yle julkaisi tuoreimman gallupinsa loppuviikosta. Mielenkiintoiseksi tuon gallupin tekee se, että kyseisellä mittausjaksolla kärjen kannatuksissa tapahtuikin lopulta merkittävä käänne ja muutos.

Tutkimuksessa siis haastateltiin ihmisiä 6.2.-5.3.2019 välisenä aikana. Paljastus löytyy gallupin viimeiseltä viikolta. Viimeisen viikon aikana eli maaliskuun alussa SDP:n kannatus vajosi peräti noin 2%-yksikköä. Maaliskuun alussa SDP:n kannatus olisi näin ollen ”enää” noin 19,3%. Muutos siis tapahtui itseasiassa välittömästi sen jälkeen kun SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne palasi sairaslomaltaan julkisuuteen.

Miksi näin tapahtui, niin sitä en tiedä enkä osaa tai halua arvioida. Mutta samaan aikaan Kokoomuksen kannatus kääntyi selvään nousuun. Viimeinen mittausjakson viikko eli maaliskuun ensimmäinen viikko oli mittausjaksolla Kokoomuksen paras. Kokoomukselle mitattiin tietojeni mukaan maaliskuun alussa jälleen 18-alkuista kannatusta. Maaliskuun alku siis näyttää kääntäneen laivat ja kannatuskäyrät ja näin puolueet voisivat olla jo nyt hyvinkin lähellä toisiaan.

Forssan Kokoomuksen valtuutettu ja Hämeen Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Lotta Saarenmaan vastasi eilisen kiertueeni järjestelyistä Lounais-Hämeessä. Vahva tekijä ja osaaja ja ennen muuta rohkea. Arvostan.

Virhemarginaali tällaiselta jaksolta on toki suurempi (n 500) kuin koko mittausjaksolla, mutta siitä se kertonee, että tuulet ovat muuttuneet. Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja totesikin, että seuraavat viikot näyttävät onko käänne tällä tavalla pysävämmin tapahtunut.

Koko gallupissahan haastateltiin 2905 suomalaista ja heistä edelleen kuitenkin vain 61,2 prosenttia kertoi puoluekantansa. Mitä vain siis voi vielä tapahtua ja kisa on vasta alkamassa. Turja totesi Verkkouutisille, että valtaosa äänestäjistä tekee lopullisen äänestyspäätöksensä vasta viimeisellä viikolla ennen vaaleja. ”Mitään ei ole ratkaistu vielä”.

Merkille pantaa oli myös se, että Vihreiden kannattajista on nyt ollut valumaa epävarmojen riveihin. Vihreiden kannatus putosi kuukauden takaisesta myös peräti 0,9 prosenttiyksikköä.

Koko mittausjakson kannatus siis oli näin, mutta käänne taitaa olla tapahtunut:

Sdp 21,3 (+1,2)
Kokoomus 16,2 (-1,1)
Keskusta 14,1 (-1,5)
Vihreät 13,7 (-0,9)
PS 13,3 (+1,3)
Vasemmistoliitto 8,9 (+0,3)
Rkp 4,7 (+0,7)
KD 3,5 (-0,1)
Siniset 1,8 (+0,4)
Muut 2,5 (-0,2)

No, nyt tämän julkistamisen jälkeen on tapahtunut jo paljon. Enää ei ole asetelmaa hallitus vastaan oppositio, sillä maassamme ei ole enää poliittista hallitusta. Nyt puolueet ovat puolueita ilman hallitusvastuun taakkaa ja näin myös vapaita kertomaan kaikista asioista oman kantansa. Näin tullee tapahtumaan varmasti niin tuon sosiaali- ja terveyspalveluiden tulevaisuuden suhteen kuin monen muukin. Toivottavasti puolueita nyt haastetaankin oikein kunnolla ei vain menneisyydestä vaan nimenomaan tulevaisuudesta.

….

Lopelta kotoisin oleva ja Lopen Lätkän kasvatti Otto Paajanen on isossa roolissa Kerhon pelissä ja tämä porukka menee vielä pitkälle.

HPK:lla hyvä oranssivire kevääseen

Perjantaina ehdin katsomaan jo toisen liigapelin viikon sisällä. Aika-ajoin kalenteri on ollut niin täynnä, että peleihin oli millään ehtinyt, mutta ainakin kun ehtii niin hallilla ollaan. Perjantaina Kerho esitteli lähes täydellä hallille playoff-tason kiekkoa kaatamalla näyttävästi Helsingin IFK. Kerhon loppukiri runkosarjassa onkin ollut terävä ja kärkijoukkueitakin on kaatunut oranssinkevään alla.

Mielenkiintoista nähdä millaiseen hurmokseen kiekkokevät vielä nousee. Oulun Kärpät ovat hallinneet runkosarjaa suvereenisti, mutta lapsuuteni suosikkijoukkue Tepsi joutui jo antamaan kakkospaikan eilen Tapparalle ja edelle änki myös Lahden Pelicans. Ja Kerhokin kärkkyy jo takana viidentenä. Ohi ritaripaidat eivät enää runkosarjassa ehdi, kun jäljellä enää yksi runkosarjan matsi, mutta edellä TPS, Pelicans ja Tappara käyvät vielä tiukan taiston kakkospaikasta ja parhaista lähtökohdista ratkaisusarjoihin.

….

Lounais-Hämeessä hyvä pöhinä ja Timon Tiimikin kasvaa

Eilisestä Lounais-Hämeen kiertuepäivästä jäi aivan superhyvä mieli. Tiimiäni siellä tammelalaisen Manu Alarton kanssa vetävä Lotta Saarenmaa oli tehnyt hyvän ohjelman ja yhteiset Munkkikahvimme vetikin Jokioisten Leivän kahvilaan todella hyvin väkeä. Tunnin aikana väki ehti vielä kerran vaihtuakin ja aivan lopussa sain vielä käytännössä toisen kattauksen väkeä kahville. Uusia ihmisiä, mutta myös muutamia ennestään tuttuja ja erityisen iloinen olin kun muutamat tulivat varta vasten tiettyjä asioita kyselemään ja etsivät itselleen kokoomuslaista ehdokasta ja kuulemma keskustelujen jälkeen äänet saankin. Ja muuta myös laittoi viestiä, että mielellään auttavat myös kampanjassani Forssan seudulla ja Jokioisilla ja Tammelassakin. Iso kiitos teille kaikille!

Jokioisilla ei niin paljoa väkeä liikkeellä Leivän kahvilassa, mutta muutama autokunta tuli sielläkin erityisesti tapaamaan ja jututtamaan. Erinomaisen hyvät keskustelut ja hyviä kysymyksiä ja haastoakin. Ja oli ihana jälleen nähdä myös ”Jokioisten äitejäni” Marja-Leena Puntilaa ja Rauni Mäkelää. Sellaiset tekijät ja sellaista kokemusta mistä saa todella olla kiitollinen. Jokioisilta myös muutama uusi tekijä mukaan kampanjaani ja sielläkin hyvä pöhinä.

Suuri kiitos vielä eilisestä. Päivästä jäi enemmän kuin hyvä fiilis ja se lisäsi vain energiaa vaikka pitkää päivää tehtiinkin.

Nyt kello 6.45 ja pyhäaamu. Matkaan taas…

Nyt jo kello 19.46 ja kotona. Hyvä päivä jälleen. Saimme myös kalusteet tänään Riihimäen Kokoomuskahvilalle. Perinteinen Timon Pieni Kahvila avataan ensi lauantaina vanhassa tutussa talossa Hämeenkadun yläpäässä Saavalaisen talossa JR Pukutaloa vastapäätä. Luvassa hienot avajaiset ja yllätysohjelmaakin. Tänään Koukun Mika toi kahvilalle kalusteet ja juna kulkee.

Päivä paketissa ja paljon taas ehti tapahtua ja sattuakin. Nyt mennään joka päivä aamusta iltaan ja taidan nyt jo lopettaa ja laittaa sohvalle pitkälleen ja katsella MM-rallin päätöspätkän pötköllään.

Kampanjapäällikköni ja Riihimäen Kokoomuksen puheenjohtaja Riku Bitter, Mika Koukku ja Jukka Mursula kahvilla. Oma kahvila vasta rakentumassa ja siksi nämä kahvit Laurellilla 🙂

Kommentit