Tagi: Marinin hallitus

Riippumattoman Talouspolitiikan arviointineuvoston mukaan Sanna Marinin (sd.) hallituksen finanssipolitiikka on suhdannetilanteeseen nähden liian löysää. Hidastunut talouskasvu liittyy talouden rakenteisiin, ei suhdannesyihin. Talouspolitiikassa ei siis ole tarvetta lisätä kysyntää julkisia menoja kasvattamalla. Nyt Marinin hallituksen ja keskustalaisen valtiovarainministeri Katri Kulmunin olisi tehtävä kunnollinen suunnitelma julkisen talouden kestävyyden turvaamiseksi.  Velan BKT-suhteen ennakoidaan nimittäin nousevan peräti 80 prosenttiin… [ Lue lisää ]

Viime viikolla Ilta-Sanomat uutisoi kuinka vuodenvaihteessa bensanhinta kallistui noin 1,37 eurosta yli 1,60 euroon litralta. Polttoaineiden hinnat nousivat jopa 17 senttiä litralta. Perusdiesel maksaa nyt kalliimmillaan jo yli 1,6 euroa litralta ja 95e bensiini lähes 1,7 euroa. Korotukset eivät kuitenkaan ole jäämässä tähän. Sanna Marinin (sd.) hallituksen ensimmäisenä toimintavuonna lisäkorotuksia on tulossa mm. siitä, että… [ Lue lisää ]

Eduskunta aloitti tänään täysistunnoissa ensi vuoden 2020 valtion talousarvion hyväksymiskäsittelyn. Eduskuntakäsittelyn aikana mm. meillä valtiovarainvaliokunnassa tuli entistä selvemmäksi se, että ensi vuoden valtion talousarvio on monessa mielessä huono ja vastuuton. Suuri ongelma on se, että nyt Antti Rinteen eroamaan joutuneelta hallitukselta Marinin hallituksen perinnökseen saama budjettiesitys kääntää pitkästä aikaan velanoton jälleen aiempaa jyrkempään kasvuun. Tavoite… [ Lue lisää ]

Kokoomuksen kansanedustaja ja Valtiovarainvaliokunnan vastaava Timo Heinonen on pettynyt Valtiovarainvaliokunnan hallituspuolueiden tekemiin muutoksiin vuoden 2020 valtion talousarvioon. Eduskuntakäsittelyssä ei budjetin suuria ongelmia haluttu korjata ja muutokset jäivät lähinnä kosmeettisiksi pienten joululahjarahojen jakamiseksi. -Tilanne on muuttunut nopeasti. Talous on mennyt huonompaan suuntaan ja työllisyyden hyvä kehitys hidastunut tai jopa pysähtynyt. Tämä budjetti ei vastaa näihin haasteisiin… [ Lue lisää ]