Perustuslakivaliokunta puuttui Marinin hallituksen ravintolarajoituksiin – Aiheellinen kysymys onkin se, että haluaako hallitus todella tehdä kaiken sen mitä perustuslaki suinkin sallii?

Blogi, sunnuntaina 18.10.2020

Perustuslakivaliokunta antoi torstaina lausunnon ravintolatoiminnan rajoittamista koskevasta hallituksen esityksestä. Lausunto koskee ravintoloiden rajoitustoimia, joiden määräaika tulee umpeutumaan parin viikon päästä lokakuun lopussa. Marinin hallituksella on ollut halu jatkaa ravintoloiden rajoitustoimia, mutta nyt perustuslakivaliokunta sanoi yksiselitteisesti, että ei käy.

Perustuslakivaliokunta siis asettui meidän Kokoomuksen alusta asti ajamalla ja kannattamalle kannalle, minkä mukaan ravintoloiden ja muutkin rajoitukset tulee tehdä aina alueellisetsi tautitilanne huomioon ottaen. Perustuslakivaliokunta siis ilmoitti, että enää tällaiset valtakunnalliset ja kaavamaiset rajoitukset eivät ole mahdollisia. PEV myös linjasi, että marraskuun alusta lähtien rajoitustoimet tulee ulottaa vain niille alueille, joissa ne ovat välttämättömiä koronan ehkäisemiseksi. Kyse on siis juuri siitä mistä itsekin olen monet kerrat puhunut, että ei rajoitustoimia voi tehdä vain ns. varmuuden vuoksi. Erityisesti näissä ravintola-alaa koskevissa rajoituksissa, mutta myös minusta matkailua ja tapahtuma-alaakin koskevissa rajoituksissa nimittäin rajoitetaan poikkeuksellisen rajusti perustuslain suomaa elinkeinonvapautta ja loukataan myös ns. omaisuuden suojaa. Hyvä, että perustuslakivaliokunta lopulta tähän puuttui ja toivottavasti arvio ulotetaan nyt myös muihin toimialoihin mukaan lukien matkailu, tapahtuma-ala ja myös kaupanala.

Tärkeä linjaus perustuslakivaliokunnalta oli myös se, että se edellyttää nyt jaottelamaan ravintolat selvästi. Tätäkin puhuimme jo keväällä, kun Marin hallitus sulki kategorisesti kaikki ravintolat Hangosta Utsjoella ja siis niin yökerhot, huoltoaseman kuppilat kuin lounaspaikatkin. Nyt rajoitustoimia tulee korjata niin, että niissä erotellaan eri ravintolatyypit toisistaan. Samoja rajoituksia ei siis enää ole mahdollista ulottaa Lopen Nesteen baarista Helsingin yökerhoihin tai Ivalon kahvilasta Kallion karaokebaareihin. Nyt rajoitukset tulee määritellä selvästi alueellisesti, mutta myös vain niihin ravintolatyyppeihin joissa tosiasiallisesti on korkeampi tartuntariski todistetusti.

Ravintoloiden rajoitukset eivät siis tule jatkumaan Marinin hallituksen tahdon mukaisesti helmikuun loppuun 2021 asti vaan ne päättyvät nykymuodossa lokakuun 2020 lopussa.

Oleellinen kysymys on myös se, että miten tämä perustuslakivaliokunnan lausunto suhtautuu jo tehtyihin rajuihin elinkeinonvapautta ja omaisuuden suojaa loukanneisiin rajoituksiin ja syntyykö tätä kautta myös yrityksille oikeus saada korvauksia?

Mutta tärkeintä on nyt se, että perustuslakivaliokunta linjasi vahvasti ja Marinin hallitusta sitoen, että tehtävien rajoitustoimien pitää olla välttämättömiä ja oikeasuhtaisia. Tämä linjaus tulee myös haastamaan nyt tehtyjä uusiakin ravintoloiden rajoitustoimia. Hyvä niin.

Mutta edelleen tärkeintä on se, että nyt tehdään toimia koronatilanteen pitämiseksi kurissa ja myös pahimmilla alueilla kuriin saamiseksi. Tästä olemme kaikki samaa mieltä. Mutta toimet tulee tehdä oikeasuhtaisina.

Tilanteen eduskunnan kyselytunnilla kiteytti selväsanaisesti meidän kansanedustajamme Juhana Vartiainen…

”Onko tarkoitus lamauttaa taloutta niin paljon, kuin perustuslaki sallii”

Tältä valitettavasti nyt on arki näyttänyt ja avautunut. Onneksi perustuslaki toimii.

….

Kello 22.33 ja aika kiittää tästä päivästä, viikonlopusta ja viikosta. Mukava päivä tänään perheen kanssa ensin syksyn pihatoissä ja syysvalmisteluissa Pekkalassa ja sitten illalla vielä kahviteltiin tuplanimipäiviä kotona. Olipa ihan pitkästä aikaa saada ihan rauhassa istua ja juoda kahvia ja jutella. Kiitos kummit, kummilapset ja ystävät.

Huomenna sitten uusi viikko. Aamusta vedettävänäni kokoomuksen talouspolitiikan ryhmä ja sitten ajattelin ehtiä myös ratsaille. Toivottavasti niin. Ilta, kun on varattu kotikunnan asioille etäkokoukseksi muuttuneen valtuustoseminaarin parissa. Teamsiä siis päivä pullollaan ja pakko saada vähän happeakin alkavaan viikkoon.

Kommentit