Kevään alku menee sitten kuntavaalien jälkeen ns. paikkaneuvotteluiden parissa. Tänään aloitimme Lopella luottamuspaikkaneuvottelut eli eduskunnasta seiskaksi kotiin ja kotikunnan päätöksentekopöydän ääreen. Aamusta kuitenkin jo seiskan jälkeen Riihimäen kautta Helsinkiin ja siellä ensin talousryhmämme palaveri tulevasta puolivälinriihestä. Sen yksityiskohtiin en vielä voi mennä, mutta itse toivoin, että turvallisuus kysymykset nostetaan pöytään. Meidän tulee nyt tehdä kaikki voitava kiristyvän arjenkin turvallisuustilanteen vakauttamiseksi ja ottaa vakavasti mm. tapahtumat Pietarissa ja Tukholmassakin. Tästä olen jo aiemminkin kirjoittanut.
Talouspalaverin jälkeen sitten suojatiloissa puolustusvoimien ajankohtaisia suojaluokiteltuja asioita ja sitten valtiovarainvaliokunnan viikon ensimmäinen kokous. Täysistunnossa tänään myös keskustelussa pv-asiat kun hallitus esittää teknistä korjausta sotilaiden eläkeikämuutokseen. Hommahan on aivan hullu ja kertoo, että kaikkea ei todellakaan pitäisi saada sopia työmarkkinajärjestöjen kesken. Nyt malli luo vaikeita tilanteita puolustusvoimien sodanajan rakenteiden toimivuuteen, mutta puolustusministeri Jussi Niinistö totesi, että ne on ratkaistavissa eikä tämäkään vaaranna maamme puolustusta. Itse olisin vielä valmis uudistuksen tältä osin kumomaan jos työmarkkinajärjestöt tämän verran isänmaan edun nimissä olisi valmiita tinkimään sopimastaan. Mutta taisi tämä juna mennä jo.
Lopella paikkaneuvotteluiden ensimmäinen pyöreäpöytä tänään. Tämän enempää en neuvotteluihin mene mutta palaan asiaan kun keskustelut etenevät ja paikkajaossa päästään eteenpäin. Sen voin luvata, että Kokoomus tavoittelee Lopen toiseksi suurimpana puolueena nytkin valtuuston puheenjohtajuutta, mutta katsotaan miten neuvottelut etenevät. Toivottavasti hyvässä hengessä ja myös pienet ryhmät mukana pitäen. Tehtävää nimittäin riittää kaikille.
Hämeessäkin käynnistelemme pikku hiljaa neuvotteluja ja uskon, että myös niistä pöydistä saamme ratkaisuja lähiviikkojen aikana aikaiseksi. Kesäkuuhun mennessä kaiken pitää olla sitten viimeistään valmista.
Huomenna aamusta johtamaan Valtion Liikuntaneuvoston kokousta. Meillä pöydällä huomenna Olympiastadionin remontin paisuminen ja myös kuluvan vuoden valtion tuet uusille liikuntapaikoille. Palaan esitykseemme huomenna kokouksen jälkeen.