Tagi: Malmi

Asumme pienessä maassa. Kylmässäkin usein. Pitkään vielä pimeässämin. Suomalaisia on vain 0,07 prosenttia maailman väestöstä ja pinta-alaa saman verran koko maailman pinta-alasta. Tänään aamulla Huomenta Suomessa juuri Michael Monroe puhui hienosti isänmaastaan ja siitä miten onnellinen hän on siitä, että on suomalainen. Niin ja jos talvella on pimeää ja kylmää, niin kesällä on ainakin valoisaa.… [ Lue lisää ]

Ajattelin tänään palata myös täällä blogissani hieman tuohon eiliseen Lex Malmi keskusteluun ja siihen mitä itse keskustelussa esille nostin. Itse olen kuulunut Malmin ystäviin pitkän aikaa ja olen sitä mieltä ollut pitkään ja olen edelleen, että jos Malmin lentokentän lopettaminen nyt etenee, niin olemme tekemässä peruuttamattoman virheen. Uusi ilmailuteknologia on nimittäin maailmalla palauttamassa aktiiviseen käyttöön… [ Lue lisää ]

Tasan 11 vuotta sitten aloitin tämän blogini kirjoittamisen. Sen jälkeen olen kirjoittanut blogiani joka ikinen päivä 365 eli yhteensä 4015 päivää ja päiväkirja-avausta. Välillä ollaan oltu maapallon toisella puolella ja joskus erämaassa, mutta aina blogi on tullut ja tarinoita ja menoa kerrottu. Ja isoin kiitos kuuluu teille blogini ahkerille lukijoille. En aikanaan uskonut, että tämä… [ Lue lisää ]

Myönnän, että allekirjoiti kansalaisaloitteen. Kyllä ja tein sen mielelläni ja toisaalta pakotettuna. En ole emmekä ole onnistuneet pelastamaan Malmin Lentokenttää muilla keinoilla ja nyt itsekin toivon, että kansalaisaloitteen kautta suomalaisten joukkovoima ja tahto pelastaisi upean kentän. Kansalaisaloitteen Malmin Lentokentän säilyttämiseksi on nyt lisäkseni allekirjoittanut 14 796 suomalaista ja toivottavasti saamme vaaditun 50 000 allekirjoituksen rajan… [ Lue lisää ]

Itse kuulun siihen ryhmään mikä näkisi Malmin Lentokentän toimivan myös tulevaisuudessa. Erityisen huolestunut olen nyt toimista mitkä ovat ajamassa kentän alas ilman, että lupausta korvaavasta kentästä tai kentistä olisi ratkaistu. Vähintä mitä liikenneministeri Anne Bernerin tulee nyt tehdä on ottaa asiassa huolellinen aikalisä ja katsoa rauhassa mikä on maamme kannalta järkevintä. Ja olen lopulta varma,… [ Lue lisää ]