VLN esittää liikuntarakentamisen tukea Riihimäen Cocksin Areenalle! Lisäksi tukea Lahteen, Iittiin ja Orimattilaan – Kaiken kaikkiaan 29 hanketta saamassa tänä vuonna rahaa

Blogi, keskiviikkona 19.04.2017

Tänään käsittelimme Valtion Liikuntaneuvostossa tämän vuoden esitystä liikuntapaikkojen perustamishankkeiden avustamisesta. Hakemuksia tuli tälle vuodelle kaiken kaikkiaan 69 kappaletta, joista leijonan osa Etelä-Suomen AVI:n ja Länsi- ja Sisä-Suomen AVI:n alueilta. Myönteistä se, että tällä kertaa kuitenkin kaikkien AVI:en alueilta liikuntarakentamisen hankkeita esitettiin valtion tuen piiriin ja kaikille alueille myös pystyimme omassa esityksessämme tukea osoittamaan. Hakemusten yhteenlaskettu kustannusarvio oli reilu 638 miljoonaa euroa. Uudishankkeita näistä 49 ja peruskorjaushankkeita 20. Valtaosassa hakijana luonnollisesti kunnat, mutta mukana myös osakeyhtiöitä ja yksi yhdistys ja yksi säätiökin.

Hanketyypeittäin tämän vuoden hakemukset jakaantuivat seuraavasti. Ulkokenttiä 5, liikuntasaleja 22, uimahalleja 8 ja ne kaikki peruskorjaushankkeita, jäähalleja 11 ja muita liikuntapaikkoja 23.

Yhdessä avustusta hakeneessa hankkeessa kyse oli ns. elämänkaarimallista ja kun tällaiset hankkeet tai toteuttamismallit esimerkiksi Kuntarahoituksen kautta tulevat varmasti jatkossa yleistymään niin olemme myös päättäneet, että nykylainsäädännön toimivuus erilaisten rahoitusmallien hankkeissa selvitetään. Itse olen sitä mieltä, että tällaisia hankkeita pitäisi voida yhtä hyvin tukea sillä kyseessä kuitenkin aina kuntien ja kuntalaisten käyttöön tulevia liikuntahankkeita. Mutta tämä malli nyt selvitetään ja toivottavasti toimiva tätä päivää oleva malli saadaan aikaan jo vuoden 2018 tukien jakoon.

OKM:n eli ns. suurempien hankkeiden lisäksi rahaa ohjataan myös alueellisesti päätettäväksi AVI:eille. AVI:n kautta jaetaan vielä reilu 9 miljoonaa euroa pienemmille eli alle 700 000 euron hankkeille ja täällä mm. paljon lähiliikuntapaikkoja, skeittipuistoja ja myös niitä ratsastusmaneeseja. Eli kumotaan nyt täysin väärää tietoa siitä, että valtio ei tukisi lainkaan esimerkiksi maneesien rakentamista. Olemme tukeneet jo useamman vuoden ajan ja niin tukea annetaan tänäkin vuonna. Eli ei muuta kuin hakemuksia vaan tulemaan. Mitään estettä tuelle ei ole.

Meidän lausunto pitää siis sisällä nyt yhteensä 29 hanketta ja tukea niille ohjataan 26,9 miljoonaa euroa, missä mukana Stadionille aiemmin luvattu 5 miljoonan tukiosuus. Kokonaisumma siis ilman Stadikkaa nyt 30,9 miljoonaa euroa.

Esityksessämme tänä vuonna esitetään tuettavaksi meiltä Hämeestä Iitin Vuolenkosken Liikuntahallia 400 000e, Lahden Kaupungin Kivimaan uimahallin peruskorjausta 800 000e, Orimattilan Urheilutalon 1. vaihetta eli liikuntasaliosaa 750 000e (hanke siis jakautunut loppuvuodesta kahteen osaan) ja Riihimäelle kaksikin isoa tukea kun kaupungin Uramon Koulun ja päiväkodin liikuntasalille esitetään 690 000e ja Cocksin käsipalloareenalle eli Riiaitio OY:n palloiluareenalle 750 000.  Jatkossa siis Riihimäen Cocks pystyy pelaamaan SM-liigan lisäksi kotikaupungissaan myös Baltionliigaa ja Euroopan mestareiden liigan peleja. Iso juttu!

Motorsportmiehenä haluan vielä listalta nostaa esille myös Alastaron moottoriradan perusparannuksen ja laajennuksen 370 000 euron tuen. Valtio siis tukee nykyisin myös moottoriurheilua. Toisin oli vielä 10 vuotta sitten kun itse Valtion Liikuntaneuvoston pöytään mukaan tulin. Nyt jako tapahtuu johdollani tehdyn Suunta-asiakirjan mukaan ja sen myötä tukea tulee entistä enemmän kuin laajemman eri lajikirjolle, nouseville lajille, ns. tyttöjen lajeille kuin myös lähiliikuntapaikoille. Muutos siis tapahtunut.

Lausuntomme etenee nyt OKM:ään ja toivottavasti pian ministeriltä joka päättää jaon ja sen kautta voidaan kuokka lyödä maahan myös näiden tämän vuoden isojen hankkeiden osalta. Paljon saadaan aikaan. Mielelläni kerron lisää hankkeista ja varmasti pian myös esityksemme VLN:n sivuilla ja myöhemmin sitten lopullinen päätös OKM:n sivuilla.

Nyt kello 12.05 ja sitten bussikierrokselle Lopen Kirkonkylän koulun alakoululaisten kanssa ennen täysistuntoa. Hieman erilainen eduskuntaesittely siis 🙂

Kotona illasta. Tänään eduskunnassa monta mielenkiintoista keskustelua mm. ylioppilastutkinnon uusistamisesta. Olisi järkevä nyt lisätä yo-kokeen merkitystä jatko-opintoihin pääsemiseksi. Ei siis lopeteta pääsykokeita mutta avataan lisätään myös tätä suoraa tietä jatko-opintoihin. Itse myös korostaisin tai lisäisin hieman myös reaaliaineiden ja kielten painoarvoa kirjoituksissa. Tämä uudistustyö nyt tärkeä saada liikkeelle.

Päivällä myös hauska tuokio kun entisen oman kouluni Kirkonkylän Koulun Oppilaskunnan hallitus kävi perinteisellä kevätretkellään Helsingissä. Tällä kertaa kun eduskuntatalo vielä remontissa niin lähdinkin lasten mukaan bussikierrokselle ja kerroin ja esittelin eduskuntaa ja hieman muutakin Helsingistä bussin ”matkaoppaana”. Kiitos Kirkonkylän opet Taina ja Milla ja mahtavat hallituslaiset! Ensi vuonna sitten taas itse eduskuntaan tutustumaan.

Nyt kello 21.31 ja ajattelin hieman vielä valmistella vappupuhettani Lopen kymmenenteen Vappuun senaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen patsaalle. Lopella hieman tavallista juhlavampi Vappu siis kymppijuhlien parissa. Tervetuloa 1.5. kello 10.30 kaikkien yhteiseen suomalaisen työn, kevään ja ylioppilaiden juhlapäivään mukaan!

Vähän erilainen eduskuntaesittely tänään kun sain tehdä sen linja-autossa ja samalla kertoa Valtioneuvostonlinnasta, Smolnasta ja eri suurlähetystöistä. Kiitos rakkaan oman koulun Kirkonkylän Koulun oppilaskunnan hallitukselle perinteisestä vierailusta. Ensi vuonna sitten remontoituun eduskuntataloon.

 

Kommentit