Arkisto: syyskuu 2012

Blogi, torstaina 20.09.12

Lopenlinna

Lopenlinna – Lopen ensimmäinen kerrostalo juhli tänään 50-vuotispäiviään. Minulla oli kunnia saada olla mukana juhlassa ja talonväelle veinkin lahjaksi kaksi omenapuuta kauniin pihan koristeeksi ja asukkaiden herkuksi. Lopenlinnan taloyhtiön puheenjohtaja Jarmo Leino paljasti muistolaatan yhdessä isännöitsijän Simo Hannulan kanssa. Ja tässä sitten tuo muistolaata, joka kertoo sen miten historiaa Lopella tehtii 50 vuotta sitten. Silloin… [ Lue lisää ]

Blogi, keskiviikkona 19.09.12

Eduskunnan budjetin toinen päivä.

Yacine Samb kävi tänään eduskunnassa vierailulla. Hän on verkkomarkkinoinnin ja mainonnan ammattilainen ja hienoa, että mukana Fatberdhe Hetemajn kampanjassakin. Tällaisia osaajia on hieno aina saada mukaan. Vai liekö Benin talliin tulossa 🙂 Eilen vedimme iltamyöhään, mutta tosin vasta aloitimme iltapäivästä. Tänään sitten vuorostaan ensimmäinen kellonympäripäivä eli kympiltä aamusta jatkamme ja ainakin ilta kymmenee tänään keskustelut… [ Lue lisää ]

Hiljaista oli salissa illalla… Mutta hyvä keskustelu tässäkin vaiheessa saatiin käyntiin oikeusministeriön hallinnonalasta. Huomenna jatkamme sitten pääministerin puheenvuoron jälkeen aamusta ja edessä päivä kellonympäri. Kunnallisvaalien ehdokashankinta päättyy tänään. Kello 16 mennessä pitää listat jättää kotikunnan tai -kaupungin keskusvaalilautakunnalle ja illalla sitten näemme millaisilla joukkueilla eri puolueet lähtevät syksyn kuntavaaleihin. Näyttää siltä, että kaikilla puolueilla on… [ Lue lisää ]

Blogi, maanantaina 17.09.12

Mistä on hyvä johtaja tehty?

Sirpa Hopearuoho jättämässä Lopen Kokoomuksen kunnallisvaalilistaa Katja Väistölle kunnantalolla. Kokoomuksen Päijät-Hämeen ehdokaskoulutus Asikkalassa 17.9.2012. Paikka siis Riihilahden Katjan ja Tuomon upea Iso-Naapila. Kannattaa tutustua: www.iso-naappilanloma.fi. Tässä isäntä esittäytyy ja on muuten ehdokkaanakin Asikkalassa… Ja talon emäntä Katja Riihilahti ja ehdokkaana hänkin. Mistä on hyvä johtaja tehty. Älykkyydestä. Ideointikyvystä, päättämiskyvystä, johtamisesta, organisoinnista, mutta myös uuden luomisesta… [ Lue lisää ]

Blogi, sunnuntaina 16.09.12

Ehdokashankinnan loppukiri.

Saija Grönholmin ja Tiina Seppälän kanssa hiomassa vaalikuvioita Lopen Shellillä. Tiina siis meillä Vapaa-aikalautakunnan puheenjohtajana ja Saija kunnanhallituksen varapuheenjohtajana. Kunnallisvaalien ehdokaslistat jätetään tulevana tiistaina ympäri Suomenmaan. Edelliskerralla kunnallisvaaleissa silloin neljän vuoden takaiseen verrattna lähes 1400 ehdokasta vähemmän. Vuonna 2008 kokonaisehdokasmäärä maassamme oli 38 509. Suurin kuntapuolue ehdokasmäärässä oli silloin Keskusta jolla oli ehdokkaita 9977. Demareilla ehdokkaita… [ Lue lisää ]

Päivälliseksi paistoin tällaisen kasan loppilaisia kantarellejä. Kiitos alakerran Penalle. Rallicrossin SM-sarjan päätösosakilpailu ajettiin tänään Hyvinkään Vauhtipuistossa. Hieno päivä ja todellakin nautin. Karhumäen Jokke valmiina viivalle. Oikealla Leinon Miika. Ja tässä sitten Hyvinkään Silvo Viitasen Marecap-tykki. Upea auto ja kovaa kyytiä. Ja Ari Perkiönmäki alkuerien jälkeen… Ja mukava viivalla nähtiin myös crosskartit. Aika hauska sarja junnuille… [ Lue lisää ]

Blogi, perjantaina 14.09.12

Perjantai, 14.09.2012

Huomenta. Uusi päivä ja aurinkoisena ainakin tämä alkaa. Syksy on tällaisina aamuina ihan hyvää aikaa. Mutta nyt eteenpäin. Eduskunnassa valiokunnat odottavat. Aamusta ensin ympäristövaliokunta ja sitten ulkoasiainvaliokunta ja ajattelin mennä varajäsenenä vielä kuuntelemaan jääkiekkoväen kuulemista sivistysvaliokuntaankin jos vain aikataulut sen sallivat. Mielenkiintoinen päivä siis tulossa tästäkin. … Päivä paketissa. Eduskunnassa tänään siis todellakin mielenkiintoiset valiokuntien… [ Lue lisää ]

Blogi, torstaina 13.09.12

Hommat etenee.

Puoluejohtajien kanssa matkasimme samalla junalla Helsingistä kyselytunnin jälkeen eteenpäin. He menivät Keravalle MTV3:n kuntavaalitenttiin ja minä siis jatkoi Lahden kautta Hollolaan. Maikkarin Kuntavaalitentti käyntiin… Pääministeri Jyrki Katainen ensimmäisenä haastateltavana. Tänään kello ehti jo iltapäivään ennen kuin tänne kotisivuilleni ehdin. Mutta nyt pieni tauko ennen kyselytuntia ja nopeasti täällä. Ryhmässä kävimme juuri läpi ministeri Päivi Räsäsen… [ Lue lisää ]

Murha ei vanhene koskaan. Se on tuttu toteamus ja murhia tutkitaan aina tulevat ne sitten esille uusien todisteiden valossa koska tahansa. Sama ei kuitenkaan tapahtu seksuaalirikosten ja lasten hyväksikäyttötapauksten kohdalla. Näiden kohdalla on edelleen olemassa ajallinen rajoite syytteen nostamiselle. Se siis käytännössä tarkoittaa sitä, että rikos ns. vanhenee kun aikaa kuluu eikä siitä enää voida… [ Lue lisää ]

Blogi, tiistaina 11.09.12

Tiistai, 11.09.2012

Teoston Kulttuurikummini Jare Cheek Tiihonen kävi tänään visiitillä eduskunnassa. Mahtava jätkä ja upea olla saada tutustua häneen. Tänäänkin parituntia meni ihan hetkessä kun kävimme hieman kulttuurialan ja musiikin juttuja läpi ja hieman muutakin. Ja tässä ihmettelemme eduskunnan istuntosalin erinomaista akustiikkaa. On muuten maamme ensimmäinen rakennus mihin erityisesti tehtiin oma suunnitelma hyvän akustiikan saavuttamiseksi. Ja katossa… [ Lue lisää ]