Itse olen saanut toimia Valtion Liikuntaneuvostossa pian 14 vuoden ajan. Sinä aikana olemme käsitelleet satoja ja satoja liikuntapaikkarakentamisen hankkeita ja niille on myönnetty liikuntapaikkarakentamisen tukea 20-30 miljoonaa vuosittain. Näinä vuosina… [ Lue lisää ]
Arkisto: huhtikuu 2021
Tänään julkistimme meidän askelmerkit 2020-luvun talouspolitiikkaan. Itse olen saanut vetää meidän valtiovarainryhmäämme viime vaalikaudelta lähtien ja tämä työ nyt hahmottaa osaltaa myös tulevia toimiamme niin vaihtoehtobudjettien kuin muidenkin talouslinjausten parissa.… [ Lue lisää ]
Koronapassi pelastaisi kesätapahtumia, teattereja, konsertteja ja urheilusarjat
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ehdotti, että Suomessa otettaisiin monen muun Euroopan maan tapaan käyttöön oma koronapassi. Koronapassi kertoisi henkilön saaneen covid-19 -rokotuksen, sairastaneen koronan eli kantavan taudin vasta-ainetta tai kolmanneksi… [ Lue lisää ]
Ollaanko nyt sosialidemokratian ytimessä?
Sosialidemokraatit ovat kutsuneet koronapassia ”sulkemisvälineeksi”. SDP:n korona-asioista ja sote-asioista vastaava ministeri Krista Kiuru (sd.) sanoi näin viime viikon Ylen A-Talkissa. SDP:n maailmassa rokotepassi, joka siis nimenomaan mahdollistaisi yhteiskunnan nopeamman ja… [ Lue lisää ]
Tilanne on hullu ja kestämätön – Liikunta ja urheilu pitää saada Hämeessäkin käyntiin
Nuoret matkustavat nyt Kanta-Hämeestä treemaan Pirkanmaalle Tampereelle! Kyllä, tämä on totta ja arkea nyt. Huipulle tähtäävät urheilijat eivät voi olla harjoittelematta ja nyt, kun Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä myös yksityiset liikuntatilat… [ Lue lisää ]
Ravintoloiden rajoitustoimien jatko kesäkuun loppuun on kuolinisku
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus päätti maaliskuulla määrätä SDP:n, Keskustan ja Vihreiden johdolla ravintolat suljettaviksi. Kolmen viikon sulkumääräys ei riittänyt, vaan sitä päätettiin jatkaa vahvalla poliittisella ohjauksella ja -kohdennuksella yli… [ Lue lisää ]
Koronapassista eli koronatodistuksesta näyttää muodostuvan pääministeri Sanna Marinille (sd.) nyt uusi arvovaltakysymys koronakriisin hoitamisessa. Se on kuolinisku tuhansille tapahtuma-alan työpaikoille ja konkurssikomento sadoille ja sadoille yrityksille. Konkurssiaalto pyyhkäisee nyt jo… [ Lue lisää ]
Muusikko – kitaristi Mikko Kosonen, joka esittelee itsensä twitterissä toteamuksella: ”Kitaristi joka ei suostu olemaan hiljaa” totesi Twitterissä tällä viikolla, että pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus sivuutti kaikki tapahtuma-alan omat… [ Lue lisää ]
Koronapassi tai -todistus ja vaihtoehtoisesti pikatesti. Ne olisivat nyt nopein tie saada yhteiskuntaa auki. Monet Euroopan maat ovatkin jo ottaneet käyttöö koronapassin, mikä siis kertoo puhelimensovelluksessa, että kyseinen henkilö on… [ Lue lisää ]
Ihmeellisyydet pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen toimintatavoissa saavat vain yhä kummallisempia piirteitä. Eilen kävi ilmi, että Työ- ja Elinkeinoministeriö oli jätetty kokonaan sivuun hallituksen ns. Korona Exit-strategian valmistelusta. Elinkeinoministeri Mika… [ Lue lisää ]