Pian parturi saa tehdä töitä ja kauppakin kauppaa, ilman virkamiehen erityislupia – Kauppojen aukioloajat vapautetaan

Blogi, keskiviikkona 26.08.2015

Hallitusohjelmaneuvotteluissa meille kokoomuslaisille yksi tärkeä tavoite oli ns. liikeaikalain kumoaminen eli luopuminen partureiden ja kauppojen aukiolon sääntelystä. Nämä erilaiset partureiden 200 euron poikkeuslupahakemukset ja eri kaupunkien Loppiais-aukiololuvat ja toisten kiellot ovat olleet yksi surullisimpia esimerkkejä Sääntely-Suomesta. Parhaimmillaan samassa kunnassa on aukiolo annettu osalle kauppoja ja toisille ei jne. Sääntely ei enää jatkossa ole riippuvainen siis siitä onko kauppa taajamassa tai taajaman ulkopuolella eikä myöskään siitä miten viranomaiset myöntävät poikkeuslupia. Eli yhden juhannushääkampauksen tekemiseen ei enää jatkossa kampaajan tarvitse hakea Lapin ELY:ltä 200 euron hintainen poikkeuslupa. Lapin virkamies on siis tiennyt tähän asti paremmin kannattaako kampaus vaikkapa Porvoossa tai Lammilla tehdä. Itseasiassa osassa Lappia ja Itä-Suomea on jo nyt voimassa kaikkia pyhäpäiviä koskeva määräaikainen poikkeuslupa eli lakia on kierretty jo nytkin näin, mutta vain siis osassa Suomea. Kaupat ja yrittäjät ovat siis olleet täysin epätasa-arvoisessa tilassa. Mutta jatkossa tässäkin arvioinnissa me luotamme suomalaiseen yrittäjään.

10420329_10153097309946670_3903276785565354464_n

Jatkossa loppilainenkin parturi-kampaaja Kirsi Tulkki voi tehdä töitä silloin kun töitä on ja itse haluaa. Enää juhlakampauksen tekoon ei tarvita 200 euron Lapin ELY:n lupaa vaikkapa juhannushäitä varten. Kirsi mun luottokähertäjä.

Eilen Työ- ja elinkeinoministeriö antoi hallitusohjelman mukaisesti esityksen jolla vapautetaan kauppojen ja parturi-kampaajapalveluiden aukioloajat kokonaan. Jatkossa siis kauppa itse päättää koska kauppaa kannattaa auki pitää ja koska on hyvä paikka pitää vapaata ja lomaa. Ja alleviivaan nyt vielä, että jatkossakin säilyy kauppojen ja yrittäjien oikeus pitää kauppakeskuksissakin joka viikko yhtenä päivänä kauppa kiinni. Ketään ei siis voi edes vuokrasopimuksella pakottaa pitämään kauppaansa kauppakeskuksessakaan auki 365 päivänä vuodessa eikä edes 7 päivänä viikossa. Yksi vapaapäivä on kaikkien oikeus jatkossa.

Kaupanliitto ehti jo tänään antaa tukensa tälle esitykselle todeten, että ”aukioloaikojen vapauttamisella on positiivisia työllisyysvaikutuksia Suomessa”.

Uudistus on siis ensimmäinen merkittävä askel turhan sääntelyn purkamisessa. Ja toisaalta osoitus siitä, että sanojen mukaisesti nyt työ laitetaan kaikessa etusijalle. Ja toisaalta myös siinä, että jatkossa luotamme entistä enemmän suomalaisiin ja jokaisen omaan harkintaan.

Mutta samaan aikaan on totta kai tärkeää taata myös se, että päivähoitopalvelut ovat riittävät myös ilta- ja viikonlopputyötä tekeville asuinpaikasta riippumatta. Ja toisaalta olen aivan varma, että sunnuntaille ja iltoihinkin löytyy varmasti vapaaehtoisiakin tekijöitä niin opiskelijoista ja osa-aikaisista kuin lapsettomistakin työntekijöistä ja niistä joiden lapset ovat jo isoja. Ei tästäkään ongelmaa tule.

Niin ja seuraavaksi sitten kannattaa luottaa myös suomalaiseen ravintola- ja hotellialaankin. Sääntelyä voi purkaa sieltä seuraavaksi.

Nyt suuntaan kohti Helsinkiä. Tänään talousasioiden pariin Finlandiatalolle.

Kello 21.33 ja keskiviikko alkaa olla valmis. Helsingissä aamusta ensin töihin eduskuntatalolle ja sieltä sitten Talouden Puolustuskurssi -tapahtumaan Finlandiatalolle. Hieman työt sotkivat suunniteltua päivän ohjelmaa mutta nyt kaikki tehty ja huomenna jatketaan talousasioiden parissa.

Kiitokset vielä kommenteista liittyen aamuiseen kirjoitukseeni kauppojen aukioloajoista. Itseasiassa en ole saanut tänään yhtään kielteistä viestiä asiasta vaan kaikki ovat pitäneet esitystä hyvänä ja kannatettavana. Ja hieno oli huomata miten muutama jo iloitsi siitäkin, että uudistus ehkä avaa hänellekin työpaikan. Näin siinä toivottavasti käykin.

Niin ja päivän hämmentävin uutinen tuli jälleen Perussuomalaisten puoluetoimistolta. Ensin puoluetoimiston työntekijä Matti Putkonen piti pitkän puheen syytellen kaikkia muita paitsi kohun aiheuttanutta kansanedustajaa ja samaa jatkoi Immonen itsekin. Mutta lopuksi kuitenkin ilmoitti eroavansa perussuomalaisista kahdeksi kuukaudeksi. Eroilmoitus on tietenkin ihmeellinen kun Immonen itse eikä kukaan puolueessakaan katso hänen tehneen mitään väärään. Miksi siis silloin erota?

Tämän taustalla taitaakin olla taitavasti käsikirjoitettu suunnitelma missä tänään vuorossa oli uhriutuminen ja Timo Soinin halu päästä asiasta eroon koskematta siihen pitkällä kepilläkään. Mutta eihän Immosen oma ero voi kuitenkaan poistaa sitä tarvetta, että eduskuntaryhmän tulee asia itse käydä läpi ja päättää omista toimenpiteistään.

Ja kaikista surullisinta oli Perussuomalaisten listaus lähes epätoivotuista persoonista. Perussuomalaiset julkaisivat puoluetoimistollaan 13 nimeä sisältävän listan henkilöistä, jotka jatkoivat perussuomalaisten päätöksen jälkeen puolueen ”panettelua ja solvaamista sekä kiihottivat kansalaisia ja mediaa uhkaaviin vihapuheisiin.” Perussuomalaisten mustalla listalla ovat mm. Eero Heinäluoma, Antti Rinne, Erkki Tuomioja demareista, SMP:n Pekka Vennamo ja Vasemmistoliiton Li Andersson sekä Vihreiden Ville Niinistö. Meiltä listalla on Henna Virkkunen ja lisäksi mukana on yliopistojen edustajia ja myös Ylen uutispäätoimittaja Atte Jääskeläinen.

On helppo yhtyä Henna Virkkusen toteamukseen, että ”Poliittisessa järjestelmässä tällaisilla nimilistoilla on pelottava kaiku.” ”Jokaisella puolueella on oikeus omaan linjaansa; eri mieltä demokratiassa saa ja pitääkin olla. Mutta se, että kritiikistä loukkaannutaan, uhataan haastaa kriitikot oikeuteen ja laaditaan mustia listoja, ei varmasti johda mihinkään hyvään.”

Näillä listoilla voi olla vakavia seurauksia.

Kommentit