Tagi: Ravintolat

Kokoomuksen kansanedustaja ja Valtiovarainvaliokunnan vastaava Timo Heinonen muistuttaa pääministeri Sanna Marinin hallituksen ravintola- ja kahvilatuen jääneen kauaksi alan pelastamiseksi tarvittavasta. Esitystä pystyttiin teknisesti eduskunnassa vielä korjaamaan talousvaliokunnan käsittelyssä, mutta avustuksen taso jäi riittämättömäksi. -Oli hyvä, että Marinin hallitus antoi eduskunnalle luvan korjata huonosti valmisteltua esitystään. Se menikin hyvään suuntaan, mutta hallituspuolueet eivät lopulta halunneet tuen… [ Lue lisää ]

Ravintola- ja kahvila-ala on ajatettu syystä tai toisesta poikkeuksellisen tukalaan tilanteeseen. Ensin koko toimialan liiketoiminta kiellettiin poikkeuksellisella kieltolailla ja nyt rajoituksia ollaan jatkamassa koko maassa isoilta osin jopa viisi kuukautta eli lokakuulle asti. Aiempi ravintoloiden ja kahviloiden sulkumääräys loukkasi vakavalla tavalla perustuslain suomaa elinkeinon vapautta ja myös omaisuuden suojaa ja samat ongelmat ovat nyt pitkittymässä… [ Lue lisää ]

Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Timo Heinonen ei ymmärrä pääministeri Sanna Marinin hallituksen päätöstä jatkaa myös kesäkuussa ravintolatoiminnan rajoitteita koko maassa. Ravintoloiden aukioloa rajoitetaan myös kesällä ja myös asiakasmäärä rajataan puoleen normaalista. Monissa maakunnissa ei koronatartuntoja ole enää havaittu ja peräti 11 sairaanhoitopiirin alueella on raportoitu toukokuussa kuun puoliväliin mennessä enimmillään viisi tartuntaa. Heinonen pitääkin… [ Lue lisää ]

Kokoomuksen kansanedustaja ja Valtiovarainvaliokunnan vastaava Timo Heinonen on tyytyväinen tuoreisiin uutisiin, joiden mukaan hallitus olisi lopulta suunnittelemassa ravintola- ja kahvila-alalle omaa perustuslakivaliokunnankin edellyttämään tukea ja valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk) olisi viemässä eteenpäin Kokoomuksen esittämää yritysten alkuvuoden ALV-palautuksia. -Nämä ovat hyviä uutisia. Joka kymmenes yritys on jo siinä tilanteessa, että seuraavasta kuukaudesta ei enää selvitä. Nyt… [ Lue lisää ]

Monissa perheissä eletään valtavan epävarmuuden aikaa. Vanhemmista monet on jo lomautettu ja nyt on aiheellinen pelko, että työpaikka menetetään kokonaan. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan lomautettuna on tällä hetkellä jo yli 140 000 työntekijää. Uusia lomautuksia on alkanut keskimäärin 6000 päivässä. Eniten lomautettuja on kaupanalalta mm. myyjiä ja muita kaupan työntekijöitä ja ravintola- ja kahvila-alalta. Yt-neuvotteluiden… [ Lue lisää ]

Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Timo Heinonen on ihmeissään pääministeri Sanna Marinin hallituksen linjauksista liittyen ravintola- ja kahvila-alan ahdinkoon. Hallitus päätti lailla määrätä ravintolat ja kahvilat suljettaviksi ja tämä päätös loukkasi rajusti perustuslain suomaa elinkeinonvapautta ja myös omaisuudensuojaa. Perustuslakivaliokunta edellyttikin hallitusta korvaamaan alalle aiheutettua haittaa. Marinin hallitus on kuitenkin sivuuttanut eduskunnan yksimielisen vaatimuksen ja jättänyt… [ Lue lisää ]

Pääministeri Sanna Marinin hallitus on tekemässä kaksi järisyttävän suurta rajoittamispäätöstä. Eilen hallitus päätti sulkea kaikki ravintolat, kahvilat ja muut pienetkin ruuan kanssa toimivat paikat. Ja tänään odotamme esitystä pahimman korona-alueen eli Uudenmaan eristämisestä muusta maasta. Ravintola- ja kahvilapäätös on kova. Itse pidin välttämättömänä vain yökerhojen ja olut- ja bileravintoloiden sulkemista. Ylilyönnit tapahtuivat näissä ja myös… [ Lue lisää ]

Hallitukselta pitää tänään jo edellyttää päätöksiä ravintoloiden ja viihdekeskusten sulkemisesta. Päätös pitää saada nyt yksiselitteisenä määräyksenä. Näin ravintolat ja muut vastaavat voivat päästä eroon vuokravelvoitteistaan ja saada mahdollisesti korvauksia myös vakuutuksista. Myös valtion tulee varautua korvaamaan määräyksellä suljettujen paikkojen selviäminen yli kriisin. Tämä ei tietenkään tarkoita palkkoja eikä muuta sellaista, mutta sellaiset menot joilla toiminta… [ Lue lisää ]