Muusikko – kitaristi Mikko Kosonen, joka esittelee itsensä twitterissä toteamuksella: ”Kitaristi joka ei suostu olemaan hiljaa” totesi Twitterissä tällä viikolla, että pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus sivuutti kaikki tapahtuma-alan omat ideat koronan exit-suunnitelman valmisteluissa.
Kosonen kirjoitti, että ”tapahtumien exit-suunnitelmaa oli tekemässä periaatteessa Saarikon (kulttuuriministeri Annika Saarikko kesk) juhlallisesti kasaama työryhmä, mutta tosiasiassa rooli oli puhtaasti seremoniallinen. Kaikki alan sisältä tulleet ideat ruksattiin kylmästi yli, minkä jälkeen annettiin ymmärtää että ”työryhmä teki ehdotuksen” ja jatkoi, että ”Sama tapahtumatuessa. Alan ääntä kuunneltiin hyvin valikoiden, ja monet toimijat ohitettiin tyystin…”
Ja hän ihmetteli hallituksen toimintaa kaiken kaikkiaan tämän koronakriisin aikana ja sitä, että kuinka kulttuuriala on viestiä hallitukselle välittänyt ja hätähuutoja huutanut, mutta ne kaikki on yksi toisensa jälkeen menneet kuin kuuroille korville.
”Ei ole tietämättömyyttä, infoa on tykitetty päättäjille vuoden päivät. Nämä ovat poliittisia valintoja, ja aivan hirveän tuhoisia sellaisia.”
Hän jatkoi vielä: ”Kulttuurialan freelancerien väliinputoaminen on Suomen historian kulttuuripolitiikan suurin epäonnistuminen. Marinin hallitusohjelman kirjaus luovien alojen kasvusta näyttää nykyvalossa irvokkaalta ja tekopyhältä. Kasvun edellytykset on tuhottu, eikä se selity koronalla.”
Nostin tämän Kososen twiitin torstaina 8.4.2021 kyselytunnilla esille. Osoitin kysymykseni sekä kulttuurista että tapahtuma-alasta vastaavalle kulttuuriministeri Annika Saarikolle (kesk), että myös suoraan pääministeri Sanna Marinille (sd.). Saarikko vastasi kysymykseeni kauniilla, mutta tosin aika tyhjillä sanoilla ja pääministeri Marin näytti pokkana puhuna puhdasta palturia. Hän väitti vastanneensa Kososelle, mutta ei näytä tähän esittämääni Kososen viestiin vastanneen. Tuli jotenkin mieleen Irinan biisi:
”Pokkaa sul on ainakin. Se on käynyt selväksi.”
Kulttuurialalla alkaa nyt todenteolla hermo kiristää ja ymmärrän sen enemmän kuin hyvin. Kirjoitin aikanaan täällä jo taiteilija Mikko Kivisen 13.2.2021 Facebookissa julkaisemasta päivityksestä. Se oli puhutteleva ja karu, mutta ei silläkään mitään vaikutusta näyttänyt hallituspuolueisiin juuri olleen. Kivinen kirjoitti näin:
”Hyvät kulttuuri- ja tapahtuma-alan työntekijät!
Leo Lexa kylätasku ehdotti porttikieltoa hallituksen ministereille kaikkiin kulttuuritilaisuuksiin vuoden ajaksi. Ajatus on kannatettava.
Itse ehdotan myös seuraavaa:
Aina ennen isoja ja tärkeitä vaaleja on puolueilla, ymmärtääkseni pääasiassa vihreillä, Vasemmistoliitolla ja SDP:llä tapana pyytää esiintyviä taiteilijoita tukemaan heitä esiintymällä erilaisissa vaalitilaisuuksissa, tukikonserteissa jne. Itsekin olen ollut mm Ahtisaarta tukemassa. Muistaakseni ainakin Haavistolla, Halosella ja Arhinmäellä on ollut massivisiakin tilaisuuksia, konsertteja yms. Paljon onporukkaa lähtenyt tukemaan mielestään hyvää asiaa.
Nyt, kun nämä puolueet ovat hallituksessa he ovat näyttäneet todellisen karvansa: heitä ei kiinnosta tapahtuma- ja kulttuurityöntekijöiden ahdinko pätkän vertaa. Meiltä on kielletty harjoittamasta ammattejamme kyseenalaisten, erittäin epäoikeudenmukaisten ja todennäköisesti myös lainvastaisten päätöksien, kuten muusikkojen liitto hyvässä ulostulossaan toteaa, johdosta.
Hallituksen ministereille ja heidän puolueillein me olemme olleet vain hyödyllisiä idiootteja, lainakseni V.I Leniniä. Meistä otetaan hyöty, joka auttaa heitä ja kun me olemme pulassa, meidät jätetään oman onnemme nojaan. Häpeällistä.
Niinpä ehdotan: kun teitä seuraavan kerran pyydetään esiintymään vaalitilaisuuksissa kieltäytykää kohteliaasti ja kysykää: mitä te teitte meidän hyväksi kun me tarvitsimme apua? Ette mitään, miksi me tukisimme teitä?
Tulee varmasti aika tylsiä tilaisuuksia kun yleisö, jota tietysti tulee olemaan vähemmän kuin ennen koska tilaisuuksista puuttuu vetovoimaisia esiintyjiä. Yleisöparka joutuu vain kuuntelemaanpoliitikkojen katteettomia vaalilupauksia.
Winston Churchill lausui toisen maailmansodan aikana Saksan maihinnousun uhatessa: Jos meillä ei olisi kulttuuriamme, mitä me sitten puolustamisiimme? Kumpa meiltäkin löytyisi hänen kaltaisiaan valtiomiehiä. Mutta Englanti onkin kulttuurivaltio.
Mikko Kivinen”
Tämä Mikko Kivisen päivitys on kerännyt nyt 10.4.2021 mennessä lähes 800 Facebook-jakoa ja 2 600 reagointia. Lähinnä surunaamoja ja vihaisia katseita. Ymmärrän.
Muistamme myös varmasti kaikki hyvin helmikuulta 2021 Paula Vesala kovasanaisen haastattelun Suomen Kuvalehdessä tapahtuma-alan vaikeuksista. Vesala on ollut pitkään erittäin huolissaan kulttuurialan alasajosta. Joskus kieli ollut ehkä turhankin kovaa, mutta turhautuminen ja itseasiassa ammatin ja koko uran menetys on sydäntä riipivää.
Nyt olemme Kokoomuksesta esittäneet, että monien Euroopan maiden tapaan meilläkin otettaisiin käyttöön ns. Koronapassi tai koronatodistusmalli. Itse kirjoitin eilen tästä laajemmin täällä blogissanikin. Mutta tämä koronapassi olisi itseasiassa helppo ja nopeasti käyttöönotettava keino avata konsertteja ja kesätapahtumia jo tulevalle kesälle. Eilen jo Raumanmeren Juhannus RMJ kertoi peruvansa tulevan jussin festarinsa ja samoja uutisia tulee pian lisää. Myös isot urheilutapahtumat kuten MotoGP Kymiringillä ja Suomen MM-ralli Jyväskylässä roikkuvat löyhässä hirressä. Myös Jukolan viesti ja monet muut. Niin ja puhumattakaan kesäteattereista, konserteista, kesätapahtumista ja muista. Koronapassilla peruumisia ei tarvitsisi tehdä, kun passissa oli merkkaus rokotuksesta, kantajassa olevasta tuoreesta vasta-aineesta tai kolmantena merkkaus tuoreesta koronatestistä. Ketään ei siis edelleenkään pakotettaisi ottamaan koronarokotetta, ei tietenkään, eikä näin ollen rokotteen ottaminen saisi eikä myöskään olisi ainoa avain tai pääsykortti tapahtumiin. Tuore koronatestitulos esimerkiksi portilla otettavana pikatestinä olisi yhtä arvokas.
Eli kun lisäksi tapahtuman portilla olisi mahdollista tehdä vartin pikatesti niin näin tapahtumia saataisiin auki. En ymmärrä kenen yhdenvertaisuutta tai tasa-arvoa tämä loukkaisi? Ei kenenkään, mutta antaisi artisteille ja tapahtuma-alalle sitä mitä he nyt rahallisen kriisituen lisäksi tarvitsevat ja kaipaavata eli luvan laulaa ja esiintyä. Se antaisi urheilijoille mahdollisuuden urheilla ja yleisölle päästä nauttimaan tästä paikan päälle.
…
Mukavaa lauantaita siis kaikesta huolimatta teille kaikille. Pientä takatalvela pukkasi eilenkin ja räntää taivaan täydeltä, mutta kyllä se kevät sieltä tulee, mutta millainen kesä niin se onkin sitten korkeammista voimista ja myös Marinin hallituksesta kiinni.
Puffataan tässä jo hieman myös maanantaina AlfaTV:n Sanna Ukkola Liveä. Siellä puhumme myös tästä koronan exit-strategiasta ja aivan varmasti myös tapahtumista ja tulevasta kesästä.
…
Kello 23.21 ja päivä päätökseen. Kiitos viesteistä liittyen tähän tapahtumien avaamiseen ja sen nopeuttamiseen koronapassilla. Teemme parhaamme, että jo tulevana kesänä tapahtumat saadaan näin käyntiin.
Tänään istutin myös hopeisen – mersun hopeisen – kuusen kummisetäni Pentin muistolle. Kiitos Kummisetä tai siis kumisetä ❤️