Ystäväni Ilkka-pappi jäi tänä vuonna eläkkeelle. Muistan, kun hän nuorena miehenä tuli Lopelle papiksi 80-luvun alussa. Olin silloin juuri aloittanut itse koulun ja muistan vieläkin Ilkan ensimmäisen aamunavauksen puukoululla ja myös ensimmäiset messut ja muut. Ilkka-papin aitous, innostavuus ja ystävällisyys tekivät vaikutuksen heti. Hän oli pappina ja ihmisinä aivan jotain muuta kuin kukaan muu. Ystävyydeksi se kasvoi sitten aikuisena, mutta vahvoja ja vaikuttavia aikoja olivat myös nuoruuden rippileirit ja isoistyö Kesijärvellä. Ne kasvattivat meistä kaikkia ja minua varmasti eniten. Kiitollisena muistan.
Kappalaisemme Ilkka Juote piti siis tänään Lopen kirkossa saarnan ja jakoi meille vielä kerran ehtoollisen. Väkeä oli hienosti paikalla saattelemassa Ilkkaa eläkkeelle ja myös kiittämässä ja muistamassa Ilkkaa lähes 40-vuotisesta urasta Lopen seurakunnassa. Joku totesikin, että ei Lopen seurakuntaa oikein edes ole olemassa ilman Ilkka-pappia. Samaa mieltä olen ja toivonkin, että Ilkka vielä monessa näkyy. Yksi sellainen toivottavasti on jokavuotinen Metsäkirkko. Ilkka on vetänyt sitä vuosikausia ja se tilaisuus toivottavasti jatkuu ja sinne Ilkka sopisi papiksi hyvin vaikka virallisesti eläkkeellä onkin. Ja toivottavasti myös aika ajoin kuulemme häntä myös kirkossamme ja myös kesäisin Santa Pirjossa. Silleen saatelle voisi Ilkka meitä totuttaa ”Ilkka-papittomaan aikaan” 🙂
Me Ilkan ystävät järjestämme vielä sitten marraskuun 27. päivä kirkossa Ilkka-papin Kinkerit. Seurakunta tarjoaa silloin vielä kinkerikahvit ja sitten kirkkosalin puolella vietämme Ilkan musiikin täyttämän illan. Hymyn ja naurun säestämänä. Ja toki laulua säestää myös Röökin Marimella ja Lindbergin Petri ja meidän IleStyle AllStars -entisten nuorten lauluorkesteri. Lauluista ja muisteloista on tuo lauantai-ilta silloin tehty eli laittakaapa kalenteriinne ylös 27.11.2021 kello 17.00 ja paikkana kaunis Lopen kirkko.
Jokaiseen kuntaan Veteraanipuisto tai vähintään Veteraanikivi?
Viimeinen iltahuuto kutsuu tänä päivänä joka päivä noin viittä sotiemme veteraania ja lottaa. Kunniakansalaisten joukko harvenee kovaa vauhtia ja ei ole kaukana se hetki, kun kutsu käy viimeisellekin veteraanillemme. Monessa kunnassa näin on jo tapahtunutkin. Nyt veteraanijärjestöissä mietitään ja muutenkin yhteiskunnassamme, että miten pystymme sen lupauksen, että ”muistot himmetä ei koskaan saa” täyttämään? Tämä on tärkeä tehtävä ja sitä mietin tänäänkin, kun jatkosodan päättymisen muistohetkeen aamulla ennen kirkonmenoja menin.
Syntyikin siinä ajatus, että tällainen Veteraanipuisto ja siellä Veteraanikivi olisi hienoa saada jokaiseen Suomen kuntaan. Sankarihaudoilla muistamme Sankarivainajia, mutta tärkeä on muistaa myös kaikkia sotiemme veteraaneja ja heidän uhrauksiaan. Siihen sopiva ja kaunis paikka olisi Veteraanikivi. Paikka missä muistettaisiin kaikkia sotiimme osallistuneita. Se ei tarkoittaisi sitä, että emme jatkossakin veisi seppeleitä ja kukkia ja kynttilöitä Sankariristeille ja Sankarihautausmaille. Viemme totta kai ja pidämme huolen, että muistot säilyvät. Mutta Veteraanikivi olisi tämän rinnalla paikka muistaa kaikkia sotiemme veteraaneja, lottia ja kotirintamalla vaikuttaneita. Paikka muistaa koko Tammelehväsukupolvea. Kiittää ja kertoa muistoja ja tapahtuneita myös eteenpäin lapsille ja lapsenlapsille – lauluin ja tarinoin.
Ehdotankin, että jokaiseen Suomen kuntaan ja kaupunkiin pystytettäisiin Veteraanikivi ja halutessaan myös Veteraanipuisto. Se olisi osa tätä työtä mitä haluamme jatkaa.
…
Päivällä vielä kävimme ihanan Ella-tytön synttäreillä. Itseasiassa samassa asunnossa missä aikanaan asui myös minun rakas Ella-tätini. Ihana sattuma ja kauniita muistoja. Ja tämä nelivuotias Ella se vasta hymytyttö onkin. Sydäntensärkijä. Onnea Ella vielä täälläkin.
Niin ja ehdinhän minä vielä illalla sitten Hämeenlinnaan katsomaan myös kummitytön A-junnujen SM-sarjapeliä Nummikeskukseen. Häme Stars Pirkat makeaan taisteluvoittoon ja hienosti se Eltsukin pelasi. Kummisedän suosikki joka matsissa.
