Tagi: Lopen Kirkko

Minulla oli tänään kalenteri tyhjä töistä ja toimista. Aamulla Loppijärven rantaan. Pekkala sai ikkunoilleen joulun kyntteliköt ja ovessa jo ystäväni Leena-Maija Järvenkallaksen tekemä havukranssi. Annoimme tinteille lisää ruokaa kylmenevään päivään, alkavaan lumisateeseen ja lähestyvään jouluun. Metsän keskellä jo joulun rauhaa. Illalla sain kaikessa rauhassa mennä kotikirkkoon. Vuoden Naiskuoroksi valittu Timotei konsertoi siellä Anneli Julenin johdolla.… [ Lue lisää ]

Itsenäinen Suomi täyttää tänään 102 vuotta. Historiamme toki paljon pidempi, mutta vapaana ja itsenäisenä kansakuntana kansakuntien joukossa olemme saaneet kulkea 102 vuotta. Vapautemme on ollut uhattuna useasti ja myös itsenäisyytemme. Jo vuoden itsenäisyyden jälkeen osa kyseenalaisti asemamme, mutta Vapaussodassakin vapaus ja itsenäisyys voittivat. Ja parikymmentä vuotta myöhemmin itsenäisyytemme oli jälleen uhattuna, kun marraskuussa 1939 Neuvostoliitto… [ Lue lisää ]

Heräsin tänään kuuden jälkeen. En tiedä miksi, sillä tänään olisi ollut lupa nukkua hieman pidempään. Myös 80 vuotta sitten herättiin normaalia aiemmin. Aivan hetki sitten tuli kuluneeksi nimittäin tasan 80 vuotta siitä hetkestä, kun Talvisota syttyi. 30.11.2019 klo 6.50 Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ja alkoi 105 päivää kestänyt itsenäisyytemme taistelu. Vain reilu kaksikymmentä rauhan vuotta oli… [ Lue lisää ]

Viimeinen luukku auki. Se on siis jouluaatto! Hyvää joulua teille kaikille ja rauhoitutaan itse kukin joulun viettoon. Tänään meillä perinteisesti katseltiin Suomen Turun joulurauhan julistus puoliltapäivin. Joulupuuroa lounaaksi ja sitten suomenhevosella joulukirkkoon. Alviiran aisakello helkkäsi kun läpi kylän ajelimme. Kaunista ja tunnelmarikasta vaikka vanha reki olikin pakko vaihtaa nyt kärryihin vaikka lunta maassa olikin. Illalla… [ Lue lisää ]

Juhlapuhe Lopen kirkko, seurakuntasali Itsenäisyyspäivänä 6.12.2018 Arvoisat sotiemme veteraanit, kunnioitetut lotat, sodan kokenut ikäpolvi, hyvät naiset ja herrat. Hyvää Itsenäisyyspäivää! Viime vuonna Suomi täytti itsenäisenä kansakuntana 100 vuotta. Joulukuun 6. päivä antaa meille vuosittaisen mahdollisuuden juhlia itsenäistä kotimaatamme. Kotimaatamme joka itsenäistyi vaikeiden tapahtumien seurauksena vuonna 1917. Pienten valtioiden synty on lähes poikkeuksetta ollut seurausta suurten… [ Lue lisää ]

Hyvää joulua teille kaikille blogini lukijoille! Joulu on jo laskeutunut tänne Lopelle ja vapaapäivistä nautittu Mummulassa. Pulkkamäessä hyvä vauhti ja ulkona kauniin valkeaa. Joulupukki voi hyvin illalla tulla. Tänään perinteitä vaalien kohti jouluyötä. Hidas aamu, nyt vähän ulkoilemaan ja hautausmaakierrokselle ja kello kaksitoista Suomen Turku saa julistaa Joulurauhan. Eilen lapseni kanssa tekemä lumiukko on palannut… [ Lue lisää ]

Tänään oli hieno hetki kun isomman lapsemme kanssa sain mennä kotikirkkoomme uusien ekaluokkalaisten siunaustilaisuuteen. Koulutie siis alkaa huomenna ja se tie on hyvä monessakin mielessä siunata. Tarvitaan suojaa ja malttia matkoilla, mutta myös halua, tahtoa ja uteliaisuutta oppia. Kirkonmäelle kapusikin tänään iso määrä pieniä koulutiensä aloittavien lapsia ja kyllä siinä intoa ja energiaa näytti riittävän… [ Lue lisää ]

Tänään järjestimme Lopella jo yhdeksännen kerran kaikkien yhteisen Lopen Wapun. Tapahtumasta on muodostunut vuosien saatossa hieno perinne ja ennen muuta kotiseutuperinne ja tänäänkin kirkonmäen juurella senaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen patsaalla oli toistasataa henkeä vappua juhlistamassa. Aikanaan kun tämän tapahtuman ideoin niin halusin, että rakkaaseen kotikuntaani syntyisi vappuperinne mikä yhdistäisi kaikkia ja missä esillä olisi Loppi… [ Lue lisää ]

Eilen ilta meni urheilun parissa Hartwall Arenalla. Hyviä matseja ilta täynnä ja hieman esimakua tunnelmasta saatii kun kehään asteli Juho Haapoja. Yli 12 000 nyrkkeilyn ystävää paikalla ja heistä valtavasti Pohjanmaalta ja huuto ja mekkala sen mukaista Haapojan iskiessä ja lopulta tyrmätessä. Hieno ura otti askeleen jälleen eteenpäin. Illan pääottelu alkou vasta juuri ennen puoltayötä.… [ Lue lisää ]