Tagi: kantatie 54

Aamupostissa oli kyselty kantatie 54:n riista-aidan perään. Kiitos kysymästä. Aita on tulossa ja rakentaminen on ollut loppuvuodesta kilpailutuksessa. Rakentamiseen urakoitsijalle annetaan aikaa alkavan vuoden ensimmäinen puolisko niin, että valmista tulee… [ Lue lisää ]

Tasan vuosi sitten sain esitellä Kokoomuksen puolesta erinomaisen Valtiovarainvaliokunnan mietinnön kuluvan vuoden 2019 valtion talousarvioon. Sain Kokoomuksen vastaavana neuvoteltua sinne tälle vuodelle ison määrän liikennehankkeita isoista asfaltointi ja peruskorjaushankkeista lukuisten… [ Lue lisää ]

Ilkka Hartikainen kirjoitti Aamupostissa 11.10.2019, että ”esittämääni riista-aitaa kantatie 54:lle ei ole näkynyt”. Oikaistaan sen verran, että en vain sitä esittänyt, vaan me myös päätimme riista-aidan rakentamisesta. Kyseisellä tiellä ei… [ Lue lisää ]

Tänä vuonna jätimme Hämeen vaalipiirin kansanedustajien kanssa yhteensä kaksitoista yhteistä talousarvioaloitetta vuoden 2018 valtion talousarvioesitykseen. Talousarvioesitys sisältää Kanta- ja Päijät-Hämeen kannalta myönteisiä määrärahaesityksiä mm. pääradan kehittämiseen liittyen, mutta myös joitain puutteita… [ Lue lisää ]

Etusivu