Eduskunnassa aloitimme tänään jo aamuvarhaisella valtiovarainvaliokunnassa valtiovarainministeri Matti Vanhasen kanssa vuoden 2021 Valtiontalousarvion käsittelyn. Tämä viikko kokonaan ja ensi viikon alku on varattu esityksen lähetekeskusteluun ja sen jälkeen se siirtyy… [ Lue lisää ]
Tagi: yrittäjät
Huoli työpaikkojen pelastamisesta kasvaa
Monissa perheissä eletään valtavan epävarmuuden aikaa. Vanhemmista monet on jo lomautettu ja nyt on aiheellinen pelko, että työpaikka menetetään kokonaan. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan lomautettuna on tällä hetkellä jo yli… [ Lue lisää ]
Kokoomuksen kansanedustaja ja Valtiovarainvaliokunnan vastaava Timo Heinonen patistaa Sanna Marinin (sd.) hallitusta päättämään pikaisesti suorista taloudellisista tuista suomalaisyrityksille. Heinonen kertoo saaneensa lukuisia viestejä mm. suoran vuokratuen tarpeellisuudesta ja nostaa esille… [ Lue lisää ]
Kokoomuksen kansanedustaja ja Valtiovarainvaliokunnan vastaava Timo Heinonen kertoo Kokoomuksen esittävän merkittäviä korotuksia pääministeri Sanna Marinin hallituksen esittämiin määrärahoihin yritysten tukemiseksi. Kokoomus jätti lisätalousarvioesityksensä tiistaina eduskunnalle. Kokoomus esittää 200 miljoonan euron… [ Lue lisää ]
Kokoomuksen kansanedustaja ja Valtiovarainvaliokunnan vastaava Timo Heinonen pitää hallituksen talouspakettia koronatilanteeseen hyvänä. Suomalaiset yritykset tarvitsevat suoraa tukea välittömästi selvitäkseen tilanteesta, mutta myös monet perheet ja työikäiset ovat tulevaisuudestaan huolissaan. Nyt… [ Lue lisää ]
Hallitus on Tasavallan presidentti Sauli Niinistön johdolla ottanut järeät toimet käyttöön koronaviruksen vastaisessa taistelussa. Olemme Kokoomuksena tukeneet hallitusta näissä toimissa ja myös valmiuslain käyttöönottossa. Nyt on ensisijaisen tärkeää turvata erityisesti… [ Lue lisää ]
Janakkalan Turengissa toimiva Papurino valmistaa erilaisia puisia sisutustuotteita. Yrityksen ykköstuotteeksi ovat nousseet vaneriset kartat, mutta suomalaista puusta syntyy myös koruja ja löytyy valikoimasta myös erilaisia painotuotteita ja tekstiilejäkin. Loppuvuodesta yritys… [ Lue lisää ]
Seuraavaksi näyttää suomalaisten yrittäjien usko Sanna Marinin hallitukseen loppuvan. Usko on ollut koetuksella jo kevään 2019 Antti Rinteen hallitusneuvotteluista lähtien. Silloin syntynyttä hallitusohjelmaa kuvattiin pelättyä paremmaksi. Alun hiuksenhieno toiveikkuus kumpusi… [ Lue lisää ]
Kokoomuksen kansanedustaja ja Valtiovarainvaliokunnan vastaava Timo Heinonen totesi eduskunnan valtion talousarvion palautekeskustelussa huolen suomalaisten yrittäjien keskuudessa kasvavan. Pääministeri Sannan Marinin (sd.) hallituksen ensimmäinen talousarvio lisää epävarmuutta ja kasvattaa myös yrittäjien… [ Lue lisää ]
Kaikki heikennykset yrittäjyyteen tulee vain Keskustan hyväksymänä
Keskustan neuvotteluasema Säätytalolla vahvistuu päivä päivältä. Tämän tietää myös SDP:n Antti Rinne ja erityisen hyvin keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä. Sipilä onkin hyvällä tavalla antanut varoituksen merkkejä demareiden suuntaan ja pehmittänyt… [ Lue lisää ]