Tagi: Cocks

Vouhotus lihansyönnin tai lihan syömisen kieltämisen ympärillä on ollut lähinnä surullista. Tuntuu, että osa saa itselleen hyvän omatunnon sillä, että luopuu lihansyönnistä ja siirtyy soijaan ja avokadoon. Totuut taitaa olla tarua ihmeellisempää. Lueskelin tämän kuun alussa Ilta-Sanomista mielenkiintoinen jutun ayshire-lehmä Lystisestä. Kaveri asustelee täällä meillä Kanta-Hämeessä. Jokioisilla Luonnonvarakeskuksen tutkimustilalla nimittäin Lystisen elämää on seurattu tarkasti.… [ Lue lisää ]

Hei, mikä urheilupäivä! – Leijonat MM-finaaliin, Cocksille 7. Suomen mestaruus ja Rallin SM-sarjaa mökkitiellä. Huh, huh!     Upea päivä alkoi siis minun osalta Riihimäellä. Olen pian 20-vuoden ajan selostanut ja kuuluttanut ja myös tehnyt TV-ohjelmia ja -juttuja motorsportin parissa. Kun kansanedustajaksi nousin niin yritys siirtyi sivutoimiseksi ja näin jatkoin mm. muutamien rallien selostuksia. Suomen… [ Lue lisää ]

Eduskunnassa oli käsittelyssä kansalaisaloite perintöverosta luopumiseksi. Itsekin sen allekirjoitin koska kannatan perintöverosta luopumista. Myös puolueemme Kokoomus on ottanut poistoon vaalean vihreän kannan. Eduskunnassa perintöverosta luopuminen oli kuitenkin nyt törmäämässä seinään. Verotuksen yhtä näin isoa palasta ei katsottu mahdolliseksi kumota irrallaan muista veroratkaisuista. Oppositio haistoi tilanteensa ja olisi halunnut eduskunnan äänestyksestä hakea nopealla tahdilla eduskunnan kielteisen… [ Lue lisää ]

Kansanedustaja ja Valtion Liikuntaneuvoston varapuheenjohtaja Timo Heinonen (kok) on tyytyväinen Valtion Liikuntaneuvoston päätöksestä esittää liikunnanrakentamisen valtiontukea Riihimäen uudelle Käsipalloareenalle. Kyse on lisämäärärahasta, joka on mahdollista saada Veikkauksen jakamattomista voittovaroista rahapeliyhtiöiden fuusion yhteydessä vielä tänä vuonna. – Avustusesityksessämme on mukana kaikkiaan kuusi hanketta, joiden yhteenlasketut kustannusarviot ovat 35.737.250 € ja esitetyt avustukset yhteensä 2.859.000 €. Mukana… [ Lue lisää ]

Valtion Liikuntaneuvosto käsitteli tänään Veikkausvoittovarojen jakamatonta pottia. Vuosien saatossa veikkausvoittovaroja on kertynyt hieman myös sivuun ja nyt kun kolme peliyhtiötämme yhdistyvät tulee nämä rahat myös käyttää edunsaajien hyväksi. Kyseessä siis pieni tai vähän isompikin extra-potti liikunnan ja urheilulle, mutta myös kulttuurille. Jakamattomia veikkausvoittovaroja on yhteensä noin 80 miljoonaa euroa. Aiemmin on jo tehty hallituksessa päätös… [ Lue lisää ]