Eilen julkistettiin parlamentaarisen työryhmän loppuraportti missä yksimielisesti maahamme esitetään tiedustelulainsäädäntöä. Sen tavoitteena olisi parantaa yhteiskunnan mahdollisuuksia suojautua kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvilta vakavilta uhkilta. Turvallisuustilanne on muuttunut nopeasti ja lähelle on tullut myös uudenlaisiakin… [ Lue lisää ]
Arkisto: huhtikuu 2017
Tänään käsittelimme Valtion Liikuntaneuvostossa tämän vuoden esitystä liikuntapaikkojen perustamishankkeiden avustamisesta. Hakemuksia tuli tälle vuodelle kaiken kaikkiaan 69 kappaletta, joista leijonan osa Etelä-Suomen AVI:n ja Länsi- ja Sisä-Suomen AVI:n alueilta. Myönteistä… [ Lue lisää ]
Luottamuspaikkaneuvottelut käyntiin Lopella – Hämeessäkin aloitellaan
Kevään alku menee sitten kuntavaalien jälkeen ns. paikkaneuvotteluiden parissa. Tänään aloitimme Lopella luottamuspaikkaneuvottelut eli eduskunnasta seiskaksi kotiin ja kotikunnan päätöksentekopöydän ääreen. Aamusta kuitenkin jo seiskan jälkeen Riihimäen kautta Helsinkiin ja… [ Lue lisää ]
Otsikon lainaus on OP-Pohjolan pääekonomisti Reijo Heiskasen twiitti tuoreista Tilastokeskuksen luvuista. Pääsiäiseksi julkistetut tuoreimmat luvut kertovat, että maamme kausitasoitettu ja työpäiväkorjattu tuotanto oli 3,0 prosenttia ylemmällä tasolla viime vuoteen verrattuna.… [ Lue lisää ]
Peräti yhdeksän vuotta ehti mennä ilman suomalaista F1-paalupaikkakuskia jos ei Nico Rosbergin paaluja mukaan lasketa. Minä muuten lasken. Mutta siis tuolla toisella tavalla laskettuna edellinen suomalainen paalumies oli Heikki Kovalainen.… [ Lue lisää ]
Muutama lomapäivä viime kesän jälkeen – Tahkolla rinteet edelleen hienossa kunnossa
Täällä Nilsiän Tahkovuorella olemme yrittäneet nyt tiirailla Kyöpelinvuoren noitia. Pääsiäisen aikaa siis täällä ja ensimmäiset lomapäivät viime heinäkuun jälkeen. Jotenkin tuntuu, että tekevät hyvää tämän tiukan syksyn, talven ja kevään… [ Lue lisää ]
Pääsiäistä Tahkolla – Synttärireissu reilu vuosi myöhässä
Tämä pääsiäisen vietämme täällä Tahkolla. Synttärilahjaksi sain mahdollisuuden lähteä perheen kanssa tänne ja halusimme tulla niin että pääsee rinteisiinkin. Nyt pääsiäinen parhaaseen mahdolliseen aikaan ja me täällä. Edellisen vierailun jälkeen… [ Lue lisää ]
98e5 polttoainetta ei olla kieltämässä!
Ilta-Sanomien jutusta lähti liikkeelle villi somehuhu, että hallitus olisi nyt sitten vuorostaan kieltämässä 98 oktaanista polttoainetta. Oikaistaan nyt huhu ja katkaistaan siltä siivet eli ysikasia ei olla kieltämässä. LVM:stä sai… [ Lue lisää ]
Lopen Kokoomuksella Kiitoskahvit – Katsotaan mitä tulevaisuus tuo
Tänään Lopella nautittiin kuntavaalien Kiitoskahvit. Meillä on ollut Kokoomuksen perinteenä aina vaalien jälkeen tarjota kakkukahvit ja niin teimme tälläkin kertaa. Vaalikahvilalla oli väkeä kahvittelemassa ja kuntavaalien ehdokkaitamme kiittämässä äänestäjiä ja… [ Lue lisää ]
Tämän vuoden kuntavaalien äänestysprosentti oli siis koko maassa 58,8%. Vain niukasti reilu puolet suomalaisista siis kertoi mielipiteensä äänestämällä. Osassa kuntia äänestysprosentti jäi jopa alle puoleen. Yhdeksänkymmentä luvun alkuun äänestysaktiivisuus oli… [ Lue lisää ]