Venäjän sotakassa hupenee – ”Kesäkuussa öljy- ja kaasutulot supistuivat kolmanneksella vuodentakaisesta”

Blogi, maanantaina 07.07.2025

Öljy- ja kaasutulot ovat olleet Kremlin tärkein rahanlähde, ja niiden osuus Venäjän budjetin kokonaistuloista on noin neljännes.

Reuters kertoi 3.7.2025 myös, että kesäkuussa Venäjän öljy- ja kaasutulot romahtivat kolmanneksen vuoden takaisesta. Putinin sotakassan tulot ehtyvät näin siis hyvää vauhtia ja kassan pohjakin olisi saatavissa näkyviin. Tämä olisi mahdollista saada aikaan nopeastikin, jos vain Yhdysvaltain republikaanisenaattori Lindsey Grahamin johdolla valmisteltu pakotepaketti saatettaisiin määrätietoisesti voimaan. Tällöin pakotteita kohdistettaisiin lisää itse hyökkäyssotaa käyvälle Venäjälle, mutta ennen muuta 500 prosentin tuontitullit kohdistettaisiin niille maille, jotka ostavat venäläistä öljyä, maakaasua, uraania tai muita tuotteita. Tämän pakotepaketin aika – etsikkoaika – olisi minusta siis juuri nyt.

Ehtyvän sotakassan pohja voisi olla näin saavutettavissa, sillä yksin kesäkuussa Venäjän öljy- ja kaasutulot laskivat kolmanneksen eli -33,7 % vuodentakaisesta. Myynti oli 494,8 miljardia ruplaa (6,29 miljardia dollaria eli alhaisin sitten tammikuun 2023. Merkille pantavaa oli sekin, että vuodentakaisen lisäksi laskua tuli myös edelliskuusta, mistä öljy- ja kaasukassan tulovirta putosi -3,5 prosenttia.

Öljy- ja kaasutulojen romahdus on diktaattori Vladimir Putinille kova isku. Venäjähän on nostanut massiivisesti puolustusmenojaan hyökättyään Ukrainaan täysimittaisen valloitussodan voimalla helmikuussa 2022. Tälle vuodelle Kreml  korotti Venäjän puolustus – tai siis hyökkäysmenojaan – jopa neljänneksellä 6,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Reilusti jopa kesäkuussa päätetyn Naton tulevaisuustason menevä bkt-panostus on Venäjä korkein taso sitten kylmän sodan. Maan armeija syökin koko Venäjän valtionbudjetista täällä hetkellä jo peräti kolmanneksen.

Sotakassa ehtyy siis hyvää vauhtia. Tälle vuodelle Putinin hallinto oli budjetoinut saavansa öljystä ja kaasusta 10,94 biljoonaa ruplaa, mutta nyt arviota on jouduttu laskemaan 8,32 biljoonaan ruplaan ja mielenkiintoista on nähdä toteutuuko sekään. Vielä viime vuonna tulot olivat vielä 11,13 biljoonaan ruplaan. (1 dollari = 78.7000 ruplaa).  Jenkkisenaattoreiden uusi pakotemoukari iskisikin tähän juuri nyt erityisen herkullisella ja tuloksekkaalla tavalla Venäjän sotakassaan.

Samaan aikaan 4.7.2025 The Moscow Times vielä kertoi Venäjän valuuttavarantojenkin ehtyvän hyvää vauhtia, niin nyt olisi lännen paikka iskeä – ei asein – vaan pakottein. Aseapua ja asetoimituksiakin lännen tulee totta kai jatkaa ja mielellään edelleen vahvistaa. Nyt siis Venäjän viranomaiset ovat kiihdyttäneet ulkomaisen valuutan myyntiä myös kansallisesta ns. hyvinvointirahastosta kompensoidakseen öljy- ja kaasubudjettitulojen romahtamista. MMI:n analyytikot ovat laskenee, että nykyisellä kulutustahdilla Russia’s National Wealth Fundin eli NWF:n varannot myytäisiin kokonaan loppuun 14 kuukaudessa ja jos öljyn hinta putoaa 50 dollariin esimerkiksi OPEC+:n tuotannon jyrkän kasvun vuoksi, rahasto ehtynee vieläkin nopeammin. Näin siis alun perin venäläisten mm. eläkekassaksi ja -varannoksi perustettu NWF on kohta tyhjä pussi. MT kertoikin, että Venäjällä valmistaudutaan jo budjettimenojen rajuun pakkoleikkaukseen hyvinvointirahaston varojen edes osittain pelastamiseksi.

Tilanne siis näyttää hyvältä ja toivottavasti Yhdysvaltain ja sen senaattoreiden päättäväisyys myös. Nyt olisi hyvä paikka iskeä oikein kunnolla ja pakottaa Venäjää ripaska-asentoon. Toki sekin kannattaa tässäkin muistaa, että Venäjä ei ole koskaan niin vahva kuin miltä se näyttää, mutta eikä koskaan myöskään niin heikko kuin miltä se vaikuttaa.

Uusi viikko käyntiin. Koleaa on edelleen ja vettä ripsinyt jälleen koko yön.

Kello 23.19 ja saunasta tupaan. Mukava päivä jälleen ja tänään oikeastaan ihan sellainen lomapäivä. Lenkillä ja vähän riistanhoitojuttuja ja vain ihan vähän kirjoitustöitä. Huomenna sitten yksi puhetilaisuus ja illalla jatkamme kesäteatterikierrosta Valkeakoskelle.