Pääministeri Sanna Marin (sd.) ja hänen vasemmistohallituksensa haluaa sulkea korvansa asiantuntijoilta. Ensin talouspolitiikan osalta sivuutettiin EU komissio ja sitten kansainvälinen valuuttarahasto IMF. Seuraavaksi riippumaton Talouspolitiikan arviointineuvosto ja sen prosessorit saivat kyytiä Marinilta. Pääministerin haastattelutunnilla parhaimpien professoreiden arviot ja huolet Marin kuitasi ylimielisesti sillä, että ”olen hieman eri mieltä”.
Nyt ei tosin kyse ole mielipiteestä vaan tosiasioista.

Juhana Vartiainen julkaisi twitterissä kuvan kirjoituksesta saatteella: ”Suomen hallituksen outo talouspolitiikka herättää huomiota Ruotsissakin – maan arvostetuin ekonomisti, prof Calmfors kummastelee DN:ssä Suomen talouspolitiikan vastuuttomuutta.”
Talouspolitiikan arviointineuvoston professorit totesivat mm., että ”hallituksen päätös välttää velan ottamista myymällä valtion rahoitusvarallisuutta niin sanotun tulevaisuusinvestointipaketin rahoittamiseksi on hyvin kyseenalainen. Vaikka sekä velan kasvu että varallisuuden myynti pienentävät julkisyhteisöjen nettoarvoa, valtion omistamien omaisuuserien myynnin tulisi perustua strategisiin päätöksiin, jotka ovat perusteltuja sen omistajaroolin näkökulmasta. Lisäksi monet investointipaketin erät muistuttavat pikemminkin juoksevia menoja kuin investointeja, ja näin niitä olisi rahoitettava pysyvillä veronkorotuksilla nettovarallisuuden vähentämisen sijaan”. Asiantuntijat jatkoivat kritiikkiä todeten, että ”ainakin kaksi hallituksen tekemää uudistusta heikentää työllisyyttä” ja lisäksi tehokkaiksi katsotut uudistukset ovat nelin ristiriidassa hallitusohjelman kanssa, mikä lisää vaikeuskerrointa.
Tältä kaikelta Marin ja hallitus ummisti korvansa tekojen suhteen. Mutta kritiikkiä ei pelkät puheet valmentaneet.
Seuraavaksi Dagens Nyheterissä ruotsalainen kansainvälisen talouden emeritusprofessori Lars Calmfors liittyi Marinin ja valtiovarainministeri Katri Kulmunin (kesk) talouspolitiikan kriitikoihin. Calmfors peräänkuulutti kolumnissaan nimenomaan työllisyystoimia. Kaiken kaikkiaan Suomen talouden suunta on nyt myös hänen mielestä huolestuttava ja hallituksen toimet eivät riitä sen korjaamiseen. Calmfors totesi sen mikä väistämättä on edessä. ”Suomen on ennemmin tai myöhemmin tehtävä erittäin suuria sopeutuksia julkisen talouteen”.
Kuittaako Marin tämäkin vain toteamalla ylimielisesti, että ”olen hieman eri mieltä”?
Ja seuraavaksi asiantuntijoilta tyli tyly arvio myös hallituksen ilmastotoimille. Arvio kuului mm. Vihreiden juhlinnan yli: ”Vaatimatonta ja riittämätöntä”. Kysyä pitääkin, että näitäkö ”toimia” vihreät kuitenkin hehkuttivat isosti ja juhlivat historiallisina? Onko asiantuntijat jälleen ns. väärässä?
Iltalehti 4.2.202 nimittäin pyysi VATT:n eli Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtavaa tutkijaa, Marita Laukkasta ja WWF:n ilmastoasiantuntijaa Mia Rahusta arvioimaan hallituksen keskeiset ilmastotoimet. Tuomio oli yksiselitteisen tyly. Laukkasen yleisarvion mukaan hallituksen toimet ovat ”vaatimattomat” ja Rahusen mukaan ”riittämättömät”.
Nyt kysymys kuuluukin, että kuinka kauan Marinin hallitus voi ja kehtaa sivuuttaa kaikissa asioissa asiantuntijoiden lausunnot? Ja kuinka kauan tyhjät puheet ja Twitter-hehkutus menee läpi kansaan ja osaan myös medioita? Ja kun kyse ei ole ”vain” taloudesta vaan kritiikkiä tulee kaikesta mihin Marin koskee niin kysyä pitää onko asiantuntijoilla enää tässä maassa mitään arvoa?
Samaan aikaan faktatietoa keräävän Tilastokeskuksen resurssit ovat jääneet jälkeen. Nykyhallituksen aikana tietoaineistojen jonot ovat venähtäneetkin kolmesta kuukaudesta jopa vuoteen.
Tiedolla johtaminen uhkaakin jäädä nyt sanahelinäksi. Vai onko tämä jopa tarkoituskin? ”Kaiken maailman asiantuntijat ja kaiken maailman professorit” nyt näyttävät häiritsevän vasemmistohallitusta ja sen omaa mieltä.
…
Kello 21.47 ja ilta jo Mikkelissä. 17. kerta selostamassa SM-Vaakunarallia. Lupasin jälleen tulla auttamaan. Hieno ilta raviradalla ja valtavasti väkeä. Huomenna jatketaan kello kympiltä Mikkelin torilta. Nyt nukkumaan. Marskin viereen 🙂