Joulun perinteet ovat puhuttaneet jälleen kovasti. Osa haluaisi kovasti unohtaa kaikki perinteet. Lomapäivät kyllä kelpaisivat ja pyhälisätkin ja lapsille lahjat, mutta muuten joulunkin perinteet ja sanoma haluttaisiin unohtaa.
Itse olen enemmän kuin surullisena seurannut tätä keskustelua. Oma uskontomme halutaan pyyhkiä pois arjestamme ja jopa lähes kieltää valtaväestöltä siihen liittyvät perinteet. Ja muuten samaan aikaan suunnitellaan, että poliisin asussa pitäisi taasen saada kuitenkin toiseen uskontoon kuuluvan käyttää huivia. Miten se tähän uskontojen häivyttämisen Suomeen oikein sopisi?
Itse olen enemmän kuin vakuuttunut siitä, että se hiljainen, maltin ja tolkun, suuri enemmistö toivoo, että meidän oma uskontomme ja siihen liittyvät perinteet saavat näkyä ja olla osa arkeamme huomennakin. Siis niin, että emme ketään tietenkään pakota uskontoa harjoittamaan, mutta annamme uskontomme ja perinteemme myös näkyä ja kuulua arjessamme.
Tälläkin viikolla oli upea tunnelma oman koulumme joulujuhlassa, kun se huipentui isompien oppilaiden Jouluevankeliumiin. Sen osana koko koulunväki nousi ylös, kun yhdessä lauloimme Jumalalle kunniaa. Ja ylös muuten nousivat myös koulun maahanmuuttajataustaiset perheet. Heille tämä tuntui olevan aivan normaalia ja hyväksyttävää osana heidän uuden kotimaansa juhlaa. Usein muuten onkin niin, että muslimit tai muutkaan muiden uskontojen edustajat näihin ole puuttumassa vaan kantaväestön se joukko joka on ottanut jonkinlaiseksi tehtäväkseen perinteidemme tuhoamisen. Heille juuri ne joulupyhät, juhannuksen ja pääsiäisenkin vapaapäivät kyllä kelpaavat, mutta ei se, että niihin kuuluu myös oma syynsä ja taustansa.
Olen joskus pieni pilke silmäkulmassa todennut, että minulle kyllä kelpaa myös keskiviikon ja perjantain välissä olevan päivän nimeksi torstai vaikka en vanhaan viikinkien Thor-jumalaan uskokaan. Osa perintöämme ja perinteitämme sekin.
Se suosikkini ja kaksi muuta todella kaunista.
Mutta tänään kaikui kauneimmat joululaulut Lopen kirkossa. Kaunis tilaisuus. Mikä on muuten sinun suosikkijoululaulusi? Minulle erityisen tärkeäksi uudemman Ketun Joululaulun rinnalla on tullut perinteikkäämpi Varpunen jouluaamuna. Siinä on sanomaa ja kaunista luontoakin. Juuri veinkin Pekkalan linnuille hieman jo joulun herkkuja.
Varpunen jouluaamuna
Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa,
järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.
Varpunen pienoinen, syönyt kesäeinehen,
järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.
Pienen pirtin portailla oli tyttökulta:
– Tule, varpu, riemulla, ota siemen multa!
Joulu on, koditon varpuseni onneton,
tule tänne riemulla, ota siemen multa!
Tytön luo nyt riemuiten lensi varpukulta:
– Kiitollisna siemenen otan kyllä sulta.
Palkita Jumala tahtoo kerran sinua.
kiitollisna siemenen otan kyllä sulta!
– En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta,
olen pieni veljesi, tulin taivahasta.
Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen,
pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta.
Tämä Varpunen jouluaamuna, ruotsiksi Sparven om julmorgonen on Sakari Topeliuksen vanha runo vuodelta 1859. Konrad Alexis Hougberg suomentamassa runossa voi aistia Topeliuksen oman surun. Hämen pieni Rafael-poikansa kuoli vain vuoden ikäisenä tämän koskettavan runon kirjoittamista edeltäneen vuoden keväänä. Lauluksi tämä runo on sävelletty useaan kertaan, mutta se tunnetuin on tämä Otto Kotilaisen säveltämä laulu vuoden 1913 Joulupukki-lehdestä.
Mutta onhan niitä paljon muitakin kauniita. Pidän paljon näistä vanhoista lauluista, mutta onhan ne ihastuttavia ne uudemmatkin ja hieman humoristisemmatkin. Vaikka se Juicen Sikakin. Sen laulan sitten jouluna vasta 🙂
Kauneimmat joululaulut soivat tänä jouluna jo 47. kerran. Ja pidetään huoli yhdessä, että ne saavat soida ja soivat myös tulevaisuudessakin.