Kovia somessa ja lehdissä – Ville Niinistö: ”Hankkikaa selkäranka”, Seppo Kääriäinen: ”Keskusta hävisi”

Blogi, maanantaina 28.06.2021

Tyytymättömyys nykyisen pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitusta kasvaa. Nyt arvostelua tulee kiihtyvällä tahdilla myös hallituspuolueiden omista riveistä. Viime viikolla 19.6.2021 Ilta-Sanomat kirjoitti: ”Vihreiden ex-puheen­johtajat ihmettelevät, mihin vihreät katosi talous­keskustelusta – ”Pidän tätä hirveän suurena virheenä”. Nyt vihreiden entisten puheenjohtajien Pekka Saurin, Osmo Soininvaaran ja Touko Aallon kuoroon liittyi myös ex-puheenjohtaja Ville Niinistö.

Täysistunto 23. kesäkuuta 2021. Eduskunta hyväksyi hyvinvointialueiden perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisen uudistusta koskevan lainsäädännön. Kuvassa ministerit Krista Mikkonen (vihr), Maria Ohisalo (vihr) ja Jussi Saramo (vas). Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta

Ville Niinistö kirjoiti twitterissä, että…

”Marinin hallituksen tiedepolitiikan linjattomuus syvältä. Ensin tehdään kunnianpalautusta, nimetään tiedeministeri, lisätään hankerahoitusta…. Ja sitten leikataan kun kepu nillittää ”vastuullisesta talouspolitiikasta”. Ei näin. Hankkikaa selkäranka.”

Ville Niinistön aikana Vihreät vielä kisasi jos ei jopa suurimman puolueen ja pääministeripuolueen paikasta niin ainakin toiseksi suurimman puolueen paikasta ja näin siis valtiovarainministerin tärkeään tehtävään ”oikeuttavasta” paikasta. Nyt Niinistö purki tuntojaan varsin kovin sanoin jatkaen, että ”En voi sietää sitä että oma puolueeni on ollut hyväksymässä sitä että tällaisia nyt ehdotetaan, vaikka linjaukset vasta ”alustavia”.

Kyse on siis Marinin vasemmistohallituksen kehysriihessä päättämistä leikkauksista tieteen rahoitukseen. Neuvotteluissa keskustaa edustanut ja nyt myös valtiovarainministerin tehtävän ottanut Annika Saarikko kertoi, että tiede- ja kulttuuriministeriöön kohdistetava yhteensä 35 miljoonan euron leikkaus tehdään kokonaan tieteeseen. Tämä raju leikkauspäätös siis leikkaa tutkimuksen rahoitusta peräti 2 prosenttin verran ja näkyy siis tieteen lisäksi myös koulutuksessa laajemminkin.

Päätös oli Marinin hallitukselta SDP:n, Keskustan, Vihreiden ja vasemmistoliiton johdolla varsin raju, sillä tähän asti ja näyttää, että somessa edelleen toitotetaan sitä kuinka koulutuksen kunniapalautusta tehdään. Totuus on siis jälleen tarua ihmeellisempää.

Soininvaara IS:ssä totesi, että ”Pidän tätä hirveän suurena virheenä. On tavallaan liikaa keskitytty pelkästään vihreiden agendaan. Kyllä puolueiden pitää osallistua kaikkeen yhteiskunnalliseen keskusteluun” ja paljasti karun osaamisvajeen vihreiden eduskuntaryhmässä paljastamalla miten vihreiden talousosaajia on pudonnut pois eduskunnasta ja valtuustoista.

Vihreiden historian korkeimman gallup-kannatuksen puheenjohtajakaudellaan kirjauttanut Touko Aalto oli yksi näistä talousosaajista ja hän samaisessa lehtijutussa totesikin, että ”vihreiden tulisi osoittaa huomattavasti enemmän kiinnostusta ja aloitteellisuutta talouteen, työllisyyteen ja terveyteen liittyviin arjen isoimpiin kysymyksiin.”

Sauri otti kantaa myös Vihreiden asemoitumiseen puoluekentässä: ”Tälle on mielestäni iso aukko poliittisessa kentässä. Siinä on mielestäni vihreille luonteva paikka. Vasemmalla ei ole kauheasti tilaa. Se on jo valmiiksi paalutettu, kun siellä on vasemmistoliitto ja sosiaalidemokraatit.” Olen samaa mieltä ja nyt, kun Maria Ohisalo on vienyt vihreät kisaamaan maamme vasemmistolaisimman puolueen tittelistä, niin monet nuoret ja liberaalit ja myös korkeasti koulutetut ovat jättäneet puolueen. Sopii toki meille. Sauri totesi IS:ssä, että ”Suomesta puuttuu liberaali demokraattinen puolue, joka pystyisi yhdistämään pohjoismaisen hyvinvointimallin, elikeinoelämän, yrittäjyyden sekä ympäristön suojelun.” Sellainenhan Vihreät vielä ennen Ohisalon puheenjohtajakautta olikin ja ahdistivat muuten meitä kummasti monen isomman kaupungin valtataisteluissa ja kisasivat jopa rintarinnan meidän kanssa mm. Helsingin suurimman puolueen paikasta. Nyt tilanne oli ihan jotain muuta.

Mielenkiintoista siis nähdä kuinka vasemmalle Ohisalo vihreät nyt kampeaa ennen kuin tapahtuu jotain elokapinaa Mannerheimintien lisäksi myös puolueen sisällä?

Keskustasta kuultiin samanlaista avautumista nyt heti juhannuksen jälkeen, kun Keskustan Seppo Kääriäinen avautui Maaseudun Tulevaisuudessa 28.6.2021 kirjoituksellaan: Jälkipuintia. Kannattaa lukea ja ajatuksella. Keskustakonkari kiteytti kuntavaalien tuloksen näin: ”Oikeisto – kokoomus ja perussuomalaiset – eteni, vasemmistopuolueet ja vihreät saivat takkiin, ja keskusta hävisi.” Kääriäinen ruoski erityisesti omaa puoluettaan. ”Keskusta keräsi 363 000 ääntä, 14,9 prosenttia äänistä. Tappiota tuli 2,6 prosenttiyksikköä. Kuntavaaleihin nähden katosi 87 000 ääntä ja eduskuntavaaleihin verrattuna 61 000 ääntä.” Ja jatkaa selvällä viestillä nykyistä keskustan puheenjohtajaa Annika Saarikkoa kohtaan: ”Johtopäätös ei voine olla, että ”eihän tässä kuinkaan käynyt” tai ”mennään niin kuin tähänkin asti”. Selittelyt eivät siis nyt Kääriäiselle kelpaa ja olen varma ettei monelle muullekaan juurevalle keskustalaiselle. Moni on jo jättänyt keskustan nykypolitiikan ja vasemmistohallituksen pönkäämisen johdosta ja olihan tuo kuntavaalien äänestystulos aikamoinen epäluottamuslause myös kansalta Keskustalle ja Saarikolle ja toki myös koko hallitukselle ja sen ministereille.

Tuntuukin siltä, että nyt on keskustalla käynnissä selittelyn kierros ja vihreät jatkavat tutun vahvasti somessa ja lehdissä. Eduskunnassa onkin todettu, että Vihreät ovat kyllä kovia somessa. Mutta sitten, kun pitäisi aidosti päättää niin puolue on linjalla ”kaikki käy”. Ilmastopolitiikka on ponnetonta jne. Ja harva edes tietään, että ilmasto- ja ympäristöpolitiikasta vastaava ministeri on jo kahden vuoden ajan ollut Vihreiden Krista Mikkonen.  Kenttä onkin nyt pettynyttä ja tällaisia ”juttuja” tullaan näkemään lisää, kun Ohisalo alkaa taistella jatkopestistään Vihreiden puheenjohtaja ja paikasta Audin takapenkillä. Iltalehti 28.6.2021: Ohisalolta myrskyvaroitus: ”Tämä hallitus ei ole pystyssä, jos toimet eivät etene”. Tämä myrsky, kun ei käy kuin lehtien palstoilla.

Aika velikultia.

Eduskunnassa tänään tärkeä talouskeskustelu. Esillä julkisentalouden raamit tuleville vuosille. Saa nähdä osallistuuko Ohisalo tai muutkaan vihreät tähänkään talousdebatiin?

Kello 23.13 ja kämpillä. Viimeinen yö nyt täällä ennen kesätaukoa. Eduskunnassa tänään pitkät keskustelut taloudesta ja kyllä se niin on, että pelkäksi sanailuksi jää tämä Saarikon ja keskustan vastuullinen talouspolitiikka. Tänäänkin pelkkää retoriikkaa ja jopa aikalailla epäasiallisista tyyliä istuntosalissa. Tilanne näyttää siis keskustan kannalta kyllä tällaisten myötä jo lähes epätoivoiselta. Mutta jokainen tyylillään.

Illalla vielä vähän neuvotteluja maakunnallisista ja seutukunnan luottamuspaikoista ja sitten vielä kotikunnankin juttuja. Alkaa paketti tästä pikkuhiljaa tulla ns. kasaan.

Huomenna sitten pitkästä aikaa Santahaminaan. Meillä siellä rehtorin vaihtumisen juhlallisuudet. Hieno päivä tulossa.

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit