Moottoripyöräilijä Heikki Mikkola on eräs kaikkien aikojen parhaista motocrossajajista. Mikkola teki Suomen tunnetuksi motocrosspiireissä ja motocrossin tunnetuksi Suomessa.
Nelinkertainen motocrossin maailmanmestari Heikki Mikkola sai oman museonsa, kun poika Antti Mikkola ryhtyi kokomaan mestarin tavaroita yhteen.

Hieno museo on Heikillä ja kivat oli myös mestarin kasikymppiset! Museo on kyllä yksi tämän vuoden urheilukulttuuriteko ja siitä kiitos kuuluu Heikin pojalle Antti Mikkolalle.
Heikki Mikkola voitti motocrossin maailmanmestaruuden alle 500-kuutioisten luokassa kolme kertaa vuosina 1974, 1977 ja 1978 ja lisäksi pienemmässä alle 250-kuutioisten luokassa kerran, välissä vuonna 1976. Ensimmäiset kaksi mestaruutta tulivat Husqvarnalla ja viimeiset kaksi Yamahalla.
Ensimmäisen pisteensä Mikkola ajoi MM-sarjassa kotikilpailussa Hyvinkäällä vuonna 1967 sijoittuessaan 250-kuutioisten kisassa kuudenneksi. Vuotta myöhemmin kaudella 1968 kirjattiin sitten ensimmäinen erävoitto Hedemorassa 1968 ja tästä parin vuoden päästä kunniataulukkoon tuli ensimmäinen osakilpailuvoitto ja sekin Hyvinkäältä kaudelta 1970. Mikkolan ura oli siis vakuuttavassa mestaruusnosteessa 1970-luvulle tultaessa. Ensin vuonna 1972 Mikkola ajoikin MM-sarjassa pronssille 500-kuutioisissa ja seuraavana vuonna samalle sijalle 250-kuutioisissa. Ja sitten kultaisina vuosinaan 1974–1978 hän voitti neljä maailmanmestaruutta ja sijoittui kerran hopealle.
Heikki Mikkola lopetti aktiiviuransa kauden 1979 jälkeen. Viimeisellä kaudellaan Mikkola sijoittui MM-sarjassa viidenneksi. Vuosina 1981 ja 1982 hän johti Yamahan motocross-tallia, mutta palasi sitten kotikuntaansa Lopelle. Rappiolle päässyt vanha Jalaistuksen tila löytyi Lopen Maakylästä ja perheineen Mikkola peruskorjasi ensin vanhan kivitalon ja sen jälkeen nosti uransa tavoin loistoon vanhan tilan pellot ja metsät. Urheilu-uransa jälkeen Mikkolan elinkeinona oli maanviljelijä ja suoramyyntiyrittäjä. Nykyisin yhtä maamme pisimpään yhtäjaksoisesti toiminutta suoramyyntipaikkaa, Mikkolan suoramyyntiä, alunperin Heikki Mikkolan Suoramyyntiä, pyörittävät Heikin ja Kaijan poika Antti ja puolisonsa Anne Mikkola ja lastensa Adan ja Maxin kanssa.
Viime vuonna Lopelle nimettiin kuntamme ensimmäinen katu. Olin tehnyt esityksen Heikki Mikkolalle nimettäväksi tiestä ja, kun Heikki Mikkoloitakin on maailmassa vain yksi, niin päätimme, että maalaiskuntien perinteestä poiketen Lopelle tehdään myös yksi – yksi ja ainoa – katu. Näin syntyi Lopen keskeisimmälle paikalle kunnantalon viereen Heikki Mikkolan katu. Viime vuonna minulla oli kunnia pitää kadun vihkimispuhe ja avata katu käyttöön yhdessä Heikin ja Kaijan kanssa. Kadun avajaisseremonia keräsikin Lopelle upean määrä väkeä, mutta myös mediaa.
9.9.2024: Lopella on vain yksi katu, sillä Heikki Mikkoloitakin on vain yksi maailmassa
9.9.2024: Avajaispuhe; Heikki Mikkolan kadun avajaiset Lopella 9.9.2024
Tälle kesälle Loppi sai sitten uuden museon, kun Antti Mikkolan johdolla Mikkolan tilalle avattiin Heikki Mikkolan museo. Museolla on nähtävillä Heikki Mikkolan vanhoja moottoripyöriä, palkintoja, kuvia, ajovarusteita ja historiaa legendan uran varrelta. Museo on auki aina, kun suoramyyntikin on ja tietysti kaikille ilmainen. Museon osoite on Läyliäistenraitti 984, 12600 Läyliäinen.
Tänään Heikki Mikkolan museolla juhlistimme mestaria itseään. Heikki Mikkola täytti tänään 6.7.2025 80 vuotta. Mikkolan Suoramyynnillä oli
totta kai kakkukahvit ja Heikki itse esittelemässä myös museotaan. Hieno museo ja tästä syntyikin kerta heitolla yksi suosituimmista vierailukohteista kotikunnassamme. Heikin poika Antti Mikkola teki kyllä tämän vuoden urheilun kulttuuriteon eli iso kypärännosto Antille! Heikki Mikkolan museoon on jo avauskesänä tultu tutustumaan ympäri Suomen, kuten tänäänkin, mutta myös maailmalta ja museon ainutlaatuinen kokoelmakin on karttunut lahjoituksin avajaisvuonnaan. Tänäänkin museo sai lisää esineitä ja toivottavasti jostain vielä löytyy alkuperäinen Heikin kypäräkin. Mies, kun reilu on, antoi aikanaan käyttämänsä kypärät aina muille kuskeille käyttöön. Tietääkö joku mistä Heikin aidon kypärän voisi vielä löytää? Ja muutakin historiallista Heikki Mikkola -tavaraa Antti varmasti museoon mielellään ottaa eli kannattaa olla yhteydessä.
Ja aika hauska esine museossa pyörien ja muiden seassa on vanha huollon työkalulaatikko. Aikanaan Hessu oli sen Pesosen Martille antanut, kun hän oli nyt tehdastiimissä ja ei enää työkalupakkia tarvinnut 🙂 Ja kuinkas kävikään. Vuosikymmenten jälkeen Martti palautti huoltopakin Heikille ja nyt se on kunniapaikallaan museossa.
Me veimme Nousiaisten kanssa yhdessä Heikille ison kukkakimpun ja minä vielä onnittelin mestaria ja kiitinkin myös kotikunnan Lopen puolesta. Lahjaksi lupasin Heikille minkäs muun kuin kultakuusen ja katsotaan jos sille löytäisimme paikan kirkolta Heikki Mikkolan kadun läheltä?
Paljon onnea Heikki vielä täälläkin ja iso kiitos pojalle Antille urheilukulttuuri ja -historiateosta. Museo on todellakin vierailemisen arvoinen ja Mikkola Suoramyynnin tiskistä saa kotiin viemiseksi aina myös uuden satokauden parhaat herkut Lopen perunoista mansikoihin ja Mikkolan tilan leivistä kotileipurille sopiviin aitoihin lähijauhoihin.
Tervetuloa siis Lopelle! Mestarin kotikuntaan!








