Miksi Marinin hallitus ei puutu todenteolla sähkön siirtohintoihin? – Ruotsissa tuottoprosentti alennettiin reilusti alle Suomen 6 prosentin tason

Blogi, lauantaina 08.02.2020

Politiikkaa vaivaa liikaa aina menneiden kaivelu ja syyllisten etsiskely. Eihän siitä ole kahta sanaa, että ns. Caruna-case syntyi vihreiden omistajaohjausministeri Pekka Haaviston johdolla. Silloin ns. sateenkaarihallituksessa olivat myös kokoomus, SDP, vasemmistoliitto ja vihreät. Päätös on tehty ja se ei enää syyttelemällä muuksi muutu. Nyt toki pitää katsoa eteenpäin ja kysyä onko Sanna Marinin (sd.) hallitus valmis korjaamaan tai muuttamaan tätä päätöstä?

Niin kuin hyvin tiedätte niin itse olen nostanut käden virheen merkiksi ylös jo aiemminkin. Näin siitä huolimatta, että verkkojen korjaaminen olisi nostanut hintoja olisi ratkaisua silloin tehty tai ei. Mutta nyt minusta kyse on nimenomaan siitä miten meidän järjestelmämme toimii tällaisen ns. luonnollisen monopolin kohdalla. Itse olen sitä mieltä, että sähkönsiirron tuottoprosenttiin olisi syytä koskea Suomessakin. Minusta sähkön jakeluyhtiöiden sähkön siirrosta saama yli 6% käytännössä täysin riskitön tuotto on liian korkea. Ruotsissahan tähän jo puututtiin eli toimiva malli löytyisi jos vain olisi tahtoa. Ruotsissa sähkön siirtoyhtiöiden pääoman tuottoprosentti alennettiin asetuksella 3,92 prosenttiin aiemmasta 8,35 prosentista. Meillä vastaava tuottoprosentti on edelleen yli 6%. Tällaiset tuotot houkuttavat kansainvälisiä sijoittajiakin. Suurimmat pääomasijoittajien hallussa olevat sähkönsiirron yhitö Elenia, Caruna ja Loiste eli Kajave ovatkin nostaneet siirtohintoja innokkaasti. Viime vuonna Elenia korotti sähkön siirtohintaa 6,5 prosenttia ja edellisvuonnakin yli 6 prosenttia. Surullisen kuuluisan Carunan korotus 2019 oli myös yli 4 prosenttia. Monopoliasemassa toimivat yhtiöt tahkoavat täysin riskitöntä rahaa ja tähän ei näytä olevan Marinin hallituksellakaan halua puuttua?

Toimiva malli voisi olla sitoa kohtuullinen tuottoprosentti peruskorkoon kuten Omakotiliitto on jo esittänyt. Näin tuotto asettuisi preemion jälkeen nykykoroilla noin 1-3 prosentin luokkaan. Meillä päätös on tehty vain siitä, että vuonna 2022 prosentti laskisi viiteen prosenttiin.

Samaan aikaan pitäisi myös uudelleen tarkastella vanhenevan sähköverkon uudistamista. Nyt osa yhtiöistä muuttaa lähes kaikki ilmajohdot maakaapeleiksi. Näin toimii mm. tämä samainen Caruna. Se on toki sähkönsaannin kannalta varminta, mutta myös tuottavinta sähköyntiölle. Lappeenrannan yliopiston verkkoinvestointeja koskeva tutkimus nimittäin paljasti, että sähköyhtiöt saavat 40 vuodessa maakaapelista lähes 30 000 euron tuoton kilometriltä, kun ilmajohdosta tuotto jäisi ”vain” 6 000 euroon.

Marinin hallitus on toki puhunut tässäkin, että nyt tehdään ja puuttutaan. Tosiasiallisesti ei aitoja korjausliikkeitä tehdä. Jos tahtoa puuttua kohtuuttomiin sähkön siirtohintoihin olisi niin hallitus alentaisi Ruotsin tapaan tuota tuottoprosenttia ja velvoittaisi lisäksi yhtiöt tekemään sähköverkon kaapeloinnit kustannustehokkaasti.

Eikö tämä olisi sinustakin järkevää?

Nyt aamu ja aamupalle Mikkelissä. SM-Vaakunaralli tänään starttaa todenteolla eilisen illan yleisöerikoiskokeen jälkeen. Hieno päivä motorsportin parissa jälleen edessä.

Sami Pajari SM-Vaakunarallin lähdössä.

Kello 14.17 ja aamun rallin lähtö Mikkelin torin kuulutettu. Hienosti oli järjestetty myös huoltoparkki vanhalla varuskunta-alueella ja talvikin meitä täällä suosii. Huikeat tiet ja tiukkaa taistelua.

Ralli SM -sarjan toinen osakilpailu, SM Vaakuna-Ralli, saatiin päätökseen hetki sitten. Emil Lindholm pääsi viimein tuulettamaan voittoa niin SM1-luokassa kuin yleiskilpailussakin. Toiseksi ajoi Tunturirallin voittanut Teemu Asunmaa, joka sai pidettyä edelleen luokan pistejohdon, ja kolmanneksi ajoi Mikko Heikkilä.

Mikkelissä riitti tapahtumaa, kun penkat ja tekniset viat meinasivat koitua useammankin kuljettajan kohtaloksi. SM1-luokassa muun muassa Esa Ruotsalaisella ja Juha Salolla jäi rallimatka kesken tukivarsiongelmiin, ja näin ollen pisteet saamatta.

SM2-luokka tarjosi pitkään sekuntitaistelua Riku Tahkon ja Jaro Kinnusen kesken, kunnes Tahko joutui taipumaan vaihdelaatikkoviasta johtuen. Kinnunen vei lopulta voiton lähes puolella minuutilla, kokeneenVille Hautamäen ajaessa toiseksi. Kolmanneksi sijoittui Jussi Lindberg.

Lauri Joona vei kauden toisen perättäisen voittonsa SM3-luokassa, saalistaen täyden potin pisteitä. Toiseksi ajoi Henri Hokkala ja kolmanneksi Jani Luhtaniemi, joka nosti itsensä podiumille viimeisellä erikoiskokeella.

Tunturissa voittanut Riihimäen UA:n Petteri Jäppinen joutui keskeyttämään SM4-luokassa. Tällä kertaa korkeimmalle korokkeelle nousi Tommi Mäkinen, joka päihitti lopulta kokeneen Sami Korvolan niukalla 1,2 sekunnin erolla. Kolmanneksi ajoi Miko Kiminki.

Seuraava Ralli SM -osakilpailu ajetaan Joensuussa helmikuun lopussa, 28.-29. päivä. Sinne en näillä näkymin ole menossa, mutta katsotaan. Nyt iltapalaa ja nukkumaan.

17. Vaakunaralli minun osalta nyt takana. Kiitos 🎤🏁

Kommentit