Kokoomuksen kansanedustaja ja Valtion Liikuntaneuvoston jäsen Timo Heinonen on pöyristynyt urheilun ja kulttuurin tapahtumien koronarajoituksista. Heinonen kysyy nimenomaan niiden kohtuullisuuden, oikeasuhtaisuuden ja järjellisyyden perään, kun samaan aikaan jalkapallostadionille voidaan ottaa… [ Lue lisää ]
Archives ´s
Kokoomuksen kansanedustajat Jukka Kopra ja Timo Heinonen ovat huolestuneita Puolustusministeriön tekemästä ratkaisusta keskeyttää Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK:n valtionavustuksen maksatus. Eduskunnan puolustusvaliokunnassakin vaikuttavat kokoomusedustajat vaativatkin pääministeri Sanna Marinin hallituksella pikaisesti toimia maanpuolustuksen kannalta… [ Lue lisää ]
Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaavan Timo Heinosen mukaan hallituksen puoliväliriihen merkittävin päätös oli hallituksen omien alimitoitettujen tavoitteiden täydellinen vesittäminen. -Valtiovarainministeriön arvion mukaan työllisyys vahvistuu riihen päätöksillä reilulla 10 000:lla. Julkinen… [ Lue lisää ]
Valtiovarainvaliokunta antoi lausuntonsa hallituksen sote-esityksestä. Kokoomuksen Timo Heinosen mukaan esityksen hyväksyminen vaarantaa kuntien peruspalvelut, ei paranna terveyspalveluita ja syventää kestävyysvajetta. -Sote-palveluita tulisi kehittää ihmisten tarpeista lähtien. Hallituksen maakuntauudistus vaarantaa suomalaisille… [ Lue lisää ]
Ei ole olemassa työpaikkaa, johon koronavirus ei ole ulottunut. Koronaviruksen vaikutukset Puolustusvoimiin työpaikkana ovat moniulotteisia. Puolustusvaliokunnan jäsenet, kokoomuksen kansanedustajat Timo Heinonen ja Jukka Kopra ovat huolissaan Puolustusvoimien henkilöstön jaksamisesta. -Jokaisella työnantajalla on velvollisuus huolehtia… [ Lue lisää ]
Vankiloiden toimintakyky ja turvallisuus taattava myös koronakriisissä
Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja turvallisuusjaoston jäsen Timo Heinonen nostaa esille vankiloiden pahenevan koronatilanteen. Rikosseuraamuslaitos (RISE) kertoi, että Helsingin vankilassa on todettu useita koronavirustartuntoja vangeilla ja vankila on… [ Lue lisää ]
Kokoomus jätti vastalauseen sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöön tartuntatautilain 58 g §:n muuttamisesta, mikä koski kuntosaleja ja liikuntatiloja. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokoomusedustajien Mia Laihon, Anna-Kaisa Ikosen ja Juhana Vartiaisen mielestä hallituksen… [ Lue lisää ]
Kokoomuksen kansanedustaja ja valtion liikuntaneuvoston pitkäaikainen jäsen ja myös VLN:n varapuheenjohtajana toiminut Timo Heinonen edellyttää lajikohtaista ja paikallistakin arviointia liikunnan ja urheilun rajoitustoimissa. Heinonen vastustaa ovien sulkemista niin, että suluista… [ Lue lisää ]
Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma on ensimmäinen allekirjoittaja toimenpidealoitteessa, jolla pyritään pelastamaan tapahtuma-ala kriisistä sekä turvaamaan sen elinvoimaisuus kriisin jälkeen. Aloitteen on allekirjoittanut 20 kokoomuksen kansanedustajaa mukana myös kansanedustaja Timo Heinonen.… [ Lue lisää ]
Kaksi ensimmäistä viikkoa maaliskuusta on varattu vuosikausia suomalaisen ruuan viikoiksi. Vuonna 2013 ensimmäisen kerran järjestetty Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa -kampanja lähti nostamaan esille kotimaista ruoantuotantoa, mutta myös haastamaan ruoanvalmistajia… [ Lue lisää ]