Lomaviikko vietetään tänä kesänä täällä Costa Doradan sydämessä. Tänään toki heräsimme kosken kuohuihin Andorrassa. Eilen tänne ajalemimne serpentiinitietä ja tänään laskeudumme takaisin meren äärelle.
Mutta ensi kertaa siis olimme täällä Calafelissä joitain vuosia sitten ja nyt palasimme ystävien kesäpaikkaan uudestaan. Katalonian pisin viiden kilometrin mittainen yhtenäinen rantakatu on aina yhtä puhutteleva ja toinen toistaa herkullisempia ravintoloita täynnä. Rannan hiekka on polttavaa ja vesi kauniin turkoosinsinistä. Ja ei siis todellakaan syyttä Calafelin alue on tutkimusten mukaan ollut asuttuna jo ainakin tuhansia vuosia. Ja kauemminkin.
Läheisestä Foradada-luolastahan on löydetty jopa neljänkymmenentuhannen vuoden takaa merkkejä niin neandertalinihmisen kuin Homo sapiensin rinnakkaiselosta. Tällä hetkellä paikka onkin Euroopan eteläisin, missä meidän kahden lajin rinnakkaiselo on vahvistettu. Ja itse vanhan kaupungin historiakin ulottuu aina keskiajalle linnan ympärille.
Taisi joku mainos kertoa, että ”Calafell on täynnä kiehtovaa historiaa sekä idyllisiä uimarantoja, joilla ottaa rennosti”. Näin taidan tehdä tänäänkin.
Lomaviikko siis Espanjan auringon alla edennyt hyvin. Tänään vielä vähän aamusta taxfree-ostoksille Andorran kauppakadulle. Kiva ja tunnelmallinen on tämä piskuinen EU-maiden piirittämänä kääpiövaltio.
….
Kello 23.34 ja ilta Calafellissä. Aurinkoa ehdittiin vielä palvomaan ja hyvinhän se hellikin.
Rannalla mietittyä: Missä, koska ja kukahan keksi aikanaan auringonottamisen? Aikalailla joutenolon täydellisyyttä.
Tänään ajoimme Espanjasta Andorraan. Pieni kääpiövaltio Andorran ruhtinaskunta sijaitsee täällä Pyrenneiden vuoristossa eli Espanjan ja Ranskan välissä. Vuoristoisen maan keskikorkeus on Euroopan korkein, 1 996 metriä ja pinta-ala 468km2 puolestaan tekee Andorrasta Euroopan kuudenneksi pienimmän valtion, mutta ei siis kuitenkaan pienintä. Euroopan pienimmät valtiot pinta-alalalla katsottuna ovat Vatikaani, Monaco, San Marino, Liechtenstein ja Malta ja sitten tulee piskuinen Andorra.
Andorra syntyi aikanaan Kaarle Suuren toimesta pieneksi puskurivaltioksi islaminuskoisten maurien valloittaman Espanjan ja frankkien kristityn kuningaskunnan välille vuonna 803. Mielenkiintoinen anekdootti on myös se, että vuodesta 1278 lähtien Andorraa on hallinnut kaksi eri maiden hallitsijaa. Ruhtinaskunnalle määrättiin tuolloin hallitsijaksi Kataloniasta La Seu d’Urgellin piispa ja Ranskasta Foix’n kreivi Ranskasta. Kahden hallitsijan malli on voimassa edelleen, mutta kreivin ”vastuita” hoitelee nyt Emmanuel Macron.
Piskuisen Andorran piskuinen pääkaupunki Andorra la Vella on tutustumisen arvoinen paikka. Ostoskatu on maata syleilyssään pitäville muiden EU-maiden kansalaisille vähän kuin Viro meille ja halvat hinnat houkuttelevatkin väkeä tänne ostoksille. Paikallisten ravintoloiden Bordassan ruoka on hyvää ja ainakin tarinoiden mukaan 35 kuuman lähteen vesi parantavaa. Kaupungin korkein rakennuskin on yllättäen kylpylä. 1990-luvulla rakennettu Caldea onkin yksi suosituimmista kohteista. Ja toinen katseen vangitsija on kaupungin keskustassa Gran Valira-joen yli kaartuva Pariisin-silta näyttävine iltavalaistuksineen. Ja myös lähellä kaupungin keskusaukiolla sijaitseva Salvador Dalin sulanut kello Nobility of time sopi hyvin tähän rauhalliseen kesälomaviikkoon.
Andorran luonto on myös kaunista. Sen kokemiseen olisi kuitenkin tarvittu ihan oma matkansa, sillä yli 80 vuoristojärveä ja yli 65 kahden kilometrin korkeuteen kohoavaa vuorenhuippua olisivat vieneet valloituksineen aikansa ja ehkä minutkin. Ja täytyy sanoa, että hienolta luonto näytti autonkin ikkunoista ja myös ilmasto Espanjan helteiden jälkeen oli enemmän kuin inhimillinen.
Mukava lomapäivä Andorrassa. Tänne voisi tulla uudestaankin. Mutta nyt vielä yö Andorrassa ja katsotaan mitä huominen sitten vielä tarjoileekaan.
Lomapäivä alkoi tuttuun tapaan piskuisessa Petisun kahvilassa Calafellissä. Ihastuttava kahvila ja hyvää kahvia ja maukasta patonkia. Mutta sitten matka mielenkiintoiselle vuorelle.
Ei ole valloittamatonta paikkaa…
Tästä reunalta – pystysuoralta reunalta – legendan mukaan valkoinen ori hyppäsi kuningattaren kanssa kuolemaan juuri ennen vangiksi jäämistä.
Kolmeen sataan vuoteen ei piskuista Siuranan kylää ja linnoitusta kuitenkaan oltu valloitettu, mutta vuonna 1153, Lleidan ja Tortosan tappioiden jälkeen, se valloitettiin ja näin siitä tuli Katalonian takaisin valloituksen viimeinen linnake.
Tarina kertoo tuosta viimeisestä valloituksesta kuinka linnoitusta hallinnut kuningatar Abd-el-Azia heittäytyi viimehetkellä valkoisella hevosellaan alas vuoren rinteeltä. Kuningatar näki kuinka kristityt joukot onnistuivat ylittämään muurin ja valmistautuivat ottamaan hänet vangiksi. Abdelazian kuningatar päätti kuolla arvokkaasti ja peitti hevosensa silmät ja huusi kannustaen hevosta juoksemaan kohti kalliota. Valkoinen ori jätti viimeisessä vastarinnassaan kallioon hevosenkengän jäljen ja sen myötä katosi Katalonian viimeinen saraseenien linnake. Yli sadan metrin pudotus on Siuranassa vaikuttava näky. Tätä kalliota on kutsuttu Maan kuningattaren loikaksi tuosta traagisesta päivästä lähtien.
Tänään kaunis kylä taloineen ja mukulakivikatuineen on viehättävä. Siuranan keskeisin rakennus on romaanistyylinen kirkko, jonka oviaukossa on tympanum, jota reunustavat kolme pylvästä, joiden päätykolmit lepäävät eri aiheilla koristeltujen pylväiden varassa. Kylää ympäröivät mielenkiintoiset paikat, ja sieltä avautuu upeat näkymät Serra de Montsantille, la Gritellalle ja Muntanyes de Pradesille.
Pieni vain muutaman kymmenen asukkaan kylä vuorien suojissa on kuin unohdettu kylä. Katalonian viimeinen maurien linnoitus vie kiehtovalle aikamatkalle takaisin keskiajalle. Maisemat ovat henkeä salpaavia ja tunnelma erikoisen historiallinen ja jopa harras. Ja samaan aikaan kun korkean vuoden laella olimme taivas salamoi ja löi tulta, niin olihan siinä jotain taivaallista.
Kaunis paikka yhdelle päivälle elämässä ja se päivä oli tänään.
Nyt jo takaisin Calafellissä. Sateen väistyivät ja tummat pilvet. Nyt aurinko taas hellii rantoja ja meitä.
Kyllä, lomalle LOMPS. Torstaina lensimme hellettä katsomaan ja toivottavasti Suomeenkin hakemaan Barcelonaan. Barcelonasta ajoimme tuttuun paikkaan Calafeliin ja täällä nyt lomaviikkoa perheen ja kummitytön kanssa vietämme. Paikka on ihastuttava ja tarkoitus piipahtaa vielä Andorraskin pari päivää. Ja kyllä se aurinko ja lämpö meitä hyvin täällä helliin.
Ensimmäinen päivä ja yökin jo Espanjassa takana ja loma jo hyvässä asennossa.
…
Kello 19.06 ja helteistä aikaa. Päivä tänään Barcelonassa ja katsotaan mihin huomenna aurinko vie. Mukavia lomapäiviä ja vähän hiljaisempaa siksi myös täällä bloginikin puolella.
Sain perheeltäni helmikuussa 50-vuotispäivälahjaksi aidosta nahkasta käsityönä tehdyn rusetin ja siihen ainutlaatuisesti tai ensimmäistä kertaa tehdyt kalvosinnapit. Tekijä oli tuttu Jyri Naskali, joka aikanaan teki minulle sen Mira Potkosen nyrkkeilyhanskoista valmistetun Suomenlipun sinivalkoisen kääntörusetin Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Nyt sama mestari oli tehnyt minulle upean ruskean rusetin ja se saikin heti käyttöä sitten syntymäpäivävastaanotollani seuraavana päivänä.
Samalla kun saman tien rakkaaksi ja tärkeäksi muodostunutta lahjaani päälleni puin tuli selväksi, että kokonaisuus tarvitsee vielä vyön. Nyt heinäkuun alussa Naskali Leatherin pajalta sellainen tuli. Itse asiassa kaksi. Jyri vaihtoi vanhaan ratsastajaystäviltäni saamaani hevossulkeen uuden ruskean nahkavyön ja teki sitten toisen oman pajan solkeen. Postissa paketti odotti ja kun sen avasin, niin totesin, että Nyt!
Kyllä, aivan käsittämättömän upeat vyöt ja nyt koko setti on valmis: rusetti, kalvosinnapit, nahkainen taskuliina ja vyö. Kiitos rakkaalle perheelleni tästä lahjasta ja kiitos Jyrille sen toteuttamisesta.
Itseasiassa tämä juttu sai saman tien jo kesäkuussa jatkoakin, kun päätimme Sadun kanssa antaa esikoisellemme rippilahjaksi tismalleen samanlaisen rusetin, minkä he olivat antaneet muutamaa kuukautta aiemmin minulle. Tästä tuli se meidän juttu – vähän kuin yhteinen tatuointi, mutta Heinoselle sopiva.
Itseasiassa tänään tilasin Naskali Leatheriltä vielä kolmannen rusetin. Puolisoni totesi, että pitäisikö se nyt jo sitten tilata myös kuopukselle valmiiksi? Ja minä totesin saman tien, että pitäisi. Kahden vuoden päästä sitten rusetti paketista otetaan ja kokonaisuus; isä, poika ja rusetit on valmis.
Tällaista kädentaitoa ja yrittäjyyttä maamme tarvitsee mitä Naskali Leather ja Jyri Naskali parhaimmillaan edustaa. Kannattaa siis kurkata: Naskali Leather -sivut ja poiketa myös pajalla ja suutarinmyymälässä Iittalan Lasimäellä.
Uniikkeja ja laadukkaita käsityönä tehtyjä rusetteja, vöitä ja muita aikaa ja käyttöä kestäviä juttuja. Ja eihän se nahkainen tavara käytössä edes kulu.
…
Tänään aikainen herätys Pekkalassa ja aamun koneella hellettä hakemaan Espanjan Calafeliin ja katsotaan jos vaikka vielä Andorraankin pääsimme piipahtamaan. Lomaviikko alkoi Än, yy, tee – NYT!
Tänään meillä oli Lopella aivan erityinen päivä. Saimme juhlistaa pitkäaikaisen kuoronjohtajamme director cantus Pekka Perkon 90-vuotisjuhlapäivää. Teimme sen erityisellä ja ainutlaatuisella 90-vuotisjuhlakonsertilla Loppisalissa.
Juhlakonsertin olivat ideoineet ja rakentaneet Pekan entiset ja vielä nykyisetkin kuorolaiset. Juhlistimme Pekkaa lähes kolmetuntiselta konsertilla, johon oli koottu lauluja ja laulajia vuosikymmenten ajalta. Itse, myös Pekan entisenä kuorolaisena, sain kunnian toimia juhlakonsertin juontajana ja tehdä myös yhdessä laulussa paluun solistiksi, yhdessä lapsuuden kaverini ja ystäväni Janne Leanderin kanssa. Jannen kanssa palasimme näin 1980-luvun tunnelmiin ja kuoron eteen, laulamaan tällä kertaa soolon yhdessä, kauniissa ja herkässä On suuri sun rantas autius -laulussa.
Illan konsertti oli läpileikkaus kevyemmistä, kauneimmista ja rakkaimmista kuorolauluista vuosien varrelta. Konserttiin oli koottu erityinen juhlakuoro, jossa oli laulajia niin Lopen Lapsi- ja Nuorisokuorosta kuin sen kokeneimpien laulajien ympärille jo aikanaan perustetusta Naiskuoro Timoteistäkin. Toki konserttiimme laulutervehdyksensä toivat myös Lopen Mieslaulajat ja Pekan aikanaan perustama Timoteikin tämän päivän laulajiensa ja kuorojohtaja Anneli Julenin johdolla.
Tänään heinäkuun 9. päivänä 2025 90 vuotta täyttänyt Pekka Perko johti itse juhlakonserttinsa. Teki sen pitkän musiikkiuran ja elämäntyön varmuudella ja kokemuksella. Pekka johti kansainvälisissäkin kuorotapahtumissa hyvin menestynyttä Lopen Nuorisokuoroa sen perustamisesta 1976 lähtien aina vuoteen 1995 asti ja varttuneempien laulajien ympärille syntynyttä Timotei-kuoroa vuodesta 1987 lähtien aina vuoteen 2010 asti. Lopen nuorisokuoron kokeneimmista laulajista Pekka Perkon vuonna 1987 Kanadan Powell Riverin pienyhtyekilpailua varten kokoamasta 15 laulajan ryhmän syntyi siis seuraavana vuonna syksyllä 1988 virallisesti nuorten naisten kamarikuoro Timotei. Kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 1998 Suomen Naiskuoroliitto valitsi Timotein ensimmäistä kertaa Vuoden kuoroksi ja myöhemmin uudestaan vielä kahdesti.
Lopen Lapsi- ja Nuorisokuoro ja Timotei -uran jälkeen vuonna 2010 Pekka Perko ryhtyi johtamaan Encore -kuoroa, minkä johtajana hän toimii edelleen. Musiikin parissa tehty työ onkin tuonut Pekalla vuosikymmenten aikana paljon tunnustuksia. Hänet palkittiin Hämeen läänin taidepalkinnolla jo vuonna 1986 ja Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahaston tunnustuspalkinnon hän sai vuonna 2007 ja Sulasolin Klemetti-palkinnon vuoden 2010 keväällä monien muiden palkintojen lisäksi. Koulunjohtajana työelämässä toiminut Pekka Perko sai tasavallan presidentti Mauno Koivistolta vuonna 1991 directus cantuksen arvonimen.
Tänään oli siis tunnelmarikas ilta Loppisalissa – salissa minkä nimeksi aikanaan muuten ehdotettiin myös Perkolaa. Loppisali siitä kuitenkin lopulta tuli, mutta kyllä salin yksi isä ja hahmo on jo sieltä A-salin ajoista lähtien ollut juuri Pekka Perko kuorojen Vappumatinioiden ja muiden konserttien myötä. Konsertteja Pekka Perko johti Lopella myös lukuisia kertoja kirkoissamme, mutta myös vieden loppilaista kuoromusiikkia ympäri Suomen ja myös ympäri maailmankin. Pekka Perkon johdolla Lopen nuorisokuoro ja Timotei osallistui myös menestyksellisesti moniin kotimaisiin ja ulkomaisiin kuorotapahtumiin ja -kilpailuihin. Viimeisin menestys Timotein kanssa oli osallistuminen Grand Prix St. Petersburg kuorokilpailuun 2010, mistä Timotein tuomisina oli kaksi Pietari Suuren kultapokaalia.
Muutamia tunnelmakuvia Pekka Perkon 90-vuotisjuhlakonsertista. Minulla oli ilo ja kunnia konsertti juontaa ja pääsimme myös toiseksi solistiksi kauniiseen On suuri sun rantas autius -lauluun yhdessä ystäväni Janne Leanderin kanssa.
Aikanaan vuonna 1987 kuoromme esiintyi myös mm. BBC:n joululauluohjelmassa, tavoittaen miljoonia katsojia ympäri maailmaa. Ja Pekka Perkon kuoronjohtamisaikoina Lopen Lapsi- ja Nuorisokuoro tuli myös tunnetuksi äänilevyistään, joita julkaistiin 14 kappaletta. Levytykset toimivatkin kuoron musiikkia monien kuultavaksi radioaalloilla ja levyhyllyissä.
Upea ja ainutlaatuinen elämäntyö suomalaisen ja kansainvälisen kuorotoiminnan ympärillä ja tänään meillä oli ilo ja kunnia jälleen laulaa Pekan johdolla ja tehdä se juhlistaen hänen 90-vuotissyntymäpäiväänsä.
Paljon onnea Pekka! Ja kiitos!
Iso kiitos vielä myös konsertin ideoijille ja tekijöille ja lämmin kiitos myös teille kaikille, jotka tänään konserttiimme tulitte. Loppisali oli täynnä ja upeat laulajamme ja te hyvä yleisö teitte tämän ison ja tärkeän illan.
Konsertista lähtiessäni katselin Loppisalin pihamaalla kasvavaa tammea. Sen aikanaan annoin lahjaksi Pekka Perkolle ja kiitokseksi loppilaiselle kuorotoiminnalle. Juhlatammi löysi paikkansa Loppisalin pihamaalta ja hyvin se siinä on viihtynytkin – kurkotellen kohti taivaan kaikuja.
Piipahdimme vielä laulajien kanssa paikallisessa. Istuimme hetken aurinkoisella terasilla. Nautimme vichyt ja osa muutama kuohuvaa, mutta kaikki tyytyväisinä, kaikkemme antaneina ja onnellisina. Nyt jo Pekkalassa ja matkalaukku vielä kuntoon. Aamulla varhain lento Espanjaan. Kesälomaviikko.
Kesäteatterikierros jatkui tänään hyvän ystäväni Jarnon 50-vuotisjuhlareissulla Valkeakoskelle. Jarnon syntymäpäivälahjaksemme valikoitui luonnollisesti Vesa-Matti Loirista kertova musiikkinäytelmä, sillä onhan mies vannoutunut Uuno-fani. Mutta Vesa-Matti Loirihan oli toki paljon muutakin kuin Uuno ja siitä kaikesta tämä kesäteatterimusikaalikin kertoi.
Tänään saimme Valkeakoskella siis nähdä ja kuulla ainutlaatuisen upean kesäteatteriesityksen taiteilija Vesa-Matti Loirista. Loiri tai Vesku, tai ihan miten vaan, teki yli kuudenkymmenen vuoden uran näyttelijänä, koomikkona, laulajana ja muusikkona. Hänen uransa etsii vertaistaan monipuolisuudessaan. Timantilla oli monta syrjää ja kaikki todellakin upeasti hioutuneita ja niitä särmiä ja pintoja tämä tarina ja musikaali hienolla tavalla kunnioitti.
Heikki Paavilaisen ja Tuomas Marjamäen käsikirjoittama musikaali Vesa-Matti Loirin elämästä ammentaakin inspiraationsa Vesa-matti Loirin taiteellisesta urasta ja lahjakkuudesta unohtamatta kuitenkaan miehen vaiherikasta elämäntarinaan sekä ”rohkeutta käsitellä työnsä kautta myös henkilökohtaisia menetyksiä ja elämän kolhuja”. Paavilainen oli saanut nyt käsikirjoittajan pöydälle viereiselle tuolilleen Tuomas Marjamäen, joka kirjoitti pari vuotta sitten kirjan ”Tuttujen kesken Vesku”. Ja täytyy sanoa, että upealla tavalla aiempien kesien näytelmien tapaan jälleen kerran Valkeakoskella onnistuttiin tekemään aikalailla jotain ainutlaatuista, vaikkakin tutulla paavilaismaisuudelle. Veskun jäljittelemätön ääni ja tunteellinen tulkinta tekivät hänen musiikistaan ikimuistoisen osan suomalaista kulttuuriperintöä ja sitä perintöä tämä kesäteatterin musikaali kunnioitti ja jatkoi upealla tavalla.
Kokonaisuus oli erittäin taitavasti rakennettu ja lavalla nähtiin Veskun eri puolia ja roolejakin ja sitä jo kaipaamaankin alettua veskumaista huumoria. Tarinaan mahtui mestarin elämän eri hetkiä ja käännekohtiakin rakkautta, ystävyyttä ja erilaisia koskettavia hetkiä. Koko ryhmä lavalla oli tässä esityksessä erinomainen. Lavalla Veskun elämän ja uran hienouksia meille nyt tarjoilivat Ilkka Koivula, Lauri Mikkola, Ushma Olava, Joni Leponiemi, Natalil Lintala, Mikko Huoviala, Leea Lepistö, Rasmus Koskinen ja Eryka Saksa.
Kun elämäntarista oli kyse niin Veskujakin tarvittiin eri-ikäisinä ja Veskua näytteli lavalla Rasmus Koskinen, Lauri Mikkola ja Ilkka Koivula. Ennen muuta sen ”viimeiseksi” jääneen Veskun veskumainen laulu- ja äänikin hienosti oli sieltä lavalle tuotu. Tästä suuri kiitos Ilkka Koivulalle, joka teki upean roolisuorituksen Veskuna. Katselin Koivulaa monessa sellaisessakin tilanteessa, kun itse näytelmä oli lavalla vähän toisaalla ja niissäkin mies oli jokaiselle ilmeellään ja liikkeellään Veskuna läsnä. Taitavan imitaatiolaulun ja puheen lisäksi huomioni kiinnittyi useita kertoja myös käsiin ja niiden liikkeisiin – ne olivat kuin elävän Veskun kädet.
Veskun nuoruuden roolin vetänyt Rasmus Koskinen teki myös vaikutuksen. Uunojahan lavalle näimme kymmenkunta ja heistä ylivoimaisesti vakuuttavin oli juurikin nuori vasta 17-vuotias näyttelijälahjakkuus. Koskinen hoiti kaikki roolinsa ja osansa upealla tavalla legendaarisesta Veskun Pojat -elokuvan Jakesta lähtien päätyen kaatuilun mestarin imitaatioon. Nimi mieleen! Rasmuksesta kuulemme vielä!
Ja kolmantena kovasta kattauksesta haluan nostaa esille vielä upeaäänisen Leea Lepistön. Kertakaikkisen vakuuttavaa tekemistä. Ja vielä kerta kiellon päälle eli neljäntenä nostan esille Mikko Huovialan. Luottomies Valkeakosken lavalla ja jälleen loistava kaikessa tekemisessään Simo Salmisesta lähtien. Ja kyllä tästä näytelmästä ja musikaalista täytyy esille nostaa myös hieno live-orkesteri, mitä ilman tällaista ei tietenkään voisi tehdä.
Vesku-musikaalin ytimessä ovat ihmisyys ja yhteyden kokeminen niin taiteessa kuin ystävyydessä ja rakkaudessakin. Lavalla nähdään Veskun elämän – ainakin lähes kaikki naiset – mutta myös totta kai Uuno ja itse Jean Pierre Kuselakin. Ja hienosti Kuselan legendaarinen Naurava Kulkuri olikin hieman uuteen asentoon taiteiltu. Ei siis kliseistä ja helppoa vaan uutta ja oivaltavaa. Toimi. Ja kun edellä kehuin nuoren Loirin eli Rasmus Koskisen ja ”vanhan Loiron” Ilkka Koivulan niin tässä kehun vielä sen keskimmäisen Vesa-Matti Loirin eli Lauri Mikkolan, joka oli myös vakuuttava Kuselana, mutta hyvä myös Unonakin. Esityksessä nähtiinkin siis hyvä kattaus legendaarista veskumaista huumoria, koskettavia hetkiä, sydämellisiä tarinoita sekä elämän merkittäviä käännekohtia. Ja kyllähän sieltä tuli myös se odotettu Lapin kesä ja myös tunnelmarikas Hyvää puuta ja monta muutakin. Hyvin laulut oli sovitettu Veskun elämäntarinaan ja hienosti sinne sopivat Miljoonasateen Olkiukko tanssii ja Veskun taitelijaelämässä isossa roolissa olleet joulukonserttien kauneimmat ja koskettavimmat laulutkin. Yhtä lukuun ottamatta kaikki näytelmän laulut Vesa-Matti Loiri elämänsä aikana ehti myös levyttää. Mutta mikä oli se yksi puuttuva?
Valkeakosken Apianniemen suuri yli 800 hengen katsomo oli jälleen hyvin myynyt ja katteen alla ei kesäsadekaan elämystä haitannut. Takuu varmaa Paavilaista. Tuttua kaavaa ja joku voisi sanoa, että aina samaa, mutta minä sanon, että hyvin se toimii ja siksi antaa mennä vaan. Näkemisen ja kuulemisen arvoinen kappale legendan elämästä. Eli vahva suosittelu siis jälleen kerran Valkeakosken kesäteatterille ja jäämme jo odottamaan ensi vuoden suvea.
Ja tuntui, että hyvin se viihtyi myös meidän synttärisankarikin Apianniemessä ja myös taputtikin. Kiitos Jarno ja Eeva. Olette.
”Ei helvata pojat”, me jatketaan Jarskin kanssa tästä tyylillä elämämme jälkimmäiselle puolikkaalle. Emme siis viimeiselle kolmannekselle.
Onnea Jarno ja kiitos ystävyydestä.
….
Muutama kuva päivän Pohjois-Uudenmaan veteraanityön perinneyhdistyksen tapaamisesta Sydänmaalta. Vieraina siis tänään Lottia ja myös veteraaniemme leskiä ja sotaorpojakin. Kiva kesäpäivän tilaisuus ja niin hyvää lohikeittoa ja kuulemma oli Mirvan kermakakkukin herkullista ja palat reiluja 🙂
Kiitos ja kunnia, heiltä se ei jää saamatta
Tänään oli yksi kesälomani tärkeimmistä tapaamisista. Riihimäen sotiemme veteraanien ja heidän leskiensä kuukausitapaaminen järjestettiin nimittäin tänään Lopella Koski-Cafe Myllyllä ja sen ihastuttavassa Sydänmaan talossa. Mukaan oli Lopen retkelle ja kesäpäivään kutsuttu mukaan myös loppilaisia veteraaniemme leskiä, sillä viimeinen veteraanimme kuuli iltahuutonsa aiemmin tänä vuonna.
Sydänmaalla väkeä odotti Mirva Leinosen herkullinen kermainen lohikeitto ja lounaspöytä ja musiikista vastasi kylän oma pelimanni Päivi Siivonen haitarinsa kanssa. Itse pidin väelle puheenvuoron maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, varautumisesta ja Natosta ja myös vähän kotikunnastammekin. Mukava oli tällaisen paljon nähneelle ja kokeneelle väelle puhua ja ennen muuta heidän kanssa vaihtaa ajatuksia. Suomen lippu liehui Sydänmaalla salossa vapaan isänmaan merkiksi ja myös lupauksena siitä, että me huolehdimme nyt omalla vahtivuorollamme, että näin on jatkossakin.
Kerroin väelle myös hieman panostuksistamme sotiemme veteraanien kuntoutukseen ja etuuksiin. Isoin tasokorotus rintamalisään tehtiin muutama vuosi sitten esityksestämme ja nyt painopistettä on sitten omalta osalta alettu siirtää myös kaatuneitten omaisten ja sotaorpojen tilanteeseen. Olen tässä pyrkinyt olemaan aloitteellinen ja tekevä ja tälle vuodelle nyt osoitimmekin esityksestäni valtiovarainvaliokunnan erillisrahoitusta sotaorpojen kuntoutukseen ja virkistys- yms. toimintaan. Tämä raha onkin mennyt enemmän kuin tarpeeseen ja juuri viime viikolla Hämeenlinnan torilla kuukausimarkkinoilla sain tästä hieman lisätietoa ja rahoituksesta myös kiitosta. Veteraanityössä olemme nyt siirtymässä myös pikkuhiljaa perinnetyön suuntaan ja myös tähän alueellisen perinnetyön käynnistämiseen ja tekemiseen osoitimme tälle vuodelle omaa rahoitusta.
Erittäin kiva ja lämminhenkinen tilaisuus ja täytyy vielä erityisesti kiittää Pohjois-Uudenmaan perinneyhdistystä ja Riihimäen Kerhoa ja sen aktiivia Päivi Lehtosta tästä tilaisuudesta. Oli ilo ja kunnia saada olla mukana ja puristaa näiden kesäpäivää viettäneiden käsiä ja sanoa Kiitos.
Tilaisuutemme päättyi sitten kahviin ja uuden satokauden loppilaisista marjoista Mirvan taikomaan marjapiirakkaan ja tietenkin musiikkiin. Lämmin kiitos myös Lopen väestä huolehtineelle Antti Koskimäelle apujoukkoineen. Kaikki meni hyvin.
Kello jo kääntymässä yöhön. Eilen illalla sää jo vähän tuntui lämpiävän, mutta tänään palattiin siihen Suomen tämän vuoden kesään. Tuntuu siltä, että tämän vuoden kesä oli silloin sunnuntaina viikkoa ennen juhannusta.
Suomen valtiolla on tänään enemmän velkaa kuin koskaan ennen. Viime vuosina maamme on velkaantunut nopeammin kuin koskaan – pahimmillaan enemmän kuin mikään muu EU-maa. Vakava velkaantumisen kierre syveni koronakriisin aikana. Tästä olisi pitänyt olla jo edellisen pääministeri Sanna Marinin (sd) vasemmistohallituksen huolissaan, ja jatkaa aiemman hallituksen linjaa velan tasapainottamisesta. Sen sijaan Marinin hallitus, SDP:n ja keskustalaisen valtiovarainministerin johdolla, lisäsi jo ennen koronaa pysyviä menoja noin puolellatoista miljardilla eikä koko valtakaudellaan nähnyt mitään tarvetta talouden tervehdyttämiselle.
Me päätimme toisin. Tämän vaalikauden alussa näytti siltä, että julkisen talouden vahvistaminen 6 mrd. taittaisi velkasuhteen kasvun laskuun. Tämä ei riittänyt ja siksi oli välttämätöntä tehdä lisäsopeutusta. Nyt päätetty peräti 9 mrd sopeuttaminen ei näytä sekään riittävän, vaan ensi vuonna tarvitaan vielä vähintään miljardin euron lisäsopeutus velkasuhteen kasvun pysäyttämiseksi. Myös ensi vaalikaudella tarvitaan aiemmin arvioitua suurempia toimia. Julkisen talouden tilanne on edelleen vaikea.
Tulevien vuosien tilannetta haastaa nimittäin mm. yhdessä sovittu puolustusmenojen kasvu. Nato-maiden 5% bkt:stä puolustus- ja sitä tukeviin menoihin tarkoittaa tavoitevuoden 2035 tasossa yli 20 mrd. euroa. Samaan aikaan valtion velanhoito ja myös sote-menot kasvavat merkittävästi. Muutaman vuoden kuluttua korkomenoihin hukkuu jopa viisi miljardia euroa. Se on kaikki pois hyvinvointiyhteiskunnan muusta rahoituksesta. Vielä viime vaalikaudelta muistamme miten mm. vasemmistoliiton riveistä annettiin ymmärtää, että velkoja ei kannata murehtia. Se oli sitä rahaa on -politiikan aikaa.
Nyt niukkuuden aika tullee jatkumaan koko kuluvan vuosikymmenen ajan. Velkasuhteen taittaminen maltillisesti laskevalle uralle vaatii vielä 6–10 miljardin euron julkisen talouden lisävahvistamista. Ja sittenkin velkasuhteen pitäminen laskevalla uralla edellyttää useamman miljardin euron toimia.
Ja vaikka taloussuhdanteen korjaantuminen ja talouskasvun vahvistuminen tätä helpottaisikin niin tekemistä tulee riittämään. Esimerkiksi nyt päätettyjen, lähes 90 000 lisätyölliseen yltävien työllisyystoimien vaikutukset näkyvät vasta kysynnän elpyessä. Toivottavasti julkinen talous vahvistuu arvioitua enemmän, mutta toisaalta epävarmuutta aiheuttaa kauppasodan uhka, Lähi-idän ja Ukrainankin tilanne.
Pääministeri Petteri Orpo (kok) esittelikin uuden velkajarrun. Tällä EU:n finanssipoliittiset säännöt tuodaan omaan lainsäädäntöömme ja jarrutamme julkisen talouden velkaantumista ja velvoitamme myös tulevat hallitukset sen hillitsemiseen. Hallitukset sitoutetaan asettamaan velkasuhteen vakauttamistavoitteet ja toimet sen saavuttamiseksi. Valtion velan hoitaminen tuleekin olemaan vielä monen hallituksen pöydällä. Parlamentaarinen sitoutuminen velkajarruun on välttämätöntä, kun haluamme taata hyvinvoinnin tuleville sukupolville.
Pohjoismainen velkasuhde – alle 40% bkt:stä – on edellytys totutuille hyvinvointipalveluille. Pitkään jatkunut löysä taloudenpito on johtanut siihen, että juoksevia menoja rahoitetaan tulevien sukupolvien piikkiin. Sehän ei ole reilua.
Timo Heinonen
kansanedustaja (kok)
valtiovarainvaliokunnan vastaava
Öljy- ja kaasutulot ovat olleet Kremlin tärkein rahanlähde, ja niiden osuus Venäjän budjetin kokonaistuloista on noin neljännes.
Reuters kertoi 3.7.2025 myös, että kesäkuussa Venäjän öljy- ja kaasutulot romahtivat kolmanneksen vuoden takaisesta. Putinin sotakassan tulot ehtyvät näin siis hyvää vauhtia ja kassan pohjakin olisi saatavissa näkyviin. Tämä olisi mahdollista saada aikaan nopeastikin, jos vain Yhdysvaltain republikaanisenaattori Lindsey Grahamin johdolla valmisteltu pakotepaketti saatettaisiin määrätietoisesti voimaan. Tällöin pakotteita kohdistettaisiin lisää itse hyökkäyssotaa käyvälle Venäjälle, mutta ennen muuta 500 prosentin tuontitullit kohdistettaisiin niille maille, jotka ostavat venäläistä öljyä, maakaasua, uraania tai muita tuotteita. Tämän pakotepaketin aika – etsikkoaika – olisi minusta siis juuri nyt.
Ehtyvän sotakassan pohja voisi olla näin saavutettavissa, sillä yksin kesäkuussa Venäjän öljy- ja kaasutulot laskivat kolmanneksen eli -33,7 % vuodentakaisesta. Myynti oli 494,8 miljardia ruplaa (6,29 miljardia dollaria eli alhaisin sitten tammikuun 2023. Merkille pantavaa oli sekin, että vuodentakaisen lisäksi laskua tuli myös edelliskuusta, mistä öljy- ja kaasukassan tulovirta putosi -3,5 prosenttia.
Öljy- ja kaasutulojen romahdus on diktaattori Vladimir Putinille kova isku. Venäjähän on nostanut massiivisesti puolustusmenojaan hyökättyään Ukrainaan täysimittaisen valloitussodan voimalla helmikuussa 2022. Tälle vuodelle Kreml korotti Venäjän puolustus – tai siis hyökkäysmenojaan – jopa neljänneksellä 6,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Reilusti jopa kesäkuussa päätetyn Naton tulevaisuustason menevä bkt-panostus on Venäjä korkein taso sitten kylmän sodan. Maan armeija syökin koko Venäjän valtionbudjetista täällä hetkellä jo peräti kolmanneksen.
Sotakassa ehtyy siis hyvää vauhtia. Tälle vuodelle Putinin hallinto oli budjetoinut saavansa öljystä ja kaasusta 10,94 biljoonaa ruplaa, mutta nyt arviota on jouduttu laskemaan 8,32 biljoonaan ruplaan ja mielenkiintoista on nähdä toteutuuko sekään. Vielä viime vuonna tulot olivat vielä 11,13 biljoonaan ruplaan. (1 dollari = 78.7000 ruplaa). Jenkkisenaattoreiden uusi pakotemoukari iskisikin tähän juuri nyt erityisen herkullisella ja tuloksekkaalla tavalla Venäjän sotakassaan.
Samaan aikaan 4.7.2025 The Moscow Times vielä kertoi Venäjän valuuttavarantojenkin ehtyvän hyvää vauhtia, niin nyt olisi lännen paikka iskeä – ei asein – vaan pakottein. Aseapua ja asetoimituksiakin lännen tulee totta kai jatkaa ja mielellään edelleen vahvistaa. Nyt siis Venäjän viranomaiset ovat kiihdyttäneet ulkomaisen valuutan myyntiä myös kansallisesta ns. hyvinvointirahastosta kompensoidakseen öljy- ja kaasubudjettitulojen romahtamista. MMI:n analyytikot ovat laskenee, että nykyisellä kulutustahdilla Russia’s National Wealth Fundin eli NWF:n varannot myytäisiin kokonaan loppuun 14 kuukaudessa ja jos öljyn hinta putoaa 50 dollariin esimerkiksi OPEC+:n tuotannon jyrkän kasvun vuoksi, rahasto ehtynee vieläkin nopeammin. Näin siis alun perin venäläisten mm. eläkekassaksi ja -varannoksi perustettu NWF on kohta tyhjä pussi. MT kertoikin, että Venäjällä valmistaudutaan jo budjettimenojen rajuun pakkoleikkaukseen hyvinvointirahaston varojen edes osittain pelastamiseksi.
Tilanne siis näyttää hyvältä ja toivottavasti Yhdysvaltain ja sen senaattoreiden päättäväisyys myös. Nyt olisi hyvä paikka iskeä oikein kunnolla ja pakottaa Venäjää ripaska-asentoon. Toki sekin kannattaa tässäkin muistaa, että Venäjä ei ole koskaan niin vahva kuin miltä se näyttää, mutta eikä koskaan myöskään niin heikko kuin miltä se vaikuttaa.
Uusi viikko käyntiin. Koleaa on edelleen ja vettä ripsinyt jälleen koko yön.
…
Kello 23.19 ja saunasta tupaan. Mukava päivä jälleen ja tänään oikeastaan ihan sellainen lomapäivä. Lenkillä ja vähän riistanhoitojuttuja ja vain ihan vähän kirjoitustöitä. Huomenna sitten yksi puhetilaisuus ja illalla jatkamme kesäteatterikierrosta Valkeakoskelle.
Moottoripyöräilijä Heikki Mikkola on eräs kaikkien aikojen parhaista motocrossajajista. Mikkola teki Suomen tunnetuksi motocrosspiireissä ja motocrossin tunnetuksi Suomessa.
Nelinkertainen motocrossin maailmanmestari Heikki Mikkola sai oman museonsa, kun poika Antti Mikkola ryhtyi kokomaan mestarin tavaroita yhteen.
Hieno museo on Heikillä ja kivat oli myös mestarin kasikymppiset! Museo on kyllä yksi tämän vuoden urheilukulttuuriteko ja siitä kiitos kuuluu Heikin pojalle Antti Mikkolalle.
Heikki Mikkola voitti motocrossin maailmanmestaruuden alle 500-kuutioisten luokassa kolme kertaa vuosina 1974, 1977 ja 1978 ja lisäksi pienemmässä alle 250-kuutioisten luokassa kerran, välissä vuonna 1976. Ensimmäiset kaksi mestaruutta tulivat Husqvarnalla ja viimeiset kaksi Yamahalla.
Ensimmäisen pisteensä Mikkola ajoi MM-sarjassa kotikilpailussa Hyvinkäällä vuonna 1967 sijoittuessaan 250-kuutioisten kisassa kuudenneksi. Vuotta myöhemmin kaudella 1968 kirjattiin sitten ensimmäinen erävoitto Hedemorassa 1968 ja tästä parin vuoden päästä kunniataulukkoon tuli ensimmäinen osakilpailuvoitto ja sekin Hyvinkäältä kaudelta 1970. Mikkolan ura oli siis vakuuttavassa mestaruusnosteessa 1970-luvulle tultaessa. Ensin vuonna 1972 Mikkola ajoikin MM-sarjassa pronssille 500-kuutioisissa ja seuraavana vuonna samalle sijalle 250-kuutioisissa. Ja sitten kultaisina vuosinaan 1974–1978 hän voitti neljä maailmanmestaruutta ja sijoittui kerran hopealle.
Heikki Mikkola lopetti aktiiviuransa kauden 1979 jälkeen. Viimeisellä kaudellaan Mikkola sijoittui MM-sarjassa viidenneksi. Vuosina 1981 ja 1982 hän johti Yamahan motocross-tallia, mutta palasi sitten kotikuntaansa Lopelle. Rappiolle päässyt vanha Jalaistuksen tila löytyi Lopen Maakylästä ja perheineen Mikkola peruskorjasi ensin vanhan kivitalon ja sen jälkeen nosti uransa tavoin loistoon vanhan tilan pellot ja metsät. Urheilu-uransa jälkeen Mikkolan elinkeinona oli maanviljelijä ja suoramyyntiyrittäjä. Nykyisin yhtä maamme pisimpään yhtäjaksoisesti toiminutta suoramyyntipaikkaa, Mikkolan suoramyyntiä, alunperin Heikki Mikkolan Suoramyyntiä, pyörittävät Heikin ja Kaijan poika Antti ja puolisonsa Anne Mikkola ja lastensa Adan ja Maxin kanssa.
Viime vuonna Lopelle nimettiin kuntamme ensimmäinen katu. Olin tehnyt esityksen Heikki Mikkolalle nimettäväksi tiestä ja, kun Heikki Mikkoloitakin on maailmassa vain yksi, niin päätimme, että maalaiskuntien perinteestä poiketen Lopelle tehdään myös yksi – yksi ja ainoa – katu. Näin syntyi Lopen keskeisimmälle paikalle kunnantalon viereen Heikki Mikkolan katu. Viime vuonna minulla oli kunnia pitää kadun vihkimispuhe ja avata katu käyttöön yhdessä Heikin ja Kaijan kanssa. Kadun avajaisseremonia keräsikin Lopelle upean määrä väkeä, mutta myös mediaa.
Tälle kesälle Loppi sai sitten uuden museon, kun Antti Mikkolan johdolla Mikkolan tilalle avattiin Heikki Mikkolan museo. Museolla on nähtävillä Heikki Mikkolan vanhoja moottoripyöriä, palkintoja, kuvia, ajovarusteita ja historiaa legendan uran varrelta. Museo on auki aina, kun suoramyyntikin on ja tietysti kaikille ilmainen. Museon osoite on Läyliäistenraitti 984, 12600 Läyliäinen.
Tänään Heikki Mikkolan museolla juhlistimme mestaria itseään. Heikki Mikkola täytti tänään 6.7.2025 80 vuotta. Mikkolan Suoramyynnillä oli
Sajaniemen miehet tulivat Heikkiä onnittelemaan ja harmittelivat, että rivistä oli jo poissa Haqvistin Jussi (Juhani), jonka merkitys oli Heikin ja muidenkin miesten urille ratkaisevan tärkeä.
Ja nämä miehet, jos jotkut tietävät mikä merkitys huippu-urheilijalle on puolison ja perheen tuki ja siksi Pesosen Martin johdolla miehet pitivät myös kauniin puheen Heikin puolisolle Kaijalle ja antoivat kukat kiitokseksi hänelle. Oikein!
totta kai kakkukahvit ja Heikki itse esittelemässä myös museotaan. Hieno museo ja tästä syntyikin kerta heitolla yksi suosituimmista vierailukohteista kotikunnassamme. Heikin poika Antti Mikkola teki kyllä tämän vuoden urheilun kulttuuriteon eli iso kypärännosto Antille! Heikki Mikkolan museoon on jo avauskesänä tultu tutustumaan ympäri Suomen, kuten tänäänkin, mutta myös maailmalta ja museon ainutlaatuinen kokoelmakin on karttunut lahjoituksin avajaisvuonnaan. Tänäänkin museo sai lisää esineitä ja toivottavasti jostain vielä löytyy alkuperäinen Heikin kypäräkin. Mies, kun reilu on, antoi aikanaan käyttämänsä kypärät aina muille kuskeille käyttöön. Tietääkö joku mistä Heikin aidon kypärän voisi vielä löytää? Ja muutakin historiallista Heikki Mikkola -tavaraa Antti varmasti museoon mielellään ottaa eli kannattaa olla yhteydessä.
Ja aika hauska esine museossa pyörien ja muiden seassa on vanha huollon työkalulaatikko. Aikanaan Hessu oli sen Pesosen Martille antanut, kun hän oli nyt tehdastiimissä ja ei enää työkalupakkia tarvinnut 🙂 Ja kuinkas kävikään. Vuosikymmenten jälkeen Martti palautti huoltopakin Heikille ja nyt se on kunniapaikallaan museossa.
Me veimme Nousiaisten kanssa yhdessä Heikille ison kukkakimpun ja minä vielä onnittelin mestaria ja kiitinkin myös kotikunnan Lopen puolesta. Lahjaksi lupasin Heikille minkäs muun kuin kultakuusen ja katsotaan jos sille löytäisimme paikan kirkolta Heikki Mikkolan kadun läheltä?
Paljon onnea Heikki vielä täälläkin ja iso kiitos pojalle Antille urheilukulttuuri ja -historiateosta. Museo on todellakin vierailemisen arvoinen ja Mikkola Suoramyynnin tiskistä saa kotiin viemiseksi aina myös uuden satokauden parhaat herkut Lopen perunoista mansikoihin ja Mikkolan tilan leivistä kotileipurille sopiviin aitoihin lähijauhoihin.
Mutta ensi kertaa siis olimme täällä Calafelissä joitain vuosia sitten ja nyt palasimme ystävien kesäpaikkaan uudestaan. Katalonian pisin viiden kilometrin mittainen yhtenäinen rantakatu on aina yhtä puhutteleva ja toinen toistaa herkullisempia ravintoloita täynnä. Rannan hiekka on polttavaa ja vesi kauniin turkoosinsinistä. Ja ei siis todellakaan syyttä Calafelin alue on tutkimusten mukaan ollut asuttuna jo ainakin tuhansia vuosia. Ja kauemminkin.
Liechtenstein ja Malta ja sitten tulee piskuinen Andorra.
lomaviikkoa perheen ja kummitytön kanssa vietämme. Paikka on ihastuttava ja tarkoitus piipahtaa vielä Andorraskin pari päivää. Ja kyllä se aurinko ja lämpö meitä hyvin täällä helliin.
Barcelonassa ja katsotaan mihin huomenna aurinko vie. Mukavia lomapäiviä ja vähän hiljaisempaa siksi myös täällä bloginikin puolella.
4.12.2018: 
suutarinmyymälässä Iittalan Lasimäellä.
pääsimme piipahtamaan. Lomaviikko alkoi Än, yy, tee – NYT!
Janne Leanderin kanssa. Jannen kanssa palasimme näin 1980-luvun tunnelmiin ja kuoron eteen, laulamaan tällä kertaa soolon yhdessä, kauniissa ja herkässä On suuri sun rantas autius -laulussa.
ja pintoja tämä tarina ja musikaali hienolla tavalla kunnioitti.
Öljy- ja kaasutulojen romahdus on diktaattori Vladimir Putinille kova isku. Venäjähän on nostanut massiivisesti puolustusmenojaan hyökättyään Ukrainaan täysimittaisen valloitussodan voimalla helmikuussa 2022. Tälle vuodelle Kreml korotti Venäjän puolustus – tai siis hyökkäysmenojaan – jopa neljänneksellä 6,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Reilusti jopa kesäkuussa päätetyn Naton tulevaisuustason menevä bkt-panostus on Venäjä korkein taso sitten kylmän sodan. Maan armeija syökin koko Venäjän valtionbudjetista täällä hetkellä jo peräti kolmanneksen.
