Tagi: Ville Niinistö

Tyytymättömyys nykyisen pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitusta kasvaa. Nyt arvostelua tulee kiihtyvällä tahdilla myös hallituspuolueiden omista riveistä. Viime viikolla 19.6.2021 Ilta-Sanomat kirjoitti: ”Vihreiden ex-puheen­johtajat ihmettelevät, mihin vihreät katosi talous­keskustelusta – ”Pidän tätä hirveän suurena virheenä”. Nyt vihreiden entisten puheenjohtajien Pekka Saurin, Osmo Soininvaaran ja Touko Aallon kuoroon liittyi myös ex-puheenjohtaja Ville Niinistö. Ville Niinistö kirjoiti… [ Lue lisää ]

Monelle voi tulla yllätyksenä, että rajatonta rahapussia käyttävä pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus on päättänyt kuitenkin tehdä joitankin leikkauksia. Kohteet voivat yllättää, sillä tuoreeltaan Keskustan puheenjohtaja ja urheilu- ja tiedeministeri Annika Saarikko kertoi OKM:n järjestämässä korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaarissa, että hallituksen päättämä 35 miljoonan euron leikkaus Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnon alaan tarkoittaa sitä, että… [ Lue lisää ]

Suomalaistakin politiikkaa vaivaa nykyisin haika hurja populismin tuuli. Lähes johtavan aseman tässä ovat ottaneet Vihreät erityisesti puheenjohtajansa Ville Niinistön johdolla. Puolue on ollut kiivaasti puolustamassa kaikkea mahdollista ja vastustamassa kaikkea mahdollista. Voisi hyvin todeta, että Vihreät on kaiken hyvän puolesta kaikkea pahaa vastaan. Vihreät ovat ottaneet demareilta samalla myös johtavan EI-puolueen viitan itselleen. Ehkä räikeintä… [ Lue lisää ]

Tänään työ- ja elinkeinoministeri Olli Rehn kertoi, että aiemmista päätöksistä huolimatta Terrafamelle ollaan antamassa vielä lyhyt jatkoaika. Alunperin hallitus sopi vanhan Talvivaaran kaivoksen hallitusta alasajosta tämän vuoden aikana. Alasajo oli tarkoitus viedä maaliin niin, että sen aikana olisi ollut mahdollisuus löytää kaivokselle myös uusi yksityinen toimija. Rehn totesi, että kaivoksen tilanne on nyt parempi ja… [ Lue lisää ]

Suomalaistakin politiikkaa vaivaa nykyisin haika hurja populismin tuuli. Lähes johtavan aseman tässä ovat ottaneet Vihreät erityisesti puheenjohtajansa Ville Niinistön johdolla. Puolue on ollut kiivaasti puolustamassa kaikkea mahdollista ja vastustamassa kaikkea mahdollista. Voisi hyvin todeta, että Vihreät on kaiken hyvän puolesta kaikkea pahaa vastaan. Vihreät ovat ottaneet demareilta samalla myös johtavan EI-puolueen viitan itselleen. Ehkä räikeintä… [ Lue lisää ]

Hallitusohjelmaneuvotteluissa meille kokoomuslaisille yksi tärkeä tavoite oli ns. liikeaikalain kumoaminen eli luopuminen partureiden ja kauppojen aukiolon sääntelystä. Nämä erilaiset partureiden 200 euron poikkeuslupahakemukset ja eri kaupunkien Loppiais-aukiololuvat ja toisten kiellot ovat olleet yksi surullisimpia esimerkkejä Sääntely-Suomesta. Parhaimmillaan samassa kunnassa on aukiolo annettu osalle kauppoja ja toisille ei jne. Sääntely ei enää jatkossa ole riippuvainen siis… [ Lue lisää ]