Arkisto: maaliskuu 2017

Viime viikon perjantaina maailmalta levisi palaneen lihan käryä Brasiliasta. Suuret brasilialaiset lihantuottajat joutuivat ruokahuijauksessa epäilyn kohteeksi. Uutiset kertoivat, että brasilialaiset lihantuottajat olivat tuoneet tai vienneet korruption kautta lahjomalla maailmalle mätää ja myös salmonellaa sisältävää lihaa.Brasilian suurimmat lihayhtiöt BRF ja JBS joutuivat myös Heikko liha ‑poliisioperaatiossa tutkinnan kohteiksi. Viranomaisten epäillään siis Brasiliassa katsoneen läpi sormien pilaantuneen… [ Lue lisää ]

Kuntavaalit ja kevät keikkuen tulevi. Viikonlopun juhlista on toivuttu ja kultainen leijona rinnassa ryhdytty tekemään uutta. Tänään pidimme kotiyhdistykseni Lopen Kokoomuksen kanssa vaali-iltaa ja ehdokasiltaa. Meillä on Lopella puolueista ainoana täysiehdokaslista ja täytyy kyllä sanoa, että on kova porukka ja innokas. Itse olen saanut näitä vaaleja tehdä jo aika monet, mutta en tällaista porukkaa ole… [ Lue lisää ]

Eilinen juhlailta huipentui minulle tunnerikkaaseen hetkeen kun Puolueemme puheenjohtaja ja ystäväni Petteri Orpo ojensi minulle Kokoomuksen arvokkaimman tunnustuksen Kultaisen Leijonan! Kaksikymmentä vuotta kunnanvaltuutettuna, kymmen vuotta kansanedustajana, 17 vuotta Lopen Kokoomuksen puheenjohtajana ja pitkään Hämeen piirihallituksessa, piirin puheenjohtajana ja myös Kokoomuksen puoluehallituksen jäsenenä. Onhan sitä monenlaista tämän yhteisen upean kansanliikkeemme ja arvopuolueemme eteen tullut tehtyä. Tai… [ Lue lisää ]

Tänään tasan 10 vuotta sitten jännitin paljon. Olin tehnyt yli vuoden töitä ja ennen muuta kampanjaa sen eteen, että eduskuntavaaleissa pääsisin eduskuntaan. Töitä olin tehnyt jo paljon pidempäänkin. Itseasiassa tuolloin takana oli jo kymmenen vuotta kunnanvaltuutettuna ja oikeastaan kaikissa mahdollisissa kunnan, seutukunnan, talousalueen ja maakunnankin tehtävissä. Olin risteyasemalla miettimässä mitä seuraavaksi. Vaalivalvojaisia vietimme Riihimäen Seurahuoneella.… [ Lue lisää ]

Tänään sain julkaista johdollani tehdyn Kokoomuksen maankäyttö ja asumisen raportin. Julkaisen sen tässä nyt myös kokonaisuudessaan: ”Kaikilla ihmisillä maailmassa on käytännössä samat perustarpeet. YK:n mukaan ihmisen aineellisia perustarpeita ovat ruoka ja juoma, asunto ja vaatteet, vesihuolto ja terveyspalvelut sekä koulutus, liikenne ja kulttuuripalvelut. Näiden lisäksi voimme varmasti listata joukon myös aineettomia perustarpeita. Suomi & suomalaiset… [ Lue lisää ]

Ahveniston maauimala oli 30 vuotta käyttämättömänä ja joutui myös maailman 30 hylätyn olympiapyhätön listalle. 2010-luvun alussa Hämeenlinnan kaupunki teki päätöksen, että vanha maauimala peruskorjataan. Asia oli meidän Valtion Liikuntaneuvoston pöydällä ja muistan kuinka kokouksessa tein muutosesityksen, että hanke nostetaan myös valtion tuettavien hankkeiden listalle. Lopulta Hämeenlinna kuitenkin ilmoitti, että rakentaminen ei kuitenkaan ala talouden taantuman… [ Lue lisää ]

Vihreät osaavat Ville Niinistön johdolla populismin. Se tuli jälleen tänään heidän välikysymyskeskustelussa todistetuksi. Eduskuntaryhmämme varapuheenjohtaja Ben Zyskowicz nimittikin Ville Niinistöä jo salonkipopulistiksi, kun Vihreät tekivät välikysymyksen sellaisista koulutussäästöistä, joista olivat itse päättämässä viime hallituksessa. Niin uskokaa tai älkää eli itse päättämistään koulutussäästöistä. Ben aivan perustellusti kysyikin, että oliko eduskunnan käsittelemä Vihreiden välikysymys jo ”kaksinaamaisuuden huippu”?… [ Lue lisää ]

Tänään on vietetty kuntavaalien Kokoomuspäivää. Ylen Kokoomuksen päivä on näkynyt aamu-tv:n ja Ykkösaamun starteista läpi päivän ja illalla vielä puheenjohtajamme Petteri Orpo on illan tv-lähetyksissä vieraana ja pitää seitsemän minuutin linjapuheen. Hauskoja uusia ideoita jälleen Yleltä ja hyvä, että puolueet näkyvät ja myös niiden erot tulevat esille. Itse olen huolissani seurannut tätä julkista keskustelua Sote-uudistuksen… [ Lue lisää ]

Tänään tulee kuluneeksi tasan 77 vuotta siitä kun tykit hiljenivät Talvisodan päättymisen merkiksi. 105 Kunnian päivää päättyi rauhaan 13. maaliskuuta 1940. Torjuntavoitollamme, isämme, isoisämme ja äitimme ja isoäitimme, ylivoimaisesta vihollisesta maamme nousi maailmanmaineeseen. Kovien uhrausten ja taistelujen jälkeen maamme säilytti itsenäisyytensä ja mahdollisuutensa kehittyä pohjoismaiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi. Saamme tänään olla näistä päivistä kiitollisia. Sota muistetaan ikuisesti… [ Lue lisää ]

Tänään tutkin Helsingin Sanomien Arvokarttaan. Siinä oli laitettu eri puolueiden kuntavaaliehdokkaat heidän tai meidän vaalikonevastausten perusteella arvokartalle Konservatiivi-Liberaali ja Vasemmisto-Oikeisto. Arvokartta on mielenkiintoinen ja paljastaa sen, että puolueissa on todellakin eroja. Mielenkiintoista on se, että Kokoomus on puoleista lopulta ainoa keskusta-oikeistolainen puolue. Keskustaa äänestäessä ei oikein varmaksi tiedä mitä saa. Ehdokas voi olla vasemmistolainen liberaali… [ Lue lisää ]