Arkisto: helmikuu 2010

Lopen Kokoomuksen valtuustoryhmä esittää aloitteessaan, että kunta selvittäisi vielä mahdollisuudet tarjota kunnallista päivähoitoa myös Länsi-Lopella. Kunnanvaltuutettu Tiina Seppälän ja koko kokoomuslaisen valtuustoryhmän allekirjoittamassa aloitteessa esitetään, että Länsi-Lopen koulu voisi tulevaisuudessa toimia alueen yhteisenä kasvatus- ja koulutuskeskittymänä. – Länsi-Lopen koulua perustettaessa käytiin paljon keskustelua myös päivähoidon tilanteesta alueella. Keskusteluissa tuotiin esiin, että uusi Länsi-Lopen koulu toimisi,… [ Lue lisää ]

Etelä-Hämeen tanssiopiston suuri tanssi- ja sävellystuotanto ”Aurinkovaras” sai ensi-iltansa sunnuntaina 14.02 Riihimäellä. Esityksessä oli mukana lähes 200 tanssijaa, lähes kaikista opetusryhmistä eli pienemmistä aivan aikuisiin asti. Varta vasten Suomen kulttuurirahaston tuella toteutettuun suurteokseen on musiikin säveltänyt Antti Polameri ja Pekka Pitkäkoski. Käsikirjoituksen on tehnyt Anu Ollikainen ja koreografeina ovat toimineet tanssiopiston rehtori Maiju Malid, Pauliina… [ Lue lisää ]

Kokoomuksen järjestyksessään kahdeksannet puheenjohtajapäivät kokosivat Järvenpää-talolle yli 500 kokoomuslaista paikallistason vaikuttajaa ympäri Suomea. Vuosittainen tapahtuma kerää paikallisyhdistysten puheenjohtajat yhteen kuulemaan ajankohtaista politiikasta ja tällä kertaa toki myös lähestyvistä eduskuntavaaleista. Tänä vuonna alustajakaarti oli vaikuttava. Puheenjohtajille keskustelua alustivat puolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen, toimittaja ja pastori Hilkka Olkinuora, SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen ja kokoomuslainen kollegansa Taru… [ Lue lisää ]

Kanta- Hämäläiset kansanedustajat nostivat eduskunnassa esiin Riihimäen rautatieaseman peruskorjaustarpeen. Kansanedustajat haluavat muistuttaa, että Riihimäen kaupunki ja useat yhteistyökumppanit ovat panostaneet asemanseutuun ja liikennöintiin paljon viime vuosina. Yhtenä merkittävimpänä hankkeena nostetaan esiin Matkakeskus, joka yhdistää linja-autoliikenteen rautateihin ja tuo samalla aseman läheisyyteen lähes 100 000 neliötä liiketilaa. Asemanseutu on siis käytännössä valmis ja 2000-luvun vaatimusten mukainen.… [ Lue lisää ]

Ulkoministeri Alexander Stubb vieraili Hämeenlinnassa. Iltapäivään mahtui luento Verkatehtaalla ja illansuuhun tiukka treeni Hämeenlinnan Hiihtoseuran Linna Ski Teamin kanssa ja lasten hiihtokoulun seuraaminen. Väkeä Stubb veti totutun paljon ja salamavalot välkkyivät. Stubbin Verkatehtaan luento oli osa Kanta-Hämeen Eurooppatiedotuksen ja Vanajaveden opiston järjestämää avointa luentosarjaa Euroopan unionista ja siihen liittyvistä ajankohtaisista aiheista. Studia Generalia -sarjan avasi… [ Lue lisää ]

Kansanedustaja ja eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen Timo Heinonen vieraili 8. helmikuuta ensimmäistä kertaa Hämeenlinnan OKL:ssä nykytehtävässään. Aikanaan samassa paikassa opettajaopintonsa suorittanut Heinonen kertoi paikkaan sisältyvän runsaasti muistoja ja Hämeenlinnan OKL:n olevan aina sydämessään. – Ehkä niinkin voisi sanoa. Paikka antoi minulle ammatin ja paljon ihmisenä. Mutta tiedän myös sen miten hyvä OKL Hämeenlinna on ja en… [ Lue lisää ]

Eduskunnan tämönviikkoinen kapina puhemiesvaalissa talon säästöjä ja menokuria vastaan ei ainakaan heikentänyt puhemies Sauli Niinistön asemia presidentinvaaleihin. Päin vastoin Niinistö saa entistä suuremman kannatuksen tuoreessa maakuntalehtien presidentinvaaleja koskevassa mielipidekyselyssä. Niinistön kannatus on noussut viikossa useamman prosentin ja nyt häntä äänestäisi presidentiksi 45 prosenttia suomalaisista. – Itse arvasin heti, että näin tulee käymään. Niinistö on tehnyt… [ Lue lisää ]

Opetusministeri Henna Virkkunen on jakanut yhteensä 30 miljoonaa euroa ns. korvamerkittyä valtionavustusta perusopetuksen opetusryhmien pienentämiseen. Valtionavustusta haki 235 koulutuksen järjestäjää. – Ryhmäkoko vaikuttaa keskeisesti opetuksen laatuun. Ryhmäkoot on tärkeä pitää kohtuullisina myös taloudellisesti tiukkoina aikoina, sillä opettajalla on oltava riittävästi aikaa oppilaalle ja mahdollisuus huomioida hänen yksilölliset tarpeensa, Virkkunen muistuttaa. Opetuksen järjestäjä voi käyttää valtionavustusta… [ Lue lisää ]