Tagi: Caruna

Sähköverkkotoiminta on ns. luonnollinen monopoli. Meillä itsellämme ei ole mahdollisuutta valita, miltä verkkoyhtiöltä sähkön siirtopalvelun hankimme. Tämä osaltaan on mahdollistanut sen, että sähkönverkkoyhtiöt ovatkin käärineet kohtuuttomia tuottoja viime vuosina. Nostinkin jokin aika sitten itse eduskunnassa esille muutaman sähkölaskun. Toisessa sähkölaskun loppusumma oli yli 100 euroa, ja tästä itse sähkön osuus noin 1,5 euroa. Loppu sähkönsiirtoa… [ Lue lisää ]

Kokoomuksen kansanedustaja ja Valtiovarainvaliokunnan jäsen Timo Heinonen esittää, että sähkömarkkinalakia korjattaessa lakiin kirjataan myös mahdollisuus keskeyttää sähkönsiirron laskuttaminen. Heinonen pitää oikeustajun vastaisena sitä, että siirtomaksut juoksevat vaikka sähköä ei käytettäisi lainkaan. -On lukuisia esimerkkejä missä sähkölaskun loppusumma on yli 100 euroa ja tästä itse sähkön osuus noin 1,5 euroa. Sähkönsiirron osuus on sitten noin 95… [ Lue lisää ]

Viime keväänä onnistuttiin koronan leviämisen hillitsemisessä hyvin. Siitä pitää antaa kiitosta. Taloudenkin kanssa onnistuttiin kohtuullisesti, vaikka parannettavaakin jäi. Tämä ei siis ole yksin jälkiviisautta, mikä olisikin viisauden lajeista helpoin, vaan me kokoomuksesta esitimme jo heti koronan iskettyä monia toimia etunojassa. Ohjeemme oli silloin maamme hallitukselle, että mieluummin enemmän ja nopeasti, kuin liian vähän ja liian… [ Lue lisää ]

Esitimme eilen Kokoomuksen eduskuntaryhmänä e lakialoitteessamme mittavaa remonttia siirtohintojen pistämiseksi kuriin. Suomalainen yhteiskunta on kriisissä eikä monopolitoiminnalla rahastamista voida hyväksyä. Hallitus on siis tuomassa eduskuntaan esityksen, jolla pyritään suitsimaan jatkuvaa siirtohintojen nousua hallitusohjelman mukaisesti. Tammikuussa julkaistu hallituksen esitysluonnoksessa ei kuitenkaan puututa verkkoyhtiöille sallittuun tuottoon eikä kannustimiin investoida kustannustehottomasti. Esitys ei myöskään lisää monopolin asiakkaiden oikeuksia.… [ Lue lisää ]

Politiikkaa vaivaa liikaa aina menneiden kaivelu ja syyllisten etsiskely. Eihän siitä ole kahta sanaa, että ns. Caruna-case syntyi vihreiden omistajaohjausministeri Pekka Haaviston johdolla. Silloin ns. sateenkaarihallituksessa olivat myös kokoomus, SDP, vasemmistoliitto ja vihreät. Päätös on tehty ja se ei enää syyttelemällä muuksi muutu. Nyt toki pitää katsoa eteenpäin ja kysyä onko Sanna Marinin (sd.) hallitus… [ Lue lisää ]

Kokoomuksen kansanedustaja ja pitkään aikanaan myös eduskunnan ympäristövaliokunnassa toiminut ja nykyisin Valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaostossa toimiva Timo Heinonen antaa täyden tuen Vesi on meidän -kansalaisaloitteelle. Heinonen toppuutteleekin suunnitelmia pohjavesien ja vesilaitosten yksityistämisestä ja varoittaa tekemästä ”uutta carunaa”. Vesi ja vesilaitokset ovat ns. luonnollisia monopoleja eikä olemassa olevien verkostojen rinnalle ole mahdollista synnyttää kilpailevia verkostoja. -Kyllä… [ Lue lisää ]

”Vesi on meidän” -kansalaisaloite tulee enemmän kuin tarpeeseen. Sillä nyt jo yli 50 000 suomalaista – minä mukaan lukien – haluamme varmistaa, että Suomen vesivaroja ei myydä tai yksityistetä. Valtiovallan onkin tärkeää lainsäädönnön avulla varmistaa vesihuollon ja vesivarojen säilyminen jatkossakin omissa käsissämme. Sellaista tilannetta ei saa päästää syntymään, että tällainen luonnollinen monopoli pääsisi siirtymään esimerkiksi… [ Lue lisää ]

Maailma on menossa hulluksi. Olen ollut valtakunnan politiikassa mukana yli 12 vuotta ja kuntapolitiikassa pian 25 vuotta. Sinä aikana on tehty myös paljon päätöksiä. Paljon oikeita ja tärkeitä päätöksiä. Myös välttämättömiä päätöksiä. Mutta myös vääriä päätöksiä. Ja myös päätöksiä joiden ohi aika on ajanut. Itse olen monet kerrat nostanut käden virheenmerkiksi ylös. Olen todennut myös… [ Lue lisää ]

Julkisuudessa on aiheesta arvosteltu Carunan sähkönsiirron hinnankorotuksia. Itse pidän välttämättömänä, että hinnankorotusten syyt ja taustat selvitetään ja niistä otetaan opiksi. Siksi olen asiassa aktiivinen. Lisäksi on levitetty myös väärää tietoa Fortumin verkon myynnin valmistelleista ministereistä. Kauppa oli tuolloin omistajaohjauksesta vastanneen kehitysministeri Pekka Haaviston (vihr.) valmistelussa ja sen myötä energiayhtiö Fortum myi sähkönsiirrosta vastaavan yhtiönsä vuonna 2014. Maamme… [ Lue lisää ]

SDP:n entinen puheenjohtaja ja eduskunnan entinen puhemies kansanedustaja Eero Heinäluoma halpamaisella tavalla syytti Caruna kaupasta entistä elinkeinoministeri Jan Vapaavuorta Ylen radion Ykkösaamussa. Heinäluoma syytti tarkoitushakuisesti juuri Kokoomusta ja Vapaavuorta asiasta minkä todellinen valmistelu kuului Vihreiden Pekka Haavistolle. Fortumin verkon kaupan valmisteli ja siitä vastuu kuuluu silloiselle omistajaohjausministerille eli Pekka Haavistolle ja Fortumin johdolle. Tästä huolimatta Eero… [ Lue lisää ]